Rakkosyövän yleisyys ja vaaratekijät

Suomessa todetaan vuosittain noin 1 500 uutta virtsarakon syöpää, ja niistä 75 % ilmenee miehillä. Kyseessä on miesten neljänneksi yleisin syöpämuoto. Yleisimmin syöpä ilmaantuu 75–79-vuotiaille. Naisilla ilmaantuvuus on pysynyt 1990-luvulta lähtien samalla tasolla, mutta miehillä ilmaantuvuus on viime vuosina kasvanut.

Tupakointi on rakkosyövän tärkein riskitekijä. Se lisää syöpäriskiä 4–10-kertaiseksi. Muita riskitekijöitä ovat muun muassa kumi-, maali- ja öljyteollisuuden kemikaalit, mutta niiden merkitys on Suomessa nykyisin pieni parantuneen työhygienian vuoksi.

Rakkosyövän oireet

Tavallisin oire lähes kaikilla potilailla on kivuton verivirtsaisuus. Osalla potilaista esiintyy virtsaamiskipua, kirvelyä ja tihentynyttä virtsaamistarvetta.

Milloin hoitoon?

Silmin havaittava verivirtsaisuus edellyttää aina tutkimuksia. Hoitoon tulee hakeutua heti, jos virtsaaminen on vaikeaa, muutoin ensimmäisenä arkipäivänä.

Virtsaamiskipu, kirvely ja tihentynyt virtsaamisen tarve johtuvat useimmiten virtsatietulehduksesta, joka hoidetaan antibiootilla. Jos oireet jatkuvat tai tulehdus uusii usein, tarvitaan jatkotutkimuksia.

Rakkosyövän toteaminen

Tärkein tutkimus virtsarakon kasvainta epäiltäessä on virtsarakon tähystys eli kystoskopia. Virtsasta tehdään irtosolututkimus, joka tunnistaa virtsarakkosyövistä kuitenkin vain joka kolmannen; normaali tulos ei siis poissulje virtsarakkosyöpää. Toisaalta pahanlaatuisten solujen löytyminen virtsasta on lähes varma merkki syövästä.

Tavallisimmat kuvantamistutkimukset ovat ylävirtsateiden tietokonekerroskuvaus eli TT-urografia sekä ultraäänitutkimus. Koko vartalon TT-tutkimus tehdään, jos epäillään laajemmalle levinnyttä syöpää.

Rakkosyövän hoito

Diagnoosi varmistetaan tekemällä potilaalle kasvaimen elektroresektio eli höyläys (TUR). Toimenpiteen tarkoituksena on toimittaa patologille näyte kasvusyvyyden ja erilaistumisasteen arvioimiseksi sekä mahdollisuuksien mukaan poistaa kaikki näkyvä kasvainkudos. Hoidon kannalta tärkeää on jako limakalvoon rajoittuviin pinnallisiin kasvaimiin ja lihaskerrokseen tunkeutuviin (invasiivisiin) kasvaimiin. Virtsarakkosyövän toteamishetkellä 75–80 % kasvaimista on pinnallisia.

Ennusteen ja jatkohoidon kannalta tärkeitä tekijöitä ovat kasvaimen kasvusyvyyden ja erilaistumisasteen lisäksi kasvainten lukumäärä ja koko, joiden perusteella potilaat voidaan jakaa neljään eri ryhmään. Tämän perusteella suunnitellaan jatkohoito ja seuranta. Myös potilaan ikä ja yleiskunto vaikuttavat jatkohoitoon varsinkin, jos kasvain työntyy lihaskerrokseen. Höyläyksen yhteydessä tai välittömästi sen jälkeen virtsarakkoon annettava kertaluonteinen lääkehuuhteluhoito vähentää kasvaimen uusiutumisriskiä. Toimenpide kannattaa uusia 2–6 viikon kuluttua, mikäli näytteissä ei ollut mukana lihaskerrosta tai kasvain työntyy tyvikalvoon (T1). Matalan riskin kasvaimissa muuta hoitoa ei tarvita. Keskiriskin kasvaimissa uusiutumista voidaan vähentää rakonsisäisillä solunsalpaaja- tai BCG-huuhteluilla. Korkean riskin kasvaimissa pitkä, jopa 36 kuukautta kestävä BCG-hoito on suositeltavin, sillä se on toistaiseksi ainut rakonsisäinen lääkehoito, jolla voidaan vähentää myös etenemisriskiä.

Erittäin korkean riskin kasvaimia on noin 20–25 % kaikista rakkosyövistä. Näiden hoidoksi suositellaan rakon poistoa, mikäli potilas on leikkauskelpoinen ja suostuvainen. Leikkaus sisältää miehellä yleensä eturauhasen poiston, mutta virtsaputki yleensä säästetään. Naiselta poistetaan virtsaputki ja useimmiten myös kohtu sivuelimineen. Mikäli potilas ei huonon yleistilan takia sovellu kirurgiseen hoitoon, harkitaan kemosädehoitoa.

Virtsarakon poiston jälkeen virtsarakon tilalle voidaan rakentaa suolesta korvaava rakko, jolloin virtsaaminen tapahtuu normaalia reittiä. Muissa tapauksissa tehdään jatkuvasti toimiva pussiavanne tai harvemmin toistokatetroitava avanne.

Pieneltä osalta potilaista (noin 5 %:lta) löytyy etäpesäkkeitä diagnoosihetkellä. Tällöin rakon poistoleikkauksesta usein luovutaan ja potilas ohjataan säde-, solunsalpaaja tai immuno-onkologiseen hoitoon. Etäpesäkkeisissä kasvaimissa leikkaus- tai sädehoitoa voidaan käyttää oireita lievittävänä hoitona kivun, vuodon, ison kasvaimen ja virtsajohdinten tukoksen takia. Keskimäärin elinaika pitenee solunsalpaajahoidolla etäpesäkkeisessä taudissa noin 6 kuukautta. Tavallisimmin käytetty solunsalpaajahoito on gemsitabiinin ja sisplatiinin yhdistelmä ja immuno-onkologisista lääkkeistä atetsolitsumabi ja pembrolitsumabi.

Rakkosyövän ennuste ja seuranta

Potilaan elossaoloennuste on pinnallisessa rakkosyövässä vain 5–20 % huonompi kuin samanikäisen terveen verrokin, mutta jos kyseessä on lihakseen tunkeutuva syöpämuoto, ennuste on huonompi ja ainoastaan puolet potilaista on elossa viiden vuoden kuluttua. Kaikista rakkosyöpäpotilaista 5 vuoden jälkeen elossa on syöpärekisteriaineiston mukaan miehistä 75 % ja naisista 70 %.

Uusiutumistaipumus on erittäin tyypillistä virtsarakon syövälle riippumatta sen levinneisyydestä tai erilaistumisasteesta, joten säännöllinen seuranta on tarpeen. Seurantaohjelma suunnitellaan pinnallisessa rakkosyövässä yksilökohtaisesti ennustetekijöiden perusteella.