Yleistä

Kurkkumädän historia ja esiintyvyys

Kurkkumätä on ihmiskunnan historian suurimpia tappajia. Vielä 1900-luvun alussa sairautta esiintyi parinkymmenen vuoden välein toistuvina paikkakunnalta toiselle leviävinä tautiaaltoina. Silloin taudin saaneista kuoli vielä joka toinen. Kun epidemia levisi kaupunkiin, se tappoi kymmenesosan väestöstä ja katosi. Uhreista suurin osa oli lapsia, koska heillä ei ollut suojaa aikaisempien kurkkumätäaaltojen pohjalta. Kurkkumädän merkitys alkoi vähentyä rokotusten tultua käyttöön 1920-luvulta (Euroopassa 1930-luvulta) lähtien. Tätäkin enemmän taudin häviämiseen ovat vaikuttaneet elintason nousu sekä väestön ravitsemustilan ja yleisen hygienian paraneminen – siis samat tekijät, jotka olivat esimerkiksi tuberkuloosin vähenemisen taustalla.

Viimeisin epidemia Suomessa sijoittui 1940- ja 1950-luvulle, ja huippuvuonna 1945 sairastui 18 000 henkilöä. Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa entisissä Neuvostoliiton maissa alkoi pääasiassa suurissa kaupungeissa epidemia, jonka aikana sairastui 157 000 henkilöä ja kuoli 5 000 henkilöä. Tämä epidemia johti 11 suomalaisen matkailijan sairastumiseen, mutta kurkkumätä ei päässyt leviämään Suomessa. Nyt tautia on lähes yksinomaan maapallon köyhimmissä maissa, ja niissäkin se on useammin lievempää ihodifteriaa kuin vaarallista nieludifteriaa eli kurkkumätää. 2000-luvulla Suomessa on todettu 3 kurkkumätätapausta, joista viimeisin vuonna 2015.

Maailman terveysjärjestölle (WHO:lle) ilmoitettujen kurkkumätätapausten määrä maapallolla on vähentynyt 30 vuodessa 100 000:sta nykyiseen 5 000–25 000:een. 2010-luvulla eniten tapauksia, 96 % kaikista, on ollut Intiassa, Indonesiassa, Madagaskarilla ja Nepalissa. Viime vuosina suurempia epidemioita on ollut Länsi-Afrikassa. Rokotusten takia tauti on muuttunut lähes yksinomaan lasten taudista enemmän aikuisten taudiksi (kolmasosa sairastuneista on aikuisia). 2010-luvulla Euroopan maissa on todettu 30–70 difteriatapausta vuosittain. Lähes kaikki ovat olleet matkailijoiden yksittäin tuomia. Vuonna 2015 difteriabakteeri (mutta ei tautia) todettiin Suomessa yhdellä terveellä maahanmuuttajalla. Maailmanlaajuisesti vuonna 2023 eniten tapauksia oli Nigeriassa, yli 14 000 raportoitua infektiota ja tapauksia koko maailmassa oli lähes 25 000. Tämä oli enemmän kuin edeltävinä vuosina ja yhtenä syynä pidetään lasten rokotuskattavuuden laskua koronapandemian aikana erityisesti Afrikassa ja kehittyvissä maissa. Maahanmuuton kautta Suomeen voi tulla yksittäisiä kurkkumätäbakteerin kantajia, mutta taudin leviäminen Suomessa on hyvän hygienian ja rokotuskattavuuden vuoksi epätodennäköistä.

Kurkkumädän tartunta ja taudin kehittyminen

Tautia aiheuttavaa bakteeria on vain ihmisillä. Iholla ja haavoissa oleva bakteeri voi säilyä "piilevänä" väestössä ja aiheuttaa ajoittain kurkkumätäryppäitä. Kurkkumätä tarttuu erityisesti suorassa sylkikontaktissa, esimerkiksi suudellessa tai käsien kautta suorassa koskettelussa. Maissa, joissa "omaa" kurkkumätää esiintyy, tartuntoja levittävät eniten oireettomat bakteerin kantajat. Tauti ei juurikaan tartu ilman välityksellä väentungoksissa eikä likaisten astioiden välityksellä. Perheissäkin tartunnan leviäminen muihin jäseniin on varsin harvinaista, kuten myös tartunnat potilaista hoitohenkilökuntaan.

Bakteeri pesiytyy ja lisääntyy ihmisen nielussa, jossa se tuottaa paikallisesti toksiinia (myrkkyä). Taudin kaikki oireet, niin nielussa kuin muissakin elimissä, johtuvat tästä myrkystä sen kulkeutuessa muualle elimistöön verenkierron ja hermoston välityksellä. Difteriabakteeri voi pesiytyä myös krooniseen haavaan (ihodifteria), mutta sieltä myrkky pääsee harvoin aiheuttamaan laajempaa vahinkoa elimistössä.

