Yleistä

Unihalvaus on nukahtamisen tai heräämisen yhteydessä, unen ja valveen rajamaastossa esiintyvä tila, johon liittyy tahdonalaisten lihasten lamaantuminen ja kyvyttömyys liikkua, vaikka henkilö on samanaikaisesti osittain tai kokonaan hereillä. Unihalvaus kestää tyypillisesti muutamasta sekunnista jopa muutamiin minuutteihin ja on itsessään normaali ja harmiton ilmiö. Unihalvauksen aikana henkilö on kuitenkin tietoinen ympäristöstään ja omasta liikuntakyvyttömyydestään, ja tämä koetaan usein hyvin pelottavaksi. Noin kolmeen neljäsosaan unihalvauskohtauksista liittyykin huomattava pelon tunne.

Kokemukseen voi liittyä paineen tunne rintakehässä tai jopa tukehtumisen tunne, mikä liittyy ohimenevään lihaslamaan. Myös tunne pahantahtoisen henkilön, olennon tai voiman läsnäolosta on melko tavallinen unihalvauksen yhteydessä. Unihalvaukseen saattaa liittyä myös hallusinaatioita eli harha-aistimuksia, jotka koetaan ilman vastaavaa ulkoista ärsykettä, tai illuusioita eli havaintovirheitä, joissa jokin ympäristön ärsyke tai esine havaitaan vääristyneenä. Nämä hallusinaatiot ja illuusiot liittynevät sekä vilkeunen aikaiseen lihaslamaan että unennäön piirteiden sekoittumiseen valvetilaan. Hallusinaatiot tai illuusiot, kuten myös koettu hengityksen raskaus tai pahantahtoisen olennon läsnäolo, usein lisäävät unihalvauskokemuksen pelottavuutta.

Unihalvauksen esiintyvyys

Unihalvaukset voidaan jakaa yksittäisiin (isolated sleep paralysis, ISP) ja toistuviin (recurrent isolated sleep paralysis, RISP) unihalvauksiin. Harvoin esiintyvät yksittäiset unihalvaukset ovat normaali uni- ja valvetilan vaihtumiseen liittyvä ilmiö. Kansainvälisessä unihäiriöluokituksessa ainoastaan toistuva unihalvaus luokitellaan varsinaiseksi vilke- eli REM-uneen liittyväksi unen erityishäiriöksi. Tällöin toistuvan unihalvauksen on aiheutettava huomattavaa kärsimystä potilaan elämässä, muun muassa nukkumaanmenoon liittyvää pelkoa tai ahdistuneisuutta, eikä se voi selittyä muulla sairaudella (muun muassa narkolepsialla, ks. alla).

Unihalvauksen esiintyvyyttä koskevat tutkimustulokset vaihtelevat huomattavasti. Vuosittain unihalvauksen kokee noin 3–10 % väestöstä. Systemaattisten katsausten ja meta-analyysien mukaan yksittäisen unihalvauksen raportoi kokeneensa ainakin kerran 8–30 % väestöstä. Yksittäisten tutkimusten tulokset vaihtelevat kuitenkin 2 %:n ja 60 %:n välillä. Unihalvausta näyttää esiintyvän enemmän nuorilla aikuisilla kuin kantaväestöllä yleensä. Ensimmäinen unihalvaus koetaankin usein myöhäisessä teini-iässä tai nuorena aikuisena. Opiskelijoilla (28 %) ja erityisesti psykiatrisilla potilailla (32 %) esiintyvyys näyttää kuitenkin olevan keskimääräistä suurempaa. Naiset, erityisesti nuoret naiset, raportoivat unihalvauksia hieman useammin kuin miehet, joskaan kaikissa tutkimuksissa sukupuolieroa ei ole havaittu. Esiintyvyys vaihtelee myös etnisen taustan mukaan. Etnisen vaihtelun syistä ei ole tarkkaa selvyyttä, mutta se saattaa liittyä geneettisiin tekijöihin, kulttuurisiin uskomuksiin ja elinympäristön aiheuttamaan stressiin. Huomioitavaa on, että narkolepsiaa sairastavilla unihalvausten esiintyvyys on erittäin yleistä, ja keskimäärin noin 50–60 % narkolepsiapotilaista kokee unihalvauksia, jotka ovat usein toistuvia.

