Aiemmin astman ajateltiin johtuvan keuhkoputkien sileän lihaksiston supistumisesta ja hoitona käytettiin keuhkoputkia laajentavia lääkkeitä. Nykyään astman tiedetään olevan pienten keuhkoputkien tulehduksellinen sairaus, jossa keuhkoputkien limakalvolle kertyy tulehdussoluja, ja astma voidaankin jaotella eri tyyppeihin näiden tulehdussolujen tyypin mukaan. Jatkuessaan tulehdus johtaa keuhkoputken limakalvon paksuuntumiseen ja limakalvon alla olevan lihaskerroksen supistumiseen, jolloin keuhkoputket ahtautuvat ja usein tuottavat limaa tervettä keuhkoputkea enemmän.
Tulehdusta rauhoittavien lääkkeiden säännöllinen käyttö on tärkeää, vaikka niiden vaikutusta ei huomaisikaan samalla tavalla kuin otettaessa nopeasti vaikuttavia, avaavia lääkkeitä. Lääkehoitoa voidaan lääkärin toimesta tehostaa ja muokata astman tyypinkin mukaan; osa hyötyy suuremmasta annoksesta hoitavaa lääkettä, osa enemmän avaavasta lääkkeestä. Suurin osa astmaa sairastavista tarvitsee astman tyypistä huolimatta kuitenkin vähintään pienen annoksen hoitavaa lääkettä pysyvästi. Osalle riittää hoitavan lääkkeen käyttö vain flunssien yhteydessä tai siitepölyaikaan.
Astmalääkkeiden ottaminen
Säännöllisesti otettavat, pitkävaikutteiset lääkkeet kannattaa ottaa aina suunnilleen samaan vuorokaudenaikaan (1–2 kertaa päivässä valmisteesta ja ohjeistuksesta riippuen) ja pestä hampaat ennen lääkkeenottoa.
Tulehdusta rauhoittavat lääkkeet ("hoitavat lääkkeet")
Hengitettävät kortisonit eli inhalaatiosteroidit (beklometasoni, budesonidi, flutikasoni, mometasoni ja siklesonidi) ovat pitkävaikutteisia lääkkeitä, jotka vähentävät astmatulehdusta. Hengitettävän kortisonihoidon aikana verenkierrossa olevat lääkepitoisuudet ovat paljon pienempiä kuin käytettäessä tabletteina otettavaa kortisonia. Täten koko elimistöön kohdistuvat haittavaikutukset ovat harvinaisia. Tavallisia paikallisia haittoja ovat äänen käheytyminen ja suun ja nielun hiivainfektiot, jotka voivat aiheuttaa suun ja kurkun kipeytymistä. Haittojen vähentämiseksi jokaisen lääkkeenottokerran jälkeen suu ja nielu kannattaa huuhdella hyvin vedellä ja sylkeä huuhteluvesi pois, minkä lisäksi on hyödyllistä syödä ksylitolipurukumi tai -pastilli. Syljen eritystä lisäävät pastillit helpottavat kuivan suun oireita.
Astman hoidossa voidaan joutua käyttämään kortisonia myös tabletteina. Pahenemisvaiheissa käytettävien lyhytaikaisten (yleensä 5–7 päivää) kuurien haitat eivät ole yleisiä. Osalle voi kuitenkin ilmaantua muun muassa närästystä, unettomuutta ja mielialanvaihteluita. Pitkäkestoisessa tablettikortisonihoidossa haittoja alkaa kuitenkin useimmille ilmetä. Näitä ovat muun muassa ihon oheneminen ja mustelmataipumuksen lisääntyminen, luukato, lisämunuaisen toiminnan heikkeneminen sekä painon, verenpaineen ja verensokerin kohoaminen.
Keuhkoputkia laajentavat lääkkeet ("avaavat lääkkeet")
Keuhkoputkia laajentavat lääkeaineet (formoteroli, indakateroli, olodateroli, salbutamoli, salmeteroli ja terbutaliini sekä vain yhdistelmävalmisteissa olevat fenoteroli ja vilanteroli) rentouttavat keuhkoputken sileää lihasta ja siten avaavat keuhkoputkia, mutta eivät vähennä limakalvon turvotusta eivätkä vaikuta itse astmatulehdukseen. Haittavaikutuksena ne voivat aiheuttaa yleensä lyhytkestoista vapinaa ja sydämentykytystä, joskus myös lihaskramppeja.
Lyhytvaikutteisia avaavia lääkkeitä (salbutamoli, terbutaliini) käytetään myös oireiden ehkäisyyn, esimerkiksi ennen rasitusta.
Pitkävaikutteisiin avaaviin lääkkeisiin (formoteroli, indakateroli, olodateroli, salmeteroli, vilanteroli) siirrytään, jos hengitettävä kortisoni ja ajoittain käytetty lyhytvaikutteinen avaava lääke eivät riitä pitämään oireita kurissa tai lyhytvaikutteisen avaavan lääkkeen tarve on kovin runsas.
