Markkinoija

THERAMEX

Vaikuttava aine

estradioli

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään korjaamaan vaihdevuosien jälkeistä tai tiettyjen leikkausten vuoksi syntyvää naishormonin puutosta. Jos kohtu on tallella, liitetään hoitoon yleensä keltarauhashormoni.

Annostus

Lääkäri määrää annoksen, jonka suuruus ja ottamistiheys ovat yhteydessä oireiden luonteeseen ja vaikeusasteeseen.

Lääkkeen ottaminen

Geeliä levitetään yleensä kahden kämmenen kokoiselle ihoalueelle. Ihon on sivelykohdassa oltava kuiva ja terve, eikä sillä saa olla mitään voiteita tai muuta rasvaa. Geeliä ei tarvitse hieroa ihon sisään. Ihokohdan voi peittää vaatteella parin minuutin kuluttua sivelystä. Geeliä ei saa levittää rintoihin eikä niiden läheisyyteen, eikä limakalvoille. Sen joutumista silmiin tulee varoa, ja kädet pestään aina sivelyn jälkeen. Valmiste imeytyy nopeasti eikä se tahraa vaatteita.

Vaikutustapa

Hormoni imeytyy geelistä ihon lävitse verenkiertoon, missä se korvaa puuttuvaa naishormonia. Tällöin lievittyvät vaihdevuosien aiheuttamat tai muutoin estrogeenin vajauksesta johtuvat oireet, kuten kuumat aallot, hikoilu, emättimen kuivuus ja mielialan muutokset.

Haittavaikutukset

Tavallisimpia haittavaikutuksia ovat rintojen arkuus, tiputteluvuodot ja välivuodot. Myös pahoinvointia, vatsan turvotusta ja päänsärkyä voi ilmetä, ja joskus jalat voivat tuntua raskailta. Iho voi sivelykohdassa hieman ärtyä, mikä yleensä on ohimenevää. Estrogeenin käyttäjillä voi olla hieman suurentunut vaara sairastua rinta- tai kohtusyöpään tai verisuonitukoksiin.

Raskaus ja imetys

Valmistetta ei saa käyttää raskauden aikana eikä imetyksen yhteydessä.

Säilytys

Ei erityisiä säilytysohjeita.

Ulkonäkö

Läpikuultava hajuton geeli.

Hinta ja pakkaustiedot