Yleistä

On tavanomaista, että ajatus vatsatautiin liittyvästä pahoinvoinnista ja oksentamisesta nostattaa puistatusta. Usein myös vatsataudin jälkeen esiintyy hetkellistä pelkoa vaivan toistumisesta ja halua välttää ruokaa tai tilannetta, jonka liittää pahoinvointiin ja oksentamiseen. Mutta jos jo pelkkä ajatus oksentamisesta on niin sietämätön, että se aiheuttaa kohtuutonta ahdistusta, pelkoa ja jopa paniikkia, on todennäköisesti kyse ongelmallisesta oksentamisen pelosta eli emetofobiasta.

Emetofobia on huonosti tunnistettu pelko, mutta lievänä ongelmana se on varsin yleinen. Tarkkaa tietoa yleisyydestä ei ole, sillä monet emetofobiasta kärsivät eivät välttämättä tunnista itsekään ongelmaansa tai hakeudu hoitoon sen vuoksi. Joissakin tutkimuksissa elämänaikaisen esiintyvyyden on todettu olevan 0,2 %:n luokkaa, mutta toisaalta lievempää oksentamisen pelkoa on todettu jopa 7 %:lla. Naisilla vaiva on huomattavasti miehiä yleisempi.

Emetofobian oireet ja ilmeneminen

Emetofobiasta puhutaan, kun oksentamisen pelko on liiallista ja se haittaa arkea, elämää ja hyvinvointia. Emetofobian oireet ovat samankaltaisia kuin muissakin ahdistuneisuushäiriöissä tai fobioissa, mutta ne kohdistuvat nimenomaan oksentamiseen ja pahoinvointiin. Sairaalloinen pelko ei yleensä rajoitu vain omaan pahoinvointiin tai oksentamiseen, vaan siihen liittyy pelkoa muiden oksentamisesta, omasta oksentamisesta muiden nähden tai ylipäätään oksentamiselle altistumisesta. Emetofobiasta kärsivä ei voi kuulla oksentamisen ääntä, haistaa oksennuksen hajua tai nähdä oksennusta tai oksentamista reagoimatta itse tai voimatta itse pahoin. Ylipäätään kaikki oksentamiseen liittyvät asiat ja mielikuvat ovat äärimmäisen epämiellyttäviä emetofobiasta kärsivälle ja aiheuttavat huolta, pelkoa ja jopa paniikkia.

Suurimpia huolenaiheita emetofobiasta kärsivällä ovat itse oksentamisen ohella oksennustautiin sairastuminen ja sen tarttuminen itseen tai muihin tai pilaantuneen ruoan syöminen. Moni emetofobiasta kärsivä kuvaa pahimmaksi asiaksi pahoinvoinnin ja kuvotuksen tunnetta, joka tulee juuri ennen oksentamista. Ja toisaalta se, ettei oireiden alkamista voi täysin ennakoida, on erityisen ahdistavaa. Siksi emetofobiasta kärsivä on kuin hälytystilassa aina pienimmistäkin merkeistä, jotka saattaisivat viitata pahoinvointiin.

Emetofobiasta kärsivälle on tyypillistä, että hän tunnistaa ja tarkkailee erityisen herkistyneesti oman kehonsa tuntemuksia. Tähän herkkyyteen liittyy kuitenkin ongelma: nimittäin, kun jatkuvasti tarkkailee itsessään oksentamiseen liittyviä fyysisiä merkkejä, niitä alkaa lopulta huomata ja havaita kehossaan yhä herkemmin. Pienimpiäkin muutoksia kehon tuntemuksissa tai vatsan alueella tulkitaan herkästi väärin ja merkiksi alkavasta pahoinvoinnista, oksennustaudista, ruokamyrkytyksestä tai oksentamisen tarpeesta.