Unihalvauksen riskitekijät

Unihalvaukselle altistavia tekijöitä ovat unettomuusoireet, univaje eli riittämätön unen määrä, huono unen laatu ja epäsäännöllinen unirytmi. Päivittäinen tai usein toistuva alkoholinkäyttö liittyy myös unihalvauskokemuksiin. Tämä selittynee sillä, että alkoholi häiritsee unen rakennetta ja vähentää vilke- eli REM-unen esiintymistä alkuyöstä, mikä usein johtaa vilkeunen määrän kasvamiseen aamua kohden alkoholin poistuttua elimistöstä. Unihalvausten esiintyminen on paljon yleisempää selällään kuin muissa asennoissa nukuttaessa. Asentovaikutuksen on selitetty mahdollisesti johtuvan vilkeunen aikana esiintyvstä lyhyistä hengityskatkosten aiheuttamista mikrohavahtumisista, joiden yhteydessä lihaslama on vielä herätessä aktiivinen.

Stressi ja krooninen kipu altistavat unihalvauksille. Stressi ja kipu linkittyvät usein unettomuusoireisiin ja univajeeseen sekä rikkovat unen normaalia rakennetta aiheuttaen yöllisiä havahtumisia. Stressin ja kivun suorat vaikutukset uneen saattavat siis altistaa unihalvauksille. Stressihormonit myös käynnistävät kehossa varuillaanoloprosessin, johon liittyy paitsi valppaus ja unen vähentyminen myös lisääntynyt tarkkaavaisuus erilaisia ulkoisia tai sisäisiä uhkavihjeitä kohtaan. Pahimmillaan tämä esiintyy ahdistuneisuutena, jossa henkilö on jatkuvasti huolissaan tai peloissaan asioista tai tapahtumista, joita ei tavallisesti tulisi kokea uhkaaviksi.

Ahdistuneisuus liittyy hyvin selkeästi unihalvauksiin. Ahdistuneisuushäiriöissä (32 %) ja pakko-oireisessa häiriössä (34 %) unihalvauskokemuksia esiintyy huomattavasti suuremmalla osalla kuin kantaväestössä. Lisäksi yksittäiset, voimakkaita tunteita aiheuttavat erityiset elämäntapahtumat voivat edeltää unihalvausta. Erityisesti altistuminen traumaattisille tapahtumille ja traumaperäinen stressihäiriö, johon liittyy tarkkaavaisuuden korostunut suuntaaminen kohti potentiaalisia uhkavihjeitä, ovat unihalvauksia ennustavia tekijöitä. Myös masentuneisuushäiriöön liittyy kohonnut riski unihalvauksille. Kaksostutkimuksissa on havaittu geneettisillä tekijöillä olevan osuutta unihalvauksien esiintymiseen.

Unihalvauksen pää- ja liitännäisoireet ja mekanismit

Unihalvauksen on ajateltu johtuvan vilkeunitilan ja valvetilan ominaisuuksien epätavallisesta sekoittumisesta herätessä tai nukahtaessa. Tutkittaessa toistuvia unihalvauksia kokevia potilaita unilaboratoriossa on aivojen sähköisen toiminnan havaittu unihalvauksen aikana sisältävän sekä valveeseen että vilkeuneen liittyviä aivosähkökäyrän piirteitä. Tämä viittaa siihen, että unihalvaus on, myös aivojen toiminnan tasolla, vilkeunen ja valveen välinen rajatila, johon sekoittuu sekä valveen että vilkeunen ominaisuuksia. Näistä keskeisiä ovat valveelle ominainen ympäristön tiedostaminen ja vilkeunelle tyypilliset lihaslama ja unennäkö.

