Pakonomaisen seksikäyttäytymisen määritelmä ja ilmeneminen

Pakonomaisella seksikäyttäytymisellä tarkoitetaan mitä tahansa seksiin liittyvää hallitsematonta käyttäytymistä ja/tai seksin jatkuvaa ajattelemista siten, että se aiheuttaa ongelmia.

Pakonomaisesta seksikäyttäytymisestä voi olla kyse jos

  • Porno, eroottinen kuvamateriaali, itsetyydytys, seksiseuran etsiminen, maksullinen seksi, nettiseksi, erilaiset fetissit, ihastuminen tai suhteiden tavoittelu tai jokin muu seksuaalinen toiminta vie suhteettoman paljon aikaa ja huomiota vähintään kuuden kuukauden ajan.
  • Seksikäyttäytyminen aiheuttaa vakavia sosiaalisia, psyykkisiä ja/tai fyysisiä haittoja.
  • Haitoista huolimatta käyttäytymistä ei pysty lopettamaan.
  • Käyttäytyminen ei juurikaan tuota nautintoa tai voi aiheuttaa omien arvojen vastaista käyttäytymistä.
  • Ihminen luopuu seksikäyttäytymisen vuoksi itselleen tärkeistä asioista vapaa-ajalla, työssä ja sosiaalisissa suhteissa.
  • Pakonomaisessa seksikäyttäytymisessä seksistä tulee usein selviytymismekanismi, jonka avulla pyritään säätelemään tai lievittämään vaikeita tunnetiloja ja muita tunteiden käsittelytaitoja on vähän tai ei ollenkaan.
  • Pakonomaisesta seksikäyttäytymisestä käytetään myös termejä seksiriippuvuus, seksiaddiktio ja addiktiivinen seksikäyttäytyminen.

Mitä pakonomainen seksikäyttäytyminen ei ole?

Pakonomaisessa seksikäyttäytymisessä ei ole kyse voimakkaasta seksuaalisesta halusta eikä siitä, kuinka pitkään esimerkiksi katsoo pornoa, tai kuinka paljon seksikumppaneita on. Seksuaalisen halun ja aktiivisuuden määrä vaihtelee ja on yksilöllinen. Ihminen voi haluta seksiä kerran tai useammin päivässä mutta tämä ei välttämättä tarkoita pakonomaista seksikäyttäytymistä, mikäli seksikäyttäytyminen ei aiheuta haittoja eikä häiritse muuta elämää. Mikäli haittoja ei ole, on kyse nautinnollisesta seksuaalisuudesta ja elämäntavasta.

Ulkopuoliset, esim. kumppani eivät voi määritellä toisen käyttäytymistä pakonomaiseksi oman arvo- tai moraalikäsityksensä pohjalta. Joskus ihminen voi myös itse pitää esimerkiksi itsetyydytystä tai seksiä moraalisesti vääränä pohjautuen kasvatukseen tai arvoihin, mutta se ei välttämättä tarkoita pakonomaista seksikäyttäytymistä. Seksissä, oli sen muoto mikä tahansa, tai pornossa, ei ole mitään väärää tai pakonomaisuutta aiheuttavaa itsessään. Pakonomaisuudessa on kyse siitä, että suhde seksiin tai pornoon vääristyy ja alkaa aiheuttaa haittoja.

Pakonomaisen seksikäyttäytymisen haitat

Pakonomainen seksikäyttäytyminen voi vaikuttaa negatiivisesti koko ihmisen elämään ja läheisiin. Haittoja ovat esimerkiksi;

  • Heikentynyt itsetunto ja negatiivinen minäkuva
  • Voimakas häpeä
  • Masennus
  • Pitkittynyt ahdistus
  • Ihmis- ja parisuhdeongelmat
  • Keskittymisvaikeudet
  • Ongelmat raha-asioissa
  • Vaikeudet työpaikalla
  • Toiminnalliset seksuaalihäiriöt (esim. erektio- ja laukeamisvaikeudet, kiihottumisvaikeudet ja orgasmivaikeus)
  • Toistuvat seksitaudit
  • Nautinnollisen seksin estyminen
  • Seksuaalinen haluttomuus
  • Kohonnut itsemurhariski

Pakonomaisen seksikäyttäytymisen syitä

Pakonomaisen seksikäyttäytymisen taustasyitä on tutkittu varsin vähän. On esitetty teorioita siitä, että kyseessä voisi olla biologinen aivojen toimintaan liittyvä tila.