Oksentamiseen viittaavien tai pahoinvointiin liittyvien merkkien jatkuva tarkkaileminen paitsi ylläpitää oksentamisen pelkoa, myös itsessään lisää erilaisia kehollisia tuntemuksia. Kyse on niin sanotusta psykosomaattisesta reaktiosta, jossa herkistyminen kehon omille signaaleille alkaakin lopulta tuottaa pahoinvoinnin tunnetta. Pienten kehollisten merkkien ylitulkinta myös kiihdyttää kehollista pelkoreaktiota entisestään. Pelättäessä autonominen hermosto aktivoituu ja keholliset reaktiot voimistuvat entisestään: nieleskelyttää, kurkunpäässä tuntuu oudolta, ylävatsaa vääntää, vatsaan sattuu, sydän tykyttää, henki salpautuu, olo jännittyy ja niin edelleen. Nämä keholliset tuntemukset ovat hieman samankaltaisia kuin oksentamisen ensimerkit, jolloin mieli tulkitsee ne helposti merkeiksi alkavasta pahoinvoinnista. Näin mielensisäinen pakokauhu kiihtyy entisestään: "kohta alan oksentaa". Pahimmillaan tämä psykosomaattinen pelkoreaktio etenee paniikiksi asti.

Emetofobiaan liittyy useimmiten eriasteista välttämiskäyttäytymistä, joka ilmenee esimerkiksi niiden paikkojen, tilanteiden ja ihmisten välttelemisenä, jotka voivat aiheuttaa pahoinvointia, vatsataudin tai muistuttaa oksentamisesta. Esimerkiksi huvipuistolaitteissa vieraileminen, laivamatkustaminen tai päiväkoti-ikäisten lasten ryhmän kanssa samaan bussiin sattuminen saattavat olla jo ajatuksena aivan kauhistuttavia. Tilanteet, joissa käytetään alkoholia, voivat olla vaikeita emetofobiasta kärsivälle, joka tarkkailee jatkuvasti lähellä olevia oksentamisen ensimerkkien varalta. Pahimmillaan raskaaksi tuleminen saattaa olla mahdoton ajatus, sillä emetofobiasta kärsivä pelkää niin paljon raskauspahoinvointia.

Välttämiskäyttäytymisen lisäksi emetofobiaan saattaa liittyä joitain pakottavia pakkoajatuksia tai -toimintoja, kuten tarkkojen rituaalien suorittamista tai jonkin sanan tai lauseen toistamista. Hygieniasta huolehtiminen menee usein liiallisuuksiin: välttääkseen tartuntaa emetofobiasta kärsivä saattaa pestä käsiään kymmeniä kertoja päivässä tai välttää koskemasta mihinkään pintoihin julkisissa tiloissa. Kaupassa hän saattaa tutkia erityisen tarkkaan ruokapakkausten kuntoa ja parasta ennen -päiväyksiä. Sellaisen ravintolan valitseminen, jossa uskaltaisi syödä, voi olla lähes ylitsepääsemättömän vaikeaa. Rituaalien avulla emetofobiasta kärsivä luottaa taikauskoisesti siihen, että jonkin tietyn asian tekeminen suojaisi sairastumiselta.

Emetofobian kulku ja ennuste

Oksentamisen pelko alkaa hyvin yksilöllisesti, mutta tyypillisesti se alkaa jo lapsuudessa tai nuoruudessa. Monet muistavat jo lapsuudestaan jonkin ikävän kokemuksen, josta pelko oksentamisesta on syntynyt. Varhaiset muistot saattavat liittyä hankalaan vatsatautiin, ikäviin muistoihin (esim. yllättävä oksentaminen jossain epäsopivassa paikassa) tai pelottaviin kokemuksiin oksentaessa (tukehtumisen tunne tai kuolemanpelko, hallinnan kokemuksen menettäminen tms.). Joskus jonkun läheisen näkeminen oksentamassa on ollut pelottava kokemus. Pelko voi myös alkaa vasta aikuisena esimerkiksi rajun vatsataudin sairastamisesta.

Toisinaan pelko lievenee tai katoaa iän myötä, mutta joskus se saattaa muuttua yhä vaikeammaksi iän myötä. Pelko voi olla niin paha, ettei ihminen ole oksentanut vuosikymmeniin.