Unihalvauksen hoito

Unihalvauksen hoitoon ei ole varsinaista lääketieteellistä hoitoa eikä yksittäisiä kohtauksia tarvitsekaan hoitaa. Toistuvia kohtauksia voi itsehoidolla yrittää estää välttämällä laukaisevia tekijöitä, kuten huolehtimalla riittävästä unesta ja säännöllisestä unirytmistä sekä välttämällä alkoholinkäyttöä ja liiallista stressiä.

Stressinhallintakeinojen vahvistamista, esimerkiksi mindfulness-harjoitusten, unihygieniaedukaation tai kognitiivisen käyttäytymisterapian avulla, on ehdotettu yhdeksi keinoksi vähentää unihalvausten esiintymistä. Mikäli unihalvaukset esiintyvät ahdistuneisuushäiriön, masennushäiriön, traumaperäisen stressihäiriön, kroonisen kiputilan tai narkolepsian yhteydessä, näiden hoidosta tulisi ensisijaisesti huolehtia. Nukkumisympäristön tulisi olla vapaa aistiärsykkeistä, erityisesti melusta, ja lämpötilaltaan sopivan viileä, jotta unen rakenne ei turhaan rikkoutuisi ulkoisten ärsykkeiden vuoksi. Koska unihalvaukset ovat huomattavasti tavallisempia selällään nukuttaessa, asentomuutoksilla, kuten kylkiasennossa nukkumisella, voidaan vaikuttaa unihalvausten esiintymiseen.

Kohtauksen aikana kohtauksen loppumista voivat nopeuttaa keskittyminen kehonosan liikuttamiseen, esimerkiksi yritys puristaa käsi nyrkkiin tai heiluttaa varpaita, ja yritys huutaa tai puhua. Myös toisen henkilön kosketus voi helpottaa. Koska unihalvauksen aikana kommunikointi on mahdotonta, on hyvin vaikea saada vuodekumppania koskettamaan unihalvauksesta kärsivää oikealla hetkellä, joten oma tahdonalainen yritys liikuttaa kehonosaa lienee yksi tehokkaimmista keinoista keskeyttää lihaslama. Hengitykseen keskittyminen ja kohtauksen tiedostaminen voi myös edesauttaa rauhoittumista ja kohtauksen ohimenemistä.

Noin kymmenelle prosentille toistuvasti unihalvauksia kokevista unihalvaukset aiheuttavat huomattavaa kärsimystä tai toimintakyvyn heikkenemistä. Unihalvauksen tunnistaminen eli tieto siitä, mistä unihalvauksessa on kyse ja että kohtaus on vaaraton ja nopeasti ohimenevä, vähentää usein huomattavasti kohtauksen pelottavuutta ja ahdistavuutta. Muutoin unihalvauksen kokija voi pelätä kuolevansa tai uskoa halvaantuneensa loppuiäkseen. Hallusinaatiot voivat saada kokijan hetkellisesti uskomaan, että hän on tullut hulluksi tai että hänet murhataan omaan sänkyynsä. Unihalvauksen tunnistaminen ja sen vaarattomuuden ymmärtäminen vähentää täten kohtauksen pelottavuutta ja saattaa jopa mahdollistaa uteliaan ja tutkivan suhtautumisen kokemukseen. Heistä, joilla unihalvauksia esiintyy toistuvasti, noin 23 %:lla esiintyykin myös positiivisia tunteita tai uteliaisuutta tilaa kohtaan halvauksen aikana. Kuitenkin vain hyvin pieni osa unihalvauksista koetaan kokonaan miellyttäviksi. Mikäli unihalvaukset itsessään aiheuttavat ahdistuneisuutta tai nukkumaanmenon välttämistä tai pelkäämistä, kognitiivinen käyttäytymisterapia on hyödyllistä pelkojen lievittämisessä.