Yleistä

Fosfori on välttämätön ravintoaine, jota saadaan ruokavaliosta useimmiten saantisuositusta enemmän. Fosfori on elimistössä fosfaattimuotoisena. Suurin osa elimistön fosfaatista on luustossa, mutta sillä on muitakin tärkeitä tehtäviä.

Hyperfosfatemiaa esiintyy tyypillisesti edenneessä munuaisten vajaatoiminnassa, kun munuaisten kyky poistaa fosforia virtsaan heikentyy. Veren fosfaattipitoisuus voi suurentua muistakin syistä, mutta tällöin keskitytään taustasyyn hoitoon eikä ravitsemushoito ole keskiössä. Suuri veren fosfaattipitoisuus voi pidempään jatkuessaan vaikuttaa haitallisesti luustoon ja verenkiertoelimistöön.

Suurentuneen veren fosfaattipitoisuuden toteaminen

Jos veren fosfaattipitoisuus suurenee yli viitealueen ylärajan, puhutaan hyperfosfatemiasta. Hyperfosfatemia ei yleensä aiheuta havaittavia oireita vaan se todetaan verikokeella (fP-Pi). Viitearvot vaihtelevat iän ja sukupuolen mukaan.

Fosforin saannin rajoittamisen aloitus

Lääkäri ohjeistaa, milloin on tarpeen alkaa vähentää fosforin saantia ruokavalinnoilla. Yleensä fosforirajoitus aloitetaan, kun veren fosfaattipitoisuus on toistuvasti suurentunut. Ruokailun muutoksilla pyritään saamaan veren fosfaattipitoisuus viitealueelle tai lähemmäs viitealuetta. Lääkäri voi myös ohjata aloittamaan aterian tai aterioiden yhteydessä otettavan fosforinsitojalääkkeen. Fosforinsitoja vähentää fosforin imeytymistä ruoansulatuskanavasta verenkiertoon ja auttaa siten pienentämään veren fosfaattipitoisuutta.

Ruokailun lisäksi veren fosfaattipitoisuuteen vaikuttavat muutkin asiat, kuten fosforin vapautuminen luustosta ja munuaisten jäljellä oleva kyky poistaa fosfaattia virtsaan. Siksi fosforin saantia rajoitetaan yksilöllisesti eikä ruuasta saatavalle fosforin määrälle voida asettaa yleistä, kaikille samaa tavoitetta.

Ravitsemushoidon yleiset periaatteet

Useimmissa ruoka-aineissa on fosforia. Runsaammin fosforia on erityisesti proteiinipitoisissa ruoka-aineissa. Fosforia esiintyy ruuissa luontaisesti ja lisäaineena. Fosforin imeytyvyys eri saantilähteistä vaihtelee: eläinperäinen fosfori imeytyy tehokkaammin kuin kasviperäinen fosfori, ja lisäainefosfaatit imeytyvät kaikkein tehokkaimmin. Lisäainefosfaatit ovatkin hyperfosfatemiassa haitallisimpia, ja niitä tulee pyrkiä välttämään.

Ruokavalion fosforirajoituksen pääpaino on lisäainefosfaattien saannin vähentämisessä. Luontaisen fosforin saannin rajoittamisessa auttaa maltillinen proteiinin saanti sekä eläinperäisten proteiinin lähteiden osittainen korvaaminen kasvipohjaisilla vaihtoehdoilla. Hoitavan yksikön ravitsemusterapeutti ohjaa tarvittaessa tarkemmin ruoka-aineiden valintaa ja sopivia käyttömääriä, jos fosfaattipitoisuus ei pienene riittävästi tässä artikkelissa esitetyin keinoin.

Lisäainefosfaattien rajoittaminen

Lisäainefosfaatit imeytyvät tehokkaasti ja voivat siksi herkemmin suurentaa veren fosfaattipitoisuutta. Ne eivät myöskään ole suositeltava osa yleisesti terveyttä edistävää ruokavaliota. Siksi fosforirajoituksessa keskeistä on nimenomaan lisäainefosfaattien välttäminen mahdollisimman tarkasti.

Pakkausselosteiden huolellinen lukeminen on tarpeen. Lisäainefosfaatit voi tunnistaa elintarvikkeista fosfaatti-sanasta (esim. kaliumfosfaatti) tai E-koodista. Fosfaattia sisältäviä lisäaineita ovat erityisesti E338–E343 sekä E450–E452. Varsinkin uusia elintarvikkeita ostettaessa on tärkeää tarkistaa, ettei ainesosaluettelossa ole fosfaattilisäaineita.

