Etusivu » Kudosmatotaudit

Kudosmatotaudit

Lääkärikirja Duodecim
5.2.2021
sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri Heli Siikamäki

Yleistä

Kudosmatotaudit (taulukko «Kudosmatotauteja»1) ovat maailmanlaajuisesti merkittäviä sairauksia. Skistosomiaasia sairastaa noin 240 miljoonaa ihmistä ja siihen kuolee yli 200 000 ihmistä vuodessa trooppisessa Afrikassa. Filariaasia sairastaa noin 120 miljoonaa ihmistä. Suomessa kudosmatotauteja todetaan muutamia vuodessa, yleensä maahanmuuttajilla tai taudin esiintymisalueella pitkään oleskelleilla henkilöillä. Suomessa on mahdollista saada trikinelloosi tai ekinokokkoosi; tämä on kuitenkin erittäin harvinaista. Toxocara-madot ovat kissojen ja koirien suolinkaisia, joita esiintyy myös Suomessa.

Kudossukkulamatotauteihin kuuluvaa trikinelloosia esiintyy kaikkialla, missä ravintona käytetään sianlihaa. Lymfaattinen filariaasi on laajalti tropiikissa ja subtropiikissa esiintyvä tauti. Onkosersiaasia eli jokisokeutta tavataan trooppisessa Afrikassa, Väli- ja Etelä-Amerikassa sekä Jemenissä. Loiaasinesiