
Vatsa- ja rintaontelon elimet. Vatsa- ja rintaonteloita erottaa pallealihas. Vatsaan ylöspäin osuva pisto voi lävistää pallean ja vaurioittaa vastaontelon elinten lisäksi keuhkoja tai sydäntä.
Kylkiluumurtumat
Kylkiluu saattaa murtua melko vähäiseltäkin tuntuvan vamman yhteydessä, jos iskun suunta ja terävyys on sopiva. Esimerkiksi voimakas horjahdus pöydän reunaa vasten riittää aiheuttamaan murtuman. Murtumakohtaan tulee voimakas kipu, ja siinä saattaa painellessa tuntua pykälä tai jopa rahinaa katkenneiden luiden päiden hangatessa toisiaan. Kipu tuntuu erityisesti hengittäessä ja yskiessä.
Yhden kylkiluun murtuma voidaan yleensä hoitaa turvallisesti kotona edellyttäen, että vamman yhteydessä ei kehity hengenahdistusta merkkinä mahdollisesta ilmarinnasta. Suurin ongelma on kipu, joka on voimakkaimmillaan ensimmäisten vuorokausien aikana ja jatkuu yleensä 2–3 viikkoa. Kivun hoitona ovat kipulääkkeet, eikä murtuma tarvitse yleensä muuta hoitoa. Kovaa kipua voidaan 1–2 vuorokaudeksi lievittää myös kylkiluuhermon puudutuksella.
Kahden tai useamman kylkiluun murtuma voi vaikeuttaa rintakehän laajenemista sisäänhengityksessä ja näin haitata hengitystä. Tila edellyttää siksi sairaalatarkkailua ja mahdollista hoitoa.
Mikäli kylkiluumurtuman jälkeen kehittyy hengenahdistusta, on hakeuduttava hoitoon välittömästi.
Ilmarinta
Ilmarinta tarkoittaa tilannetta, jossa normaalisti alipaineiseen keuhkopussiin syntyy yhteys normaalipaineiseen ilmakehään, jolloin ilmarinnan puoleinen keuhko ei sisäänhengittäessä laajene eikä siten osallistu hengitykseen. Tämän vuoksi potilas tuntee hengenahdistusta. Tila voi syntyä rintakehän lävistävän vamman seurauksena suoraan tai keuhkon vaurioitumisen seurauksena siten, että ilmaa pääsee vaurioituneesta keuhkosta keuhkopussiin, jolloin vaurion puoleinen keuhko ei sisään hengittäessä laajene. Pelkkään yksittäiseen kylkiluumurtumaan liittyy ilmarinta ani harvoin. Ilmarinnan hoito vaatii aina kiireellistä sairaalahoitoa.
Keuhkojen, sydämen ja suurten verisuonten vammat
Rintakehän sisäosien vammat, olivatpa ne syntyneet pisto- tai ampumahaavana tai voimakkaan tylpän iskun seurauksena, ovat aina mahdollisesti henkeä uhkaavia, ja tällaisen vamman saanut tulee toimittaa hoitoon välittömästi. Vammautuneella ei välttämättä ole suuria ulospäin näkyviä vaurioita tai verenvuotoa, mutta silti tärkeissä elimissä voi olla isokin vaurio, tai suuria määriä verta voi vuotaa rintakehän sisään heikentäen nopeasti potilaan vointia.
Kirjallisuutta
- Hirvensalo E. Kylkiluiden ja lantion vammat. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online, vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 12.2.2021.
- Ilmarinta. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online, vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 12.5.2020.
- Söderlund ja Reitala J. Kylkiluiden sarjamurtumat. Duodecim 2021;137(11):1187-93 .