Taustalla voi myös olla traumatisoivia lapsuuden kokemuksia, yksin jäämistä, huomiotta jäämistä, ongelmia ihmissuhteissa, häpeäkokemuksia ja vaikeuksia käsitellä tunteita muilla tavoin kuin seksin kautta. Voi myös olla, että taustalla ei ole mitään suurempia traumoja vaan kyse on vain siitä, että seksi on lähes ainoa tapa säädellä ikäviä tunnetiloja.

Seksuaalikasvatus Suomessa on usein ollut joko olematonta tai vain seksitauteihin/ raskauden ehkäisyyn keskittyvää. Tämä voi saada aikaan sen, että ihmiselle ei muodostu nautinnollista suhdetta seksiin vaan seksiä verhoaa häpeä. Häpeä on usein pakonomaisen seksikäyttäytymisen taustalla.

Myös luonnetekijöillä on selitetty alttiutta pakonomaisuuteen suhteessa seksiin; esimerkiksi alttius ahdistua voimakkaasti, heikko tunteiden hallintakyky, tapa reagoida helposti toiminnalla, heikko keskittymiskyky, itsekeskeisyys ja estottomuus. Myös vakava masennus, paniikkihäiriö, keskittymishäiriöt ja pakko-oireinen häiriö voivat olla taustatekijöinä.

Pakonomaisessa seksikäyttäytymisessä seksistä tulee tapa saada helpotusta erilaisiin tunnetiloihin. Seksiä voidaan käyttää esimerkiksi yksinäisyyden, stressin, ahdistuksen, masennuksen, vihan, pelon tai hylätyksi tulemisen tunteen säätelyyn.

Seksiä voidaan myös käyttää saavuttamaan positiivisia tunnetiloja. Ihminen voi hakea seksistä esimerkiksi lohtua, rauhan tunnetta, onnistumisen kokemuksia, hyväksyntää, mielialan nostamista ja näkyväksi tulemista.

Satunnaisesti seksin käyttäminen tunteiden käsittelykeinona ei ole ongelmallista, mutta jos seksi on ainoa tapa käsitellä tunteita, voi suhteesta seksiin muodostua pakonomainen.

Pakonomaisesta seksikäyttäytymisestä irti pääseminen

Pakonomaisen seksikäyttäytymisen lopettamisessa on kyse muutoksesta. Tärkeässä roolissa on oman tilanteen myöntäminen ja oman käyttäytymisen tiedostaminen. Usein käyttäytymistä ylläpitää automaatio ja se, että toiminnasta on tullut tapa. Ihminen sulkee silmät omalta toiminnaltaan ja sen vaikutuksilta. Muutoksessa auttaa huomion kiinnittäminen tiedostetusti omaan toimintaan, arjen valintoihin ja arvojen mukaisiin päätöksiin. On tärkeää tiedostaa, mitkä ovat itselle esimerkiksi pakonomaisen seksikäyttäytymisen laukaisevia tekijöitä eli mitkä tilanteet, paikat, tapahtumat tai tunnetekijät edeltävät pakonomaista käyttäytymistä. Välttelykäyttäytyminen ei kuitenkaan auta, vaan muutoksessa opetellaan käsittelemään tunnetiloja toimivalla tavalla, ei aina seksin avulla. Ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen välisen suhteen tiedostaminen on osa muutosta.

Omien henkilökohtaisten pakonomaista seksikäyttäytymistä mahdollisesti aiheuttavien taustasyiden selvittäminen on osa muutosta. Mitkä tekijät ihmisen lapsuudessa/ nuoruudessa voivat selittää pakonomaisuuden muodostumista? Onko nykyisessä elämäntilanteessa jotain mikä ylläpitää haittoja aiheuttavaa käyttäytymistä?

Muutoksessa on syytä kiinnittää huomiota myös toimivaan arkeen; mitkä asiat edistävät muutosta ja tasapainoista elämää ja mitkä vievät kohti pakonomaisuutta. Epäsäännölliset ja epäterveet elämäntavat usein ruokkivat pakonomaisuutta, tasapaino ja hyvinvointi taas edistävät muutosta. Toimivat sosiaaliset suhteet, harrastukset, stressin välttäminen, riittävä uni ja laadukas ravinto auttavat pakonomaisen seksikäyttäytymisen hallitsemisessa.

