Kilpirauhassyövän syyt

Syytä kilpirauhassyövän syntyyn ei tunneta. Riskiä suurentavista tekijöistä tunnetuin on kaulan alueen altistuminen suurelle annokselle ionisoivaa säteilyä, esimerkiksi säteilyonnettomuuden tai ulkoisen sädehoidon yhteydessä. Kilpirauhasen liikatoiminnan hoitoon käytetty hoidollinen radiojodihoito ei suurenna syöpäriskiä. Kilpirauhassyöpään voi joskus harvoin liittyä perinnöllinen alttius.

Kilpirauhassyövän oireet

Kilpirauhassyövän ensioire on usein kilpirauhasen seudun kova, aristamaton kyhmy. Kyhmy on yleensä hidaskasvuinen, ja huomataan muista syistä tehdyn kuvantamisen tai kaulan käsillä tunnustelun yhteydessä. Isommaksi kasvaneet kyhmyt voivat näkyä päällepäin tai aiheuttaa paineoireita ja esimerkiksi nielemisen yhteydessä esiintyviä oireita.

Kilpirauhassyövän toteaminen

Kilpirauhasen seudussa tai kaulalla todettu kyhmy tutkitaan kaulan alueen ultraäänitutkimuksella. Tutkimuksessa pyritään tietyin kriteerein erottamaan pahanlaatuiset kyhmyt hyvänlaatuisista, kuten struumakyhmyistä. Pahanlaatuisuutta epäiltäessä tutkimuksen yhteydessä otetaan ohuella neulalla solunäyte patologille mikroskoopilla tutkittavaksi. Useimmiten solunäyte erottaa syövän hyvänlaatuisesta muutoksesta. Jos tulos on epäselvä, neulanäyte uusitaan sopivan seurannan jälkeen. Jos tulos jää epävarmaksi, kyhmy yleensä poistetaan kokonaan, jolloin diagnoosi varmistuu kudosnäytteen tutkimuksessa. Vain noin 5 % kilpirauhasen kyhmyistä osoittautuu pahanlaatuisiksi.

Kilpirauhassyövän tyypit

Kilpirauhasen syöpäkasvaintyypit erotetaan toisistaan mikroskooppisen solukuvan perusteella. Ne myös käyttäytyvät osittain eri tavoin.

Yleisin kilpirauhasen syöpätyyppi on hyväennusteinen papillaarinen syöpä, joka on usein hidaskasvuinen ja paikallinen. Levitessään papillaarinen syöpä leviää ensin imusuonia pitkin lähialueiden imusolmukkeisiin. Papillaarinen syöpä on kilpirauhassyövän muodoista kaikkein hyväennusteisin, ja ennuste pysyy useimmiten hyvänä, vaikka paikallisissa imusolmukkeissa todettaisiin syöpäsoluja.

Toiseksi yleisin on follikulaarinen kilpirauhassyöpä, joka papillaarisen syövän tavoin todetaan useimmiten paikallisena kilpirauhasessa. Follikulaarinen syöpä voi levitä verisuonien kautta ja lähettää etäpesäkkeitä muun muassa keuhkoihin ja luustoon.

Edellisiä tyyppejä harvinaisempi on medullaarinen kilpirauhassyöpä. Se saa alkunsa niistä kilpirauhasen soluista (C-solut), jotka tuottavat kalsitoniini-hormonia. Edetessään medullaarinen syöpä leviää hanakimmin imuteitse kaulan alueelle, mutta se voi myös levitä etäpesäkkeinä kauemmaksi. Medullaarisista syövistä joka neljänteen arvioidaan liittyvän perinnöllinen alttius, yleensä osana harvinaista perinnöllistä kasvainoireyhtymää (ns. MEN2-oireyhtymä).

Harvinaisempia ja ennusteeltaan huonompia ovat anaplastinen ja huonosti erilaistunut kilpirauhassyöpä. Anaplastinen kilpirauhassyöpä on erittäin harvinainen. Se on usein nopeakasvuinen ja kilpirauhassyövistä huonoennusteisin.

Kilpirauhasessa voi harvinaisena esiintyä myös muista kudoksista peräisin olevia kasvaimia, kuten lymfoomia.

Kilpirauhassyövän hoito

Kilpirauhassyövän perushoito on leikkaus, jossa poistetaan neulanäytteessä todetusta solukuvasta ja karvaimen koosta riippuen koko kilpirauhanen tai sen osa. Samassa leikkauksessa poistetaan sairaat tai epäilyttävät imusolmukkeet, jos niitä on todettu kaulalla. Kilpirauhasen poiston jälkeen aloitetaan kilpirauhashormonin korvaushoito tabletteina annosteltavana synteettisellä kilpirauhashormonilla eli tyroksiinillä. Tyroksiinia tarvitaan pysyvästi, ja sen annostus säädetään yksilöllisesti muun muassa kasvaimen riskiluokan ja ennusteen perusteella.

