Verenvuotokuumeiden esiintyvyys

Verenvuotokuumeet ovat joukko taudinkuvaltaan samankaltaisia erittäin vakavia infektiotauteja, joita aiheuttavat useaan eri virusryhmään kuuluvat virukset. Tärkeimmät verenvuotokuumetauteja aiheuttavat virukset ovat Ebola-, Lassa-, ja Marburg-virukset. Ne esiintyvät luonnossa vain Afrikassa. Muita verenvuotokuumeviruksia esiintyy Etelä-Amerikassa ja Krimin-Kongon verenvuotokuumetta aiheuttavaa CCHF-virusta Balkanilla, Kaukasiassa, Aasiassa ja Afrikassa.

Tartunta ja oireet

Kaikkien virusten luonnollisena isäntänä (viruksen lähteenä) pidetään eläimiä, vaikka kaikkien isäntäeläintä ei varmuudella tunnetakaan. Siten ne luokitellaan zoonooseiksi. Ihmisestä toiseen Ebola- ja Marburg-virus tarttuvat vain sairaan henkilön veren ja eritteiden välityksellä suorassa kosketuksessa. Lassa-kuume voi tarttua myös pisara- tai aerosolitartuntana hengitystie-eritteistä. Krimin-Kongon verenvuotokuumevirus tarttuu yleensä punkin pureman kautta, mutta voi tarttua henkilöstä toiseen veren tai verta sisältävien tutkimusvälineiden kautta esim. neulanpistotapaturmassa.

Oireet alkavat tavallisesti äkillisesti 5–10 (2–21) päivää tartunnasta epämääräisellä kuumeilulla ja säryillä, ja muutakin huonovointisuutta voi ilmetä. Muutaman päivän kuluttua tulee vakavissa tapauksissa verenvuotoja, jotka näkyvät ensiksi iholla tai limakalvoilla nenä- ja ienverenvuotoina. Vakavissa vaiheissa myös maksan ja munuaisten toiminta pettää; iho muuttuu keltaiseksi ja virtsan tulo lakkaa. Vain Lassa-kuumeessa lievät kuumetaudit ovat yleisempiä kuin vakavat verenvuotokuumeet. Muut ovat aina vakavia. Yleisimmät ja tärkeimmät verenvuotokuumeiden kaltaisesti käyttäytyvät taudit ovat falciparum-malaria ja sepsis.

Tunnistaminen, hoito ja ehkäisy

Verenvuotokuumeet tunnistetaan verestä tai kudosnesteistä löytämällä joko tautia aiheuttava virus geenimonistustestillä tai viruksen vasta-aineita. Vain oireita voidaan hoidolla lievittää. Ebolaa lukuunottamatta mihinkään näistä taudeista ei ole varmuudella tehoavaa viruslääkettä tai rokotetta. Tartuntoja voidaan estää välttämällä tautien esiintymisalueella kosketusta sairastuneisiin henkilöihin ja villieläimiin.

Ebola

Ebola-viruksen varsinainen isäntäeläin luonnossa lienee hedelmälepakkolaji. Ihmisen tartunnat ovat yleensä alkaneet apinoista, mutta apina on sen uhri siinä missä ihminenkin. Ebola-virus on Marburg-viruksen tapaan filovirus. Se löydettiin ensimmäisen kerran Ebola-joen varrelta Zairesta ja Etelä-Sudanista vuonna 1976. Tällöin oli epidemia, jossa sairastui 318 henkilöä, ja 88 % näistä kuoli. Joukossa oli runsaasti potilaita sairaalassa hoitanutta henkilökuntaa. Tartunnan arveltiin tulleen potilaiden verestä, koska tavanomaiset varotoimet ja hygienia lopettivat sairaalatartunnat. Ebolatautia todetaan yksittäisinä tapauksina keskisessä Afrikassa vuosittain. Kymmenien tai muutaman sadan tapauksen epidemioita on ollut Sudanissa ja Zairessa (1979 ja 1995), Ugandassa (2000) ja Kongon demokraattisessa tasavallassa (2007). Vuosien kuluessa apinoista lähtöisin olleita yksittäisiä laboratoriotartuntoja on ollut Yhdysvalloissa ja entisessä Neuvostoliitossa, joissa Ebola-virusta on käsitelty bioasetutkimuksessa.

Vuonna 2014 alkoi historian siihen asti suurin epidemia Guineassa, josta se levisi Liberiaan ja Sierra Leoneen. Epidemia käynnisti WHO:n johdolla voimakkaat kansainvälisinkin voimin tehdyt toimet. Keskeisiä olivat sairastuneiden nopea tunnistaminen, heidän eristämisensä ja vainajien turvallinen käsittely hautajaisissa ja verivarotoimien käyttö sairaaloissa. Aktiivisin toimin epidemia loppui kesäkuuhun 2016 mennessä. Kaikkiaan sairastui 28 600 henkilöä, joista 11 300 (40 %) kuoli. Sairastuneista noin 500 oli potilaita hoitaneita henkilöitä, ennen kuin suojainten käyttö saatiin kattavaksi. Ebola ei uhannut levitä Afrikan ulkopuolella, ja alueella matkanneista länsimaalaisista vain seitsemän sai taudin, ja yksi heistä kuoli.

