Yleistä

Luuytimessä syntyy verisoluja: punasoluja, valkosoluja ja verihiutaleita. Lapsilla verta muodostavaa luuydintä on kaikkien luiden sisällä, aikuisilla lähinnä kylkiluissa, lantiossa ja rintalastassa.

Luuydinnäyte otetaan, kun halutaan selvittää poikkeavien verisoluarvojen syytä tai epäillään veritautia. Tutkimus tehdään tyypillisesti myös, kun arvioidaan imusolmukesyövän levinneisyyttä. Monien veritautien hoidon tehoa voidaan tarkimmin seurata luuydinnäytteellä. Joskus näytteenottoa tarvitaan, kun selvitetään esimerkiksi pitkittyneen kuumeilun syytä.

Luuydinpunktio eli imunäytteenotto luuytimestä

Luuydinpunktiossa lantioluusta tehtävässä näytteenotossa tutkittava on kyljellään (kuva ). Jos näyte otetaan rintalastasta, on tutkittava selinmakuulla. Näytteenottokohdan iho puhdistetaan ja iho, ihon alainen kudos ja luun pinta puudutetaan. Toimenpiteen suorittava lääkäri vie näytteenottoneulan ihon ja luun kuorikerroksen läpi luuytimeen, josta imetään ruiskulla luuydintä näytteeksi. Puudutus ei poista tuntoa kokonaan, mutta onnistuneen puudutuksen jälkeen ei tunnu terävää kipua. Imuvaiheessa luun sisällä voi tuntua alipaineen aiheuttama vihlaisu, joka kestää imaisun ajan.

Lantioluusta imunäytteet otetaan tyypillisesti silloin, kun samassa yhteydessä on tarkoitus ottaa myös koepala. Lantioluusta imunäytteet otetaan myös, jos pyydettyjen tutkimusten vaatima näytemäärä on suurempi. Luuydinpunktioissa vakavia komplikaatioita tapahtuu hyvin harvoin.

Laboratoriohoitaja käsittelee näytteen välittömästi sen ottamisen jälkeen tekemällä siitä mikroskoopilla tutkittavia sivelyvalmisteita. Luuydinnäytteen lisäksi otetaan verinäyte vastaavien sivelyvalmisteiden saamiseksi kiertävän veren soluista. Näytteille tehdään jatkotoimia, kuten värjäys eri solujen tunnistamisen helpottamiseksi. Sitten ne menevät laboratoriolääkärin tutkittaviksi. Hän antaa tutkimuksesta lausunnon. Siinä kuvataan havainnot luuytimestä ja kiertävästä verestä ja tehdään yhteenveto diagnoosiehdotuksineen.

Luuydinpunktio on lyhyt toimenpide ja kestää yleensä kaikkiaan vain 10–15 minuuttia. Näytteenoton jälkeen pistokohta peitetään puhtaalla laastarilla tai sidoksella. Alue on hyvä pitää kuivana ja puhtaana vähintään vuorokauden ajan.

Luuydinbiopsia eli koepalan otto luuytimestä

Luuydinbiopsianäytettä tarvitaan, kun luuytimestä ei saada kunnollista imunäytettä tai jos halutaan tarkempaa tietoa luuytimen solumääristä ja materiaalia patologin tekemään tarkempaan diagnostiikkaan. Koepala otetaan lantion alueelta suoliluun takaharjanteesta eli "kristasta". Tämän vuoksi toimenpidettä kutsutaan myös kristabiopsiaksi.

Potilaalle voidaan antaa ennen toimenpidettä esilääkettä, joka lievittää kipua ja vähentää jännitystä. Tutkimuksessa potilas makaa kyljellään tai vatsallaan. Lääkäri puuduttaa näytteenottokohdan ihon puhdistamisen jälkeen. Puudutettuun kohtaan lääkäri tekee pienen viillon, josta vie näytteenottoneulan lantion luun sisään. Neulalla irrotetaan muutaman millimetrin paksuinen ja noin 1,5–2 cm pitkä lieriömäinen pala luuydintä näytteeksi. Luuydinpala viedään patologian laboratorioon käsiteltäväksi ja toimitetaan sitten tutkittavaksi patologille.