Jos papillaarinen syöpäkasvain on kooltaan alle senttimetrin ja solukuvaltaan hyvän ennusteen ryhmään kuuluva, riittää hoidoksi pelkkä kilpirauhaslohkon poisto, eikä muita hoitoja tarvita. Tyroksiinia käytetään tällöin tarvittaessa samaan tapaan kuin kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidettaessa, jos jäljellä oleva kilpirauhaskudos ei tuota riittävästi hormonia.

Patologisessa tutkimuksessa todetusta kasvaimen koosta, levinneisyydestä ja muista ominaisuuksista riippuen voidaan papillaarisessa ja follikulaarisessa syövässä antaa liitännäishoitona radiojodihoito koko kilpirauhasen poistoleikkauksen jälkeen. Hoito annetaan noin neljän viikon kuluttua leikkauksesta. Radiojodihoito on sädehoidon muoto, joka kohdistuu kilpirauhasperäisiin soluihin. Hoidon tavoitteena on tuhota mahdollisesti kaulalle leikkauksen jälkeen jäänyt kilpirauhaskudos. Radiojodihoito toteutetaan aina yksilöllisen arvion ja harkinnan perusteella. Se annetaan suun kautta kapselina sairaalassa, jolloin radiojodi hakeutuu kilpirauhaskudokseen. Syövän hoidossa käytetään huomattavasti suurempaa radiojodiannosta kuin kilpirauhasen liikatoiminnan hoidossa. Medullaarisen syövän hoidossa radiojodia ei käytetä.

Huonomman ennusteen omaavan, laajemmin levinneen tai uusiutuneen kilpirauhassyövän hoidossa voidaan käyttää lisäksi myös muita hoitomuotoja, kuten ulkoista sädehoitoa, tablettimuotoista kohdennettua lääkehoitoa tai joskus myös perinteistä solunsalpaajahoitoa.

Hoidetun kilpirauhassyövän seuranta

Hoidon jälkeen potilas käy säännöllisesti seurantakäynneillä, joissa tarkistetaan tyroksiinikorvaushoidon oikea annos ja tutkitaan mahdollisnia syövän uusiutumisen merkkejä. Ensimmäinen tarkastus on usein 6 kuukauden kuluttua hoidoista erikoissairaanhoidon poliklinikassa. Seurantakäyntien ja -tutkimusten väli arvioidaan yksilöllisesti syöpäkasvaimen tyypin, annettujen hoitojen ja hoidon jälkeisten tutkimusten tulosten mukaan, ja ne voidaan toteuttaa myös perusterveydenhuollon yksikössä.

Käynneillä seurataan voinnin lisäksi verikokeilla kilpirauhasarvoja, ja kaulan ultraäänitutkimus tehdään alkuun 1–2 vuoden välein sekä aina tarvittaessa, jos oireita ilmenee. Jos koko kilpirauhanen on poistettu, papillaarisen ja follikullaarisen syövän seurannassa seurataan lisäksi verikokeella merkkiaine tyreoglobuliinia (Tg). Medullaarisessa kilpirauhassyövässä seurataan merkkiaineena kalsitoniinia (Ct) ja karsioembryonaalisen antigeenin pitoisuutta (CEA). Tarvittaessa tehdään myös muita kohdennettuja kuvantamistutkimuksia. Usein seuranta toteutetaan kerran vuodessa ensimmäisten 5 vuoden ajan, ja myöhemmin harvemmin, jos mitään erityistä ei ilmene.

Kilpirauhassyövän hoitotulokset

Hoidetun kilpirauhassyövän ennuste on hyvä, erityisesti papillaarisen ja follikulaarisen syövän osalta, jotka keskimäärin eivät lyhennä potilaan elinikää. Yhdysvaltalaisaineiston mukaan papillaarisessa kilpirauhassyövässä 5 vuoden kuluttua diagnoosista on elossa noin 98 % potilaista. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua hoidosta vain 5 % on kuollut syöpään. Seurannassa mahdollisesti todetut kaulan imusolmukkeiden etäpesäkkeet hoidetaan leikkauksella eivätkä ne myöskään huononna ennustetta. Follikulaarisessa syövässä 5 vuoden kuluttua diagnoosista on elossa 90 % ja medullaarisessa syövässä 86 % potilaista.

Lisää tietoa kilpirauhassyövistä

Artikkeli aiheesta Suomen Endokrinologiyhdistyksen sivuilla, ks. Kilpirauhasen syöpä 1 (Mera information på svenska, se 2).

www.kilpirauhasliitto.fi