Tartunnasta kuluu yhdestä päivästä viikkoon, ennen kuin oireet alkavat. Huomiota herättävin oire on erittäin kova kurkkukipu. Nieluun tulee yleensä parissa päivässä paksut "nahkamaiset" peitteet limakalvoille. Kuume ja muut yleisoireet ovat nieluoireisiin verrattuna useimmiten melko vähäisiä, toisin kuin esimerkiksi streptokokin aiheuttamassa angiinassa. Myöhemmin kehittyvistä oireista yleisimmät ovat myrkyn noin joka neljännelle aiheuttama sydänlihastulehdus rytmihäiriöineen sekä joka kymmenennelle nielun ja/tai raajojen kärkiosia kohti leviävä halvaus. Sydänlihastulehdus on oireeton, ja se todetaan useimmiten vain sydämen sähkökäyrä- eli EKG-tutkimuksella. Se todetaan 2–4 viikon kuluttua nielutulehduksen alusta. Halvaus ilmaantuu vasta pitkän ajan (1–3 kuukauden) kuluttua nielutulehduksen jälkeen, ja tavallisesti sen ensimmäinen oire on nielemisvaikeus. Noin 3 % perusterveistä kurkkumätään sairastuneista kuolee. Yleisimmät kuolinsyyt ovat hengitysteiden tukkeutuminen nielupeitteen takia, hengityshalvaus ja sydämen rytmihäiriö. Taudista selvinneiden sydänlihastulehdus ja halvaus korjaantuvat kuukausien aikana täydellisesti jättämättä pysyvää haittaa.

Milloin lääkäriin?

Difteriatartunta on teoriassa mahdollinen, joskin erittäin harvinainen, jos on matkustanut Keski- tai Kaakkois-Aasiassa tai trooppisessa Afrikassa. Lääkärissä on syytä käydä, jos kymmenen päivän kuluessa epidemia-alueelta poistuttua kehittyy nopeasti ankara kurkkukipu. Tarkemman matkustustiedon ja oireiston perusteella lääkäri voi tehdä riskiarvion ja arvioida, onko kurkkumätä mahdollinen ja sen hoito tarpeen.

Kurkkumädän hoito

Kurkkumädän tärkein hoito on vastamyrkyn eli antitoksiinin antaminen suoneen ja mahdollisesti lisäksi pistoksena tulehtuneeseen nielukudokseen. Tämä on tehtävä heti, kun taudin epäily viriää, koska jo muutaman päivän viive huonontaa hoidon tehoa. Lisäksi annetaan antibiootteja (penisilliiniä tai makrolideja), mutta ne eivät vaikuta oireiden kulkuun. Antibiootteja annetaan, koska joka viidennellä on samalla nielussa angiinaa aiheuttava A-streptokokki ja koska antibiootti estää difteriabakteerin tartuntoja ympäristöön. Hengitysvaikeuksia saavia voidaan auttaa tehohoidolla hengityskonehoitoineen. Koska kyseessä on yleisvaarallinen tartuntatauti, kurkkumätää sairastava hoidetaan sairaalassa yleensä omassa huoneessaan erillään muista. Toipilaat voivat joutua olemaan muutamia päiviä vielä kotieristyksessä. Läheisessä kosketuksessa olleille voidaan antaa lyhyt antibioottikuuri sairastumisen ehkäisemiseksi.

Kurkkumädän ehkäisy

Kurkkumätä rokote on ollut käytössä Suomessa vuoden 1950 alusta alkaen. Lapset saavat kurkkumätärokotusten perussarjan (kolme rokotuskertaa) yhdessä useiden muiden bakteerirokotteiden kanssa. Tehoste annetaan neljän ja 14–15 vuoden iässä. Tämän jälkeen riskialueille matkustaville suositellaan tehostetta pelkällä kurkkumätä-jäykkäkouristusrokotteella (dT) tai kurkkumätä-jäykkäkouristus-hinkuyskärokotteella (dTAP) jatkuvan suojan ylläpitämiseksi (ks. Matkailijan rokotukset). Perussarjan jälkeen tehosteannokset suositellaan otettavaksi 25, 45 ja 65 vuoden iässä ja sen jälkeen 10 vuoden välein rokotussuojan ylläpitämiseksi myös jäykkäkouristusta vastaan. Vielä tärkeämpää kuin rokotuksen ottaminen on hyvän hygienian, erityisesti käsihygienian, noudattaminen maissa, joissa kurkkumätätapauksia on todettu.

Antibiootti lyhentää bakteerin kantamisen aikaa noin parista viikosta muutamaan päivään ja estää tartunnan juuri saanutta levittämästä tautia eteenpäin.