Raskaana olevien lihavuus (painoindeksi BMI yli 30) on yleistynyt: vuonna 2021 BMI-keskiarvo oli yli 25 ja lihavia oli yli 18 %; vastaavasti vuonna 2010 lihavia oli 12 %. Jos painoindeksi on yli 30, kannattaa ehdottomasti pudottaa painoa, jos suunnittelee raskautta.

Ylipainoisen ja lihavan raskausriskit

Lihavuus alentaa hedelmällisyyttä sekä lisää keskenmenoriskiä ja sikiön vakavien epämuodostumien riskiä. Raskauteen liittyvät riskit ovat pääsääntöisesti sitä suuremmat mitä merkittävämpi odottajan ylipaino tai lihavuus on. Ylipainon on todettu heikentävän merkitsevästi raskauden ennustetta vain, jos nainen on ylipainoinen jo ennen raskautta.

Monet raskaudenaikaiset komplikaatiot ovat ylipainoisilla yleisempiä: riski kohonneeseen verenpaineeseen ja pre-eklampsiaan on nelinkertainen ja raskausdiabetekseen kaksinkertainen normaalipainoisiin verrattuna. Laskimotukokset ovat myös ylipainoisilla yleisempiä. Sikiön "liikakasvua", makrosomiaa, ja myös yliaikaisuutta esiintyy ylipainoisten raskauksissa useammin. Kohtukuoleman vaara on lihavilla yli kaksinkertainen lievästi ylipainoisiin verrattuna. Myös vastasyntyneen kuoleman vaara on ensimmäisen elinviikon aikana lisääntynyt vastaavasti.

Ylipainoisen synnytys

Hyvin ylipainoisilla synnyttäjillä synnytyksen aikaisten vaikeuksien todennäköisyys kasvaa. Keisarileikkauksia tehdään ylipainoisille kaksinkertaisesti normaalipainoisiin verrattuna, ja myös haavainfektiot ovat todennäköisempiä lihavilla.

Synnytyskivun hoito voi olla ongelmallista, koska selkäpuudutukseen liittyy enemmän teknisiä ongelmia. Ylipaino lisää riskiä lapsen suureen syntymäpainoon, vaikka raskauteen ei liittyisi raskausdiabetesta. Suuri syntymäpaino lisää riskiä vaikeampaan lapsen ulosauttoon. 

Syvän laskimotukoksen riski on synnytyksen jälkeen suurentunut erityisen paljon ylipainoisilla ja lihavilla ja joskus tukoksen ehkäisylääkitys on tarpeen. Lihavuus lisää heti synnytyksen jälkeen esiintyviä virtsatieongelmia. Hankalasta synnytyksestä voi myöhemmällä iällä seurata virtsanpidätysongelmia, joita ylipaino vielä pahentaa.

Maidonnousu voi lihavilla olla hormonaalisista syistä tavanomaista hitaampaa ja imetys esimerkiksi rintojen suuresta koosta johtuen hankalampaa.

Ylipainoon liittyvien riskien ehkäisy

Lihavuuden raskaudelle aiheuttamia riskejä voidaan ehkäistä elämäntapoja muuttamalla. Ylipainoon liittyviin raskaus- ja synnytyskomplikaatioiden riskeihin on mahdollista vaikuttaa itse merkittävässä määrin jo ennen raskausaikaa. Ohjenuorana voi käyttää esimerkiksi raskausdiabetesta sairastaville annettuja ohjeita. Pienikin painonpudotus vähentää riskialttiutta. Jo kymmenen prosentin painonpudotuksesta on merkittävän paljon hyötyä raskauden ja synnytyksen sujumiselle.

Äitiysneuvolasta kannattaa hankkia käytännön tietoa ja tukea terveelliseen ravitsemukseen, sopivaan liikuntaan ja painonhallintaan. Tällä on vaikutusta koko perheen terveyteen. Raskauden aikainen elintapaohjaus auttaa painonnousun rajoittamisessa. Odotusaikana laihdutus on jätettävä sikseen, mutta suosituksena on kuitenkin, että paino nousisi vain niukasti. Laihduttamisessa on vaarana sikiön energian- ja ravintoaineiden saannin jääminen liian pieneksi, ja etenkin raju laihdutus raskauden loppupuolella on erityisen haitallista sikiölle. Raskausaikaiseksi painonnousuksi suositellaan ylipainoisille naisille (BMI 25–29,9 kg/m2) 7–11 kg ja lihaville naisille (BMI ≥ 30 kg/m2) 5–9 kg.

Ellei foolihappolisää (vähintään 400 µg/vrk) ole aloitettu jo raskauden suunnitteluvaiheessa, se tulee aloittaa heti raskauden toteamisen jälkeen ja jatkaa 12. raskausviikkoon saakka. Jos painoindeksi on ≥ 30 kg/m2, voidaan lääkärin harkinnan mukaan tarvittaessa käyttää suurempaa foolihapon annostusta (1–4 mg).

Odottajat, joille on tehty lihavuusleikkaus, ohjataan jo alkuraskaudessa synnytyssairaalan äitiyspoliklinikan seurantaan. Lihavuusleikkauksen läpikäyneille naisille suositellaan raskautta vasta 1–2 vuoden kuluttua leikkauksesta.

Artikkelin pohjana on käytetty naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Mika Nuutilan kirjoittamaa tekstiä kirjassa Odottavan äidin käsikirja (Kustannus Oy Duodecim 2014).

Kirjallisuutta

  1. Klemetti-Pettersson M, Vääräsmäki MJ. Ylipainoisen naisen raskaus. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 4.4.2023.