Emetofobia ilmenee eriasteisena eri ihmisillä ja oireasuja on monta. Siihen saattaa liittyä oheissairauksina muun muassa pakko-oireista häiriötä, paniikkihäiriötä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, masennusta, ahdistuneisuutta, muita fobioita ja joskus myös syömishäiriöitä. Toisinaan emetofobia saattaa sekoittua syömishäiriöön, jos oksentamisen pelon seurauksena ruokavalio kapeutuu niukaksi tai joihinkin ruokiin alkaa liittyä suhteetonta pelkoa.

Määräkohteisten ja tarkkarajaisten fobioiden paranemisennuste on hyvä, ja emetofobiasta voi parantua kokonaan. Toiset paranevat itsestään sairastuessaan oksennustautiin ja joutuessaan oksentamaan pakosti tai joutuessaan näkemään läheisensä oksentavan. Toiset altistavat itsensä vähitellen sietämään ajatusta oksentamisesta ja onnistuvat neutralisoimaan pahoinvoinnin pelkonsa.

Emetofobian itsehoito

Emetofobiaa voi ja kannattaa hoitaa itsenäisesti, varsinkin jos oireet ovat kohtalaisen lieviä tai ongelma on uusi.

Itsehoidossa ymmärryksen lisääminen on avainsana. Etsimällä asiallista tietoa aiheesta voi kasvattaa ymmärrystään oman kehon reaktioista ja ruoansulatusjärjestelmän normaalista toiminnasta. Oksentaminen on voimakas refleksi ja osittain tahdosta riippumaton reaktio. Sen tehtävä on poistaa vatsasta pilaantunut ruoka, ja kuvotuksen tunne on aikanaan varoittanut meitä pilaantuneesta ruoasta. Oksentaminen palvelee siis hengissä selviämistämme ja hyvinvointiamme ja turvaa terveyttämme – siksi se on tärkeä taito.

Tiedon myötä ymmärrys kehon normaalista toiminnasta karttuu. On hyvä oppia, että aina kaikki keholliset tuntemukset eivät ole merkkejä uhkaavasta oksentamisesta – oikeastaan, useimmiten kyse on ainoastaan ruoansulatuselimistön tavanomaisista liikkeistä ja muista päivittäiseen elämään kuuluvista arkisista kehollisista tuntemuksista.Vähitellen oman kehon normaaleihin tuntemuksiin voi alkaa suhtautua neutraalimmin.

Omaa pelkoaan ei kannata yrittää vältellä, sillä tunteiden torjuminen vain pahentaa ongelmaa. Sen sijaan ongelmaansa voi suhtautua haasteena. Itsensä määrätietoinen altistaminen pelon kohteelle kannattaa, vaikkakin aluksi se ahdistaa. Erilaisten ahdistuksen säätelykeinojen opettelemisesta on paljon hyötyä. Kannattaa opetella keinoja suunnata omaa huomiota pois kehon tuntemuksista, esimerkiksi havainnoimalla ympäristöä, keskittymällä johonkin tiettyyn esineeseen, kuuntelemalla musiikkia tai tekemällä jotain mukaansatempaavaa.

Stressin vähentämisestä on yleensä hyötyä, sillä ongelma tuppaa pahenemaan stressin yhteydessä. Pahoinvoinnin tunne voi olla psyykkinen reaktio kovaan stressitilanteeseen. Toisinaan stressi saa ajatukset kietoutumaan korostuneesti kehon tuntemuksiin, tai oman kehon tuntemusten tarkkaileminen saattaa tuoda hallinnan tunnetta. Pahoinvoinnin tunnetta kannattaa yrittää ennaltaehkäistä huolehtimalla myös säännöllisestä syömisrytmistä ja ravitsevasta ruokavaliosta. Jos pahoinvointi liittyy verensokerin laskemiseen, kannattaa huolehtia siitä, ettei verensokeri pääse laskemaan liian alas. Kahvia ei kannata juoda tyhjään vatsaan. Levon ja liikunnan tasapainoinen suhde huoltaa sekä kehoa että mieltä.

Asian pohtiminen luottamuksellisen läheisen ihmisen kanssa voi auttaa saamaan etäisyyttä omaan ongelmaan ja ajatuksiin. Vertaistuesta ja muiden kokemusten kuulemisesta on usein apua. Oksentamiseen liittyvien uutisten seuraamista kannattaa useimmiten rajoittaa eikä aiheella kannata "mässäillä".

