Kun ihomuutoksesta otetaan koepala, voidaan pieni muutos poistaa kokonaan ja isosta muutoksesta ottaa näytteeksi vain osa. Koepala voidaan ottaa tavalliseen tapaan paikallispuudutuksessa veitsellä leikkaamalla ja ompelemalla syntyneen haavan reunat yhteen. Näyte voidaan ottaa myös pyöreällä stanssilla, jolloin noin 5 mm:n mittaisia ja sitä pienempiä haavoja ei välttämättä tarvitse sulkea ompelemalla. Koepalassa on ihokerrosten lisäksi myös ihonalaista rasvakudosta.

Joskus ihonäyte otetaan rengasveitsellä eli kyretillä (kauhalla). Silloin mukaan tulee vain ihon pintaosia. Pinnallisista koepalaa varten ihoa ei aina tarvitse puuduttaa ja haavaa ei ommella.

Koepalat säilötään yleensä formaldehydiliuokseen. Silloin näytteestä voidaan tehdä tavanomaiset mikroskooppitutkimukset. Niin sanotuissa immunofluoresenssi (IF) -tutkimuksissa koepala säilötään sitä varten tarkoitettuun nesteeseen. IF-tutkimuksia tarvitaan mm. rakkulatautien ja ihokeliakian diagnostiikassa.

Ihokoepalan oton ja ompelun jälkeen haava pidetään kuivana 24 tuntia. Sen jälkeen haava-alueen päällä oleva sidetaitos poistetaan ja haavan voi kastella, mutta ihoteippi pidetään paikallaan aina ompeleiden poistoon saakka. Ompeleet poistetaan koepalan ottopaikasta riippuen 5 päivän - 2 viikon kuluttua. Saunaan tai uimaan saa mennä vuorokauden kuluttua ompeleiden poistosta. Mikäli haavaa ei ommella, sen voi kastella seuraavasta päivästä alkaen.

Patologin vastaus tavallisesta koepalasta saadaan yleensä 1–3 viikon kuluessa.

Kirjallisuutta

  1. Cajanus S. Ihokoepalan oton aiheet ja tekniikka. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 3.11.2020.