Luuydinbiopsia kestää puudutuksineen noin 15–20 minuuttia. Toimenpiteen jälkeen näytteenottokohtaa painetaan verenvuodon tyrehtymisen varmistamiseksi, minkä jälkeen se peitetään sidoksella. Alue pidetään kuivana mielellään 2 vuorokauden ajan.

Luuydinnäytteestä tehtäviä tutkimuksia

Luuydinnäytteestä tehdään morfologinen tutkimus, jossa veritauteihin perehtynyt laboratoriolääkäri tarkastelee mikroskoopilla lasille levitettyjä ja värjättyjä luuytimen soluja. Mikäli tutkimusvastauksella on kiire, voi sen saada jopa saman päivän aikana. Muulloin vastauksen saaminen kestää muutamasta päivästä pariin viikkoon.

Muita luuytimen imunäytteenä otettavia tutkimuksia ovat esimerkiksivirtaussytometria-, kromosomi- ja molekyyligeneettiset tutkimukset. Virtaussytometriatutkimuksen vastaus on valmis päivässä tai parissa, ja muiden tutkimusten tulokset valmistuvat muutaman viikon kuluessa.

Luuydinbiopsian eli -koepalan tutkii patologi. Hän tunnistaa näytteessä esiintyvät solut ja arvioi niiden rakennetta, ulkonäköä, määrää ja suhdetta muihin luuytimen rakenteisiin. Näytteiden perusvärjäysten lisäksi tarvitaan usein immunohistokemiallisia värjäyksiä, joissa käytetyt värit tarttuvat luuytimen solujen eri pintarakenteisiin ja mahdollistavat erilaisten solutyyppien tunnistamisen. Patologi antaa lausuntonsa luuydinnäytteestä 2–5 viikon kuluessa.

Luuydinnäytteen ottoon liittyvät haitat

Monet potilaat jännittävät luuydinnäytteen ottoa. Toimenpiteeseen liittyy vääjäämättä jonkin verran kipua. Puuduttamisessa tuntuu pistoa ja puuduteaineen kirvelyä. Luuydinnäytettä ruiskuun imettäessä luuytimeen tulee paineenvaihtelua, joka voi tuntua epämiellyttävänä vihlaisuna, mutta tuntuu vain imun ajan.

Pistokohta saattaa aristaa muutaman päivän ajan toimenpiteen jälkeen. Kipua voi lievittää tavanomaisilla, tutkittavan käyttämillä kipulääkkeillä, esimerkiksi parasetamolilla. Luun pinnalle on voinut tulla verenpurkaumaa, joka voi seuraavien päivien aikana valua alaspäin aiheuttaen tuntemuksia alempana pakarassa tai reiden yläosassa. Keskeistä on varmistaa, että pistokohdassa ei ole merkkejä tulehduksesta.

Luuydinbiopsiaa ennen otettavat esilääkkeet aiheuttavat osalle potilaista uneliaisuutta, huimausta tai pahoinvointia. Oireet häviävät nopeasti lääkkeen vaikutuksen mennessä ohi. Mikäli tutkittava on tullut näytteenottoon itse autolla ajaen, on lääkevaikutuksen ohittumista odotettava pari tuntia.

Luuydinnäytteen ottokohta voi vuotaa hiukan verta. Verenvuoto tyrehtyy yleensä nopeasti. Runsas verenvuoto on hyvin harvinaista. Koepalan otossa tarvittava muutaman millimetrin lisäviilto voi huonolla tuurilla jäädä vuotamaan. Tilannetta on syytä hoitaa painamalla vuotokohtaa ja tarvittaessa hyödyntämällä kylmäpakkausta. Hyvin harvoin tarvitaan yksittäinen ommel vuodon lopettamiseksi.