Milloin hoitoon?

Itsehoito ei aina riitä ainoaksi hoitomuodoksi, varsinkin jos häiriöön liittyy toimintakyvyn laskemista tai mielialaongelmia. Ongelmaan kannattaa hakea apua myös, jos oksentamisen pelko on liiallista, siihen liittyvät ajatukset pyörivät mielessä pakonomaisesti, ongelma haittaa tavanomaista arkea tai rasittaa ihmissuhteita, tai jos oireet alkavat olla hallitsevia ja niiden hallitsemiseksi täytyy käyttää yhä enemmän aikaa ja vaivaa. Jos pohtii oman oksentamisen pelon liiallisuutta tai joku muu huomauttaa siitä, on se merkki avun tarpeellisuudesta. Silloin on viisasta kääntyä ammattilaisen, kuten lääkärin, psykiatrin, psykologin, psykoterapeutin tai sairaanhoitajan, puoleen.

Läheisensä tilanteesta huolestuneen kannattaa ottaa asia puheeksi hienotunteisesti. Sairastuneen pelkoa ei kannata vähätellä. Jos mahdollista, tälle voi tarjota tietoa emetofobiasta. Toisinaan ongelmaan liittyy paljon häpeää tai pelko on niin voimakas, että sairastunut torjuu huolenilmaukset. Se, että läheinen ottaa asian puheeksi, saattaa kuitenkin madaltaa kynnystä hakea apua myöhemmin, vaikka sairastunut ei avuntarjoukseen heti tarttuisikaan.

Joskus pahoinvoinnin taustalla voi olla jokin somaattinen sairaus, esimerkiksi ärtyneen suolen oireyhtymä, keliakia, vatsahaava, ummetus, suolistotulehdus, ruokatorven tulehdus tai migreeni. Jos itsellään epäilee jotain sairautta, on lääkärin arvio aina paikallaan. Mahdollisten ruokavalioon liittyvien syiden etsimisessä ja ruokaan tai syömiseen liittyvissä pulmissa on viisasta hakeutua ravitsemusterapeutin vastaanotolle.

Emetofobian hoito

Emetofobiaa kannattaa hoitaa aktiivisesti. Tehokas hoito parantaa ennustetta ja lyhentää häiriön kestoa. Ongelmaa voidaan hoitaa psykoterapialla, lääkityksellä tai niiden yhdistelmällä. Myös psykofyysinen fysioterapia voi auttaa. Hoidon myötä oksentamiseen voi opetella suhtautumaan neutraalisti eikä se aiheuta enää kohtuutonta ahdistusta.

Psykoterapiasta vakuuttavimpia tuloksia on saatu kognitiivisella käyttäytymisterapialla ja sen eri sovellutuksilla. Psykoterapiassa sairastunut opettelee muun muassa neutralisoimaan oksentamiseen liittyviä ajatuksia, uskomuksia ja mielikuvia, suhtautumaan oman kehonsa reaktioihin toisella tavalla, haastamaan omia ongelmallisia uskomuksiaan tai toimintamallejaan ja toisaalta, olemaan reagoimatta erilaisiin toimintaimpulsseihin, kuten hygieniaan liittyviin rituaaleihin. Hoidossa pyritään ymmärtämään, miksi oksentaminen pelottaa ja miten siitä on muodostunut ongelmallinen pelko. Tärkeää on ymmärtää myös psykosomaattisen reaktion merkitys omissa oireissa sekä kehon ja mielen välisen suhteen vaikutus noidankehän kehittymisessä. Huomiota ja havainnointia voi opetella tietoisesti suuntaamaan omasta kehosta ja sen tuntemuksista pois.

Psykofyysisestä fysioterapiasta voi myös olla apua. Fysioterapiassa voidaan tutustua paremmin oman kehon erilaisiin toimintoihin sekä harjoitella asteittaista altistumista omalle keholle ja sen tuntemuksille, keinoja suunnata omaa huomiota toisaalle tai ylipäätään kykyä sietää ja hyväksyä oman kehon reaktioita.