Myös toisella mekanismilla vaikuttavia avaavia, ns. antikolinergisia hengitettäviä lääkkeitä (aklinidiumi, glykopyrroni, ipratropiini, tiotropiumi), käytetään keuhkoputkien supistusta vähentävinä lisälääkkeinä, useimmiten yhdistelmävalmisteissa. Niiden mahdollisia haittavaikutuksia ovat suun kuivuminen, ummetus, huimaus ja päänsärky, joskus harvoin virtsaamisvaikeudet.
Kortisonia ja keuhkoputkia avaavaa lääkettä sisältäviä pitkävaikutteisia yhdistelmävalmisteita voidaan käyttää, jos molempia lääkkeitä tarvitaan päivittäin. On olemassa sekä kortisonin ja yhden avaavan että kortisonin ja kahden eri avaavan lääkkeen yhdistelmävalmisteita (ns. kolmoishoito). Näitä voidaan tarpeen mukaan käyttää astman pitkäaikaisessa hoidossa yleensä ongelmitta. Yleensä jatketaan rinnalla edelleen tarpeen mukaan lyhytvaikutteisen avaavan lääkkeen käyttöä.
Muita lääkkeitä
Leukotrieenin salpaaja montelukasti on tablettilääke, joka otetaan yleensä säännöllisen hengitettävän lääkityksen lisänä kerran päivässä.
Leukotrieenit ovat elimistössä syntyviä aineita, jotka supistavat keuhkoputkia ja lisäävät limakalvojen tulehdusoireita. Leukotrieenin salpaajat hillitsevät tulehdusta ja laajentavat hieman keuhkoputkia, mutta niiden astmatulehdusta vähentävä vaikutus on vähäisempi kuin kortisonilla. Ne voivat joskus auttaa myös nenäoireisiin (tukkoisuus, nuha). Haittavaikutukset ovat vähäisiä, mutta lieviä vatsavaivoja tai pahoinvointia voi esiintyä, osalle ilmaantuu levottomia unia.
Niin kutsutut biologiset astmalääkkeet (omalitsumabi, mepolitsumabi, benralitsumabi, dupilumabi,reslitsumabi ja tetsepelumabi) ovat harvoin käytettäviä, pistoksina tai suonensisäisesti annettavia vaikean astman lisälääkkeitä. Ne ovat osoittautuneet tehokkaaksi avuksi niille, joilla on astman pahenemisvaiheita säännöllisestä pitkävaikutteisen yhdistelmävalmisteen käytöstä huolimatta.
Hengitettävien lääkkeiden ottotekniikka
Valtaosa astman hoidossa käytettävistä lääkkeistä otetaan sisäänhengityksen mukana eli inhalaatioina. Lääkkeiden hengittämisessä voidaan käyttää jauheannostelijoita, suihkeannostelijoita (annosaerosoleja) ja lääkesumuttimia. Jauhemaiset lääkkeet otetaan suoraan inhalaattorista ilman välikappaleita, kun taas suihkemaiset lääkkeet pääsääntöisesti suositellaan ottamaan ns. tilanjatkeen kautta, jotta varmistetaan lääkkeen pääsy keuhkoputkiin saakka.
On tärkeää noudattaa kunkin valmistajan lääkepakkauksen mukana tulevia ohjeita. Yleensä hoitopisteessä on hengitettävien lääkkeiden käyttöön perehtynyt hoitaja, joka opastaa lääkkeen käytössä. Myös apteekissa on asiaan perehtyneitä farmaseutteja. Internetistä löytyy lähes kaikkien inhalaattoreiden osalta esimerkkivideo ja ohjeistus lääkkeen oikeaoppisesta ottamisesta. Oikea lääkkeenottotekniikka on tärkeä, jotta lääke saadaan kulkeutumaan perille keuhkoputkiin ja haitat pysyvät mahdollisimman vähäisinä.
Kaikkien laitteiden kohdalla pätevät seuraavat perusohjeet:
- Yski tarvittaessa kevyesti lima pois ennen lääkkeen hengittämistä. Voimakas ja väkisin aiheutettu yskiminen aiheuttaa keuhkoputkien supistumisen ja vaikeuttaa lääkkeen perillemenoa pieniin keuhkoputkiin.
- Ulos hengittäessä tyhjennä keuhkot kevyesti, mutta älä pinnistele viimeisiä ilmoja ulos keuhkoista.
- Älä hengitä laitteeseen, se kostuu uloshengitysilmasta, jolloin osa lääkkeestä voi jäädä laitteen kosteaan seinämään ja laite lopulta tukkiutua. Jos käytössäsi on suihkeannostelija ja tilanjatke, voit kuitenkin hengittää rauhassa tilanjatkeen kautta edestakaisin.
- Lääkkeen sisään hengittämisen jälkeen pidätä mahdollisuuksien mukaan hengitystä 5–10 sekuntia, jolloin lääkeainehiukkasilla on aikaa tarttua keuhkoputkien limakalvoille ennen seuraavaa uloshengitystä.