Keinoja välttää lisäainefosfaatteja:

• Kolajuomia kannattaa käyttää vain vähän tai välttää kokonaan. Muissa virvoitusjuomissa ei ole lisäainefosfaatteja.
• Sulatejuustojen käyttöä ruuanlaitossa ja leivällä on hyvä välttää. Tuorejuustot sopivat tilalle.
• Prosessoituja lihavalmisteita, kuten leikkeleitä, makkaroita, nakkeja, kinkkusuikaleita ja valmislihapyöryköitä, kannattaa syödä mahdollisimman harvoin. Jos käyttää lihavalmisteita, kannattaa vertailla tuotteita ja valita lisäainefosfaatittomia vaihtoehtoja.
• Ruuan valmistaminen itse raaka-aineista kypsentäen on suositeltavaa. Jos käyttää säännöllisesti valmisruokia, kannattaa valita lisäainefosfaatittomia vaihtoehtoja, eli pääsääntöisesti välttää esimerkiksi nakkeja, siskonmakkaraa tai sulatejuustoa sisältäviä aterioita.
• Perunasose kannattaa valmistaa itse tuoreista perunoista tai pakastemuusiaineksista. Perunahiutaleissa ja lähes kaikissa perunasosejauheissa on lisäainefosfaattia.
• Pikanuudeleita kannattaa välttää. Tilalla voi käyttää makaronia, spagettia ja muita pastoja.
• Leivinjauhetta sisältävien elintarvikkeiden, kuten kääretorttujen, maustekakkujen ja muffinien, säännöllistä syömistä on hyvä välttää. Leivonnassa kohotusaineena voi käyttää hiivaa ja ruokasoodaa. Myös valmistuotteista kannattaa valita näillä kohotettuja leivonnaisia. Esimerkiksi monet keksit kohotetaan ruokasoodalla leivinjauheen sijasta.
• Kasvijuomista ja -jogurteista kannattaa valita sellaisia, joissa ei ole kalsiumtrifosfaattia tai kaliumfosfaattia. Luomutuotteisiin ei saa lisätä näitä ainesosia. Rasvaisemmissa erityisesti kahviin tarkoitetuissa kasvijuomissa (ns. barista-juomat) on usein kaliumfosfaatteja.

Luontaisen fosforin saannin vähentäminen

• Ateriat koostetaan lautasmallin mukaan, eli annoksesta noin puolet on kasviksia, noin neljännes hiilihydraatin lähdettä, kuten pastaa tai perunaa, ja noin neljännes runsaammin proteiinia sisältävää ruokaa, kuten kalaa, tofua tai siipikarjan lihaa. Näin hyvin imeytyvän fosforin määrä pysyy kohtuullisena.
• Leivillä on hyvä käyttää kasvirasvalevitteen lisäksi runsaasti kasviksia. Juustoja kannattaa yleensä syödä enintään muutamia viipaleita päivässä ja leikkeleitä mahdollisimman harvoin.
• Myös nestemäisten maitovalmisteiden, kuten maidon, piimän, jogurtin ja viilin, käyttömäärän on hyvä olla enintään yleisen ravitsemussuosituksen mukainen eli noin 3–5 desilitraa päivässä. Jos käyttömäärä on paljon runsaampi, kannattaa sitä alkaa asteittain vähentää. Esimerkiksi ruokajuomaksi maidon tai piimän sijasta voi tilanteen mukaan sopia vesi, kivennäisvesi, mehu, kotikalja tai lisäainefosfaatiton kasvijuoma.
• Hapattaminen tehostaa luontaisen fosforin imeytymistä. Siksi hapatettujen viljavalmisteiden, kuten ruisleivän, syömistä voi olla tarpeen vähentää. Jos ruisleipää on aiemmin syönyt päivittäin useita viipaleita, kannattaa ainakin osa vaihtaa jatkossa hapattamattomiin leipiin, kuten kaura- tai grahamleipiin. Ruisleivän sijasta voi syödä myös täysjyvähiutalepuuroja.

Sopivat ruokavalinnat hyperfosfatemiassa ovat yksilöllisiä, ja niihin vaikuttavat muun muassa munuaistaudin vaikeusaste, muut sairaudet, ikä, valmiudet ruuanvalmistukseen sekä makumieltymykset. Ravitsemusterapeutti auttaa sopivan ruokavalion hahmottamisessa.