Joissain tapauksissa lääkitys voi olla tarpeen, esimerkiksi silloin, kun häiriö haittaa voimakkaasti toimintakykyä, siihen liittyy vakavaa masennusta, ahdistus on lamauttavaa tai oireet ovat pakottavia. Oikea lääkitys voi auttaa palauttamaan toimintakyvyn ja mahdollistaa asioiden psykologisen käsittelemisen. Yleensä häiriössä on käytetty selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä (SSRI-lääkitystä), mutta joskus lyhytaikaisesti vaikeissa tilanteissa myös rauhoittavia lääkkeitä. Lääkityksen tarpeen arvioi aina lääkäri.

Jos häiriöön liittyy muita rinnakkaisia mielenterveyden häiriöitä, ne voivat edellyttää samanaikaista hoitoa.

Lasten emetofobia ja sen hoito

Lapsilla oksentamiseen liittyvä pelko alkaa usein varsin varhaisessa vaiheessa. Siihen saattaa liittyä raju vatsatauti tai oksentamiseen liittyvä hankala kokemus, mutta joskus selkeää syytä pelolle ei löydy, vaan se alkaa vaivihkaa.

Lapsen pelkoa on tärkeää ymmärtää ja olla vähättelemättä oireita. Lapsen kanssa kannattaa keskustella oksentamisesta ja siihen liittyvästä pelosta. Ikätasoisesti asioita käsiteltäessä tärkeintä on puhua lapselle tutuilla termeillä. Lasta voi kannustaa myös kysymään suoraan aikuiselta, mitä hän haluaisi tietää. Lapsen kysymyksiin kannattaa vastata suoraan, kuitenkaan vahvistamatta pelkoa.

Lasta auttaa usein, kun aikuinen tunnistaa oksentamiseen liittyvän pelon ja sanoittaa, että asia tuntuu vaikealta ja että siihen liittyy hankalia tunteita ja vaikeita ajatuksia. Tunteisiin, ajatuksiin ja kehon tuntemuksiin on hyvä luoda utelias ja salliva suhtautuminen. Aikuisen on tärkeää olla itse hätääntymättä lapsen suuristakaan pelonilmauksista, vaan pysyä itse rauhallisena ja maltillisena. Yhteinen hetkeen pysähtyminen ja turvallinen ajatusten ja tuntemusten yhdessä ihmettely auttaa.

Aikuisen on paikallaan pohtia myös omaa suhtautumistaan oksentamiseen – ja miten hän itse reagoi ja toimii, jos perheessä on vatsatautia. Jos aikuisella itsellään on oksentamiseen liittyvää pelkoa, sitä kannattaa käsitellä itsenäisesti.

Aikuinen voi opettaa lapselle keinoja säädellä omaa hankalaa oloa, ottaa etäisyyttä pakottaviin ajatuksiin ja viedä huomio pois oman kehon tuntemuksista. Keinoja voi ideoida yhdessä lapsen kanssa: Mikä auttaa, kun on hankala olo? Mitä voisi ajatella tai mihin keskittyä silloin kun ahdistaa? Erilaisia keinoja kannattaa harjoitella jo ennen tositarvetta. Usein tarvitaan lempeää rohkaisua ja kannustamista. Pientenkin edistysaskeleiden ja positiivisten muutosten huomaaminen kannustaa.

Kirjallisuutta

  1. International Emetophobia Society: Emetophobia.org
  2. Emetofobi.se
  3. Christie AS, Russ D, Veale D. Emetophobia. Understanding and treating fear of vomiting in children and adults. Jessica Kingsley Publishers 2023.
  4. Keyes A, Veale D. Free yourself from Emetophobia. A cbt self-help guide for a fear of vomiting. Jessica Kingsley Publishers 2021.
  5. Svensson T. Emetofobi. En berättelse från en drabbad. Books on demand 2020.
  6. Harris NH. Elämää emetofobian kanssa. Kuinka selviytyä äärimmäisestä oksennuskammosta. Helsinki: Oppian 2019.
  7. Keyes A, Gilpin HR, Veale D. Phenomenology, epidemiology, co-morbidity and treatment of a specific phobia of vomiting: A systematic review of an understudied disorder. Clin Psychol Rev 2018;60:15–31.