Markkinoija

JANSSEN-CILAG

Vaikuttava aine

bortetsomibi

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään multippeli myelooma -sairauden hoitoon, kun muut hoidot eivät ole tehonneet ja tauti pahenee. Se soveltuu myös yhdessä melfalaanin ja prednisonin kanssa aikaisemmin hoitamattomaan MS-tautiin. Valmistetta käytetään sairaalassa.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Lääke annetaan ruiskeena laskimoon.

Vaikutustapa

Valmiste tuhoaa syöpäsoluja estämällä solujen kasvua hillitsevien säätelyproteiinien pilkkoutumista.

Haittavaikutukset

Lääke aiheuttaa usein ruokahaluttomuutta ja kuumeilua sekä erilaisia vatsaoireita, kuten pahoinvointia, oksentelua, ripulia tai ummetusta. Se heikentää verisolujen tuotantoa, minkä seurauksena mm. infektioiden tai verenvuotojen vaara kasvaa. Vyöruusun puhkeamisen vaara lisääntyy, ja raajoissa voi olla kuumotusta, pistelyä tai muita tuntohäiriöitä. Pystyasentoon noustessa verenpaine voi aleta, jolloin tuntuu huimausta tai silmissä mustenee. Hengenahdistusta, päänsärkyä, unettomuutta ja mielialan vaihtelua sekä korvien soimista ja näköhäiriöitä on myös havaittu. Muita mahdollisia haittavaikutuksia ovat mm. ihottumat, sydämen tiheälyöntisyys ja kivut lihaksissa tai muualla elimistössä.

Raskaus ja imetys

Valmistetta ei saa käyttää raskauden aikana eikä lääkettä käyttävä äiti saa imettää.

Säilytys

Säilytä alle 30 °C. Pidä injektiopullo ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

Valkoinen tai melkein valkoinen kakku tai jauhe.

Hinta ja pakkaustiedot