Pakonomaisen seksikäyttäytymisen lopettamisessa ei ole kyse seksin lopettamisesta vaan myönteisen suhteen löytämisestä seksuaalisuuteen ja seksiin. Toisinaan tämä tarkoittaa esimerkiksi pornon käytön lopettamista (joillekin kokonaan, toisille väliaikaisesti). Olennaista on se, että haittoja aiheuttavaa seksikäyttäytymistä rajataan ja aidosti hyvää oloa tuottavaa seksikäyttäytymistä lisätään. Muutoksessa on merkittävää löytää myönteinen suhde seksiin ja seksuaalisuuteen. Tavoitteena on pyrkiä löytämään seksitapoja, jotka tukevat myönteistä seksuaalisuutta ja jotka sopivat omaan arvomaailmaan.

Rehellisyys on tärkeässä roolissa pakonomaiseen seksikäyttäytymiseen liittyvässä muutoksessa. Ihmisen tulee olla aidosti rehellinen itselleen ja kohdata oma seksuaalisuutensa ja se mikä on aidosti omalle itselle sopivaa seksikäyttäytymistä.

Moni pakonomaisesta seksikäyttäytymisestä kärsivä on "hukassa" oman seksuaalisen halunsa kanssa. Ihminen saattaa ajatella haluavansa seksiä, vaikka oikeasti hän tarvitsisi läheisen huomiota ja hellyyttä, ystävän kanssa juttelua tai toimivia stressin käsittelytapoja. Toisinaan myös jatkuva ylivireystila johtaa siihen, että ihminen kuvittelee haluavansa seksiä ja pyrkii näin seksikäyttäytymisellä tasaamaan levotonta oloa. Pakonomaisen seksikäyttäytymisen ollessa kyseessä ihminen turvautuu seksiin tilanteissa, joissa taustalla on jokin muu tunnetarve. Muutoksessa on tärkeää oppia erottamaan aito seksuaalinen halu pakonomaisesta tarpeesta.

Niin kutsutut tietoisuus- ja läsnäolon taitojen harjoittelu auttaa muutoksessa. Hengitysharjoitukset ja meditaation opettelu voi auttaa käsittelemään tilanteita, joissa pakonomaisuus nostaa päätään.

Milloin hoitoon?

Moni pakonomaisesta seksikäyttäytymisestä kärsivä tarvitsee terapeuttista tukea. Seksuaaliterapiasta ja kognitiivisista psykoterapioista, erityisesti kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta on apua pakonomaisen seksikäyttäytymisen hallinnassa ja uuden tasapainoisen elämän aloittamisessa. Usein myös läheiset, esimerkiksi kumppani tarvitsee apua. Osa hyötyy myös vertaistukiryhmätyöskentelystä.

Terapiassa voidaan käsitellä

  • käyttäytymisen taustalla olevia syitä
  • tutkitaan käyttäytymistä konkreettisesti (mitä tapahtuu, milloin, minkälaisissa tilanteissa, mitä tunteita on ennen ja jälkeen tapahtuman)
  • arvoja
  • opetellaan tietoisuustaitoja
  • etsitään myönteistä suhdetta seksuaalisuuteen
  • vahvistetaan tunnetaitoja
  • luodaan tasapainoinen suhde omaan itseen, terveyteen, ihmissuhteisiin ja elämäntapoihin

Apua voi lähteä etsimään esimerkiksi

Jotkut hyötyvät lääkehoidosta, esimerkiksi SSRI- lääkkeiden käytöstä silloin kun lääkitystä käytetään muun hoidon tukena.

Kirjallisuutta

  1. Silva Neves; Compulsive Sexual Behaviours- A Psycho- Sexual Treatment Guide for Clinicians. 2021.
  2. Brusila P, Kero K, Piha J, Räsänen M (toim.) Seksuaalilääketiede, Kustannus Oy Duodecim 2020.
  3. Paula Hall. Koukussa seksiin. Bazar 2019.
  4. Thaddeaus Birchard. CBT for Compulsive Sexual Behaviour- A guide for professionals. 2015.
  5. https://paihdelinkki.fi/fi/oma-apu/seksi-ja-pornoriippuvuus