Tämän suurimman epidemian jälkeen on Afrikassa esiintynyt useampiakin epidemioita, joissa sairastuneita on ollut noin 3500:sta reiluun kymmeneen. Nämä on saatu hallintaan tartunnan jäljityksillä, paikallisilla rajoituksilla, suojausten tehostamisella ja rokotuskampanjoilla. Euroopassa on hyväksytty kaksikin eri rokotetta Ebola-virusta vastaan ja lisäksi Kiinassa yksi. Epidemiatilanteessa sairastuneen lähiheisille annettu Ebola Zaire rokote (Ervebo®) on osoittautunut tehokkaaksi ebolatautia vastaan. Rokotuksilla tuleekin olemaan merkitystä Ebola-epidemioiden torjunnassa ja sammuttamisessa.

Ebolan hoitoon on Yhdysvalloissa hyväksytty kaksikin eri lääkettä, jotka sisältävät Ebola-zaire-virusta vastaan kohdistuvia vasta-aineita. Molemmat ovat osoittautuneet varsin tehokkaiksi, jos hoito on aloitettu varhain oireiden ilmaantuessa.

Lassa-kuume

Lassa-kuumeen aiheuttaa arenavirusten ryhmään kuuluva virus, joka todettiin ensimmäisen kerran vuonna 1969 Nigeriassa amerikkalaisella sairaanhoitajalla ja laboratoriotyöntekijällä, joista jälkimmäinen kuoli. Viimeisin merkittävä epidemia oli Länsi-Afrikassa, Nigeria keskuksenaan. Siinä kuoli 160 henkilöä vuosina 2015–2017. Virus on hyvin yleinen afrikkalaisessa rottalajissa (taulukko Yleisimmät verenvuotokuumeet). Jyrsijöillä virusta erittyy muun muassa virtsaan. Lievät taudit ovat varsin yleisiä laajalti päiväntasaajan tasolla Länsi-Afrikassa. Arvioidaan, että Lassa-kuumeeseen sairastuu esiintymisalueella vuosittain 100 000–300 000 henkeä ja kuolee noin 5000. Lievät Lassa-kuumeet ovat alueella aiempia arvioita yleisempiä ja sairastuneista vain 1–2 % kuolee infektion seurauksena. Ribaviriini-lääke voi lieventää taudin vakavuutta.

Marburgin tauti

Marburg-viruksen, samoin kuin Ebola-viruksenkin, varsinainen isäntäeläin luonnossa lienee hedelmälepakkolaji. Virus kuuluu filovirusten ryhmään. Ihmisen tartunnat ovat yleensä alkaneet apinoista, mutta apina on lepakoiden aiheuttamien tartuntojen uhri siinä missä ihminenkin. Virus todettiin vuonna 1967 Marburgin kaupunkiin Ugandasta koe-eläimiksi tuoduista viherapinoista, kun se aiheutti 32 laboratoriohenkilön sairastumisen. Seitsemän kuoli. Suurimmat epidemiat ovat esiintyneet 1999–2000, jolloin Kongon demokraattisessa tasavallassa oli 154 tapauksen epidemia, ja vuonna 2005 Angolassa sairastui yli 250 henkilöä. Kummassakin epidemiassa kuoli yli 80 % sairastuneista. Angolan epidemian jälkeen on maailmassa todettu vain pieniä alle 20-hengen rypäitä Marburgin tautia. Tehokasta hoitoa tai rokotetta ei ole.

Muut virukset

Muita verenvuotokuumeita ovat punkin levittämä Krimin–Kongon verenvuotokuume, jota esiintyy Itä- ja Etelä-Euroopassa, Keski- ja Länsi-Aasiassa sekä Afrikassa, sekä hyttysten levittämä puhtaasti afrikkalainen Rift Valley -kuume. Kumpikin virus siirtyy ihmiseen pikkunisäkkäistä. Etelä-Amerikassa Lassa-viruksen sukulaisviruksia (arenaviruksia) ja sen kanssa samankaltaisen taudin aiheuttajia ovat Junin- ja Machupo-virukset. Kaikki nämä taudit ovat harvinaisia, eikä niitä ole ollut matkailijoilla.

Taulukko 1. Yleisimmät verenvuotokuumeet
Tauti Tartuntatie Eläin, josta virus on lähtöisin Esiintymisalue
Ebola Sairastuneen veri, kudosnesteet ja eritteet Hedelmälepakkolaji
(apinat voivat välittää lepakoista ihmiseen) 		Keski- ja Länsi-Afrikka; Sudan, Zaire
Lassa-kuume Virusta kantavan eläimen tai potilaan koskettelu ja pienet hengitystiepisarat Rotta (monirintarotta) Nigeria, Sierra Leone, Liberia
Marburgin tauti Sairastuneen veri, kudosnesteet ja eritteet Hedelmälepakkolaji
(apinat) 		Uganda, Zimbabwe, Kenia
Machupo Todennäköisesti viruspitoista aerosolia hengittämällä Hiirilaji Bolivia

Kirjallisuutta

  1. Vapalahti O, Kallio-Kokko H, Anttila V-J, Lyytikäinen O. Ebola: virus, tauti, leviäminen - ja varautuminen Suomessa. Duodecim 2014;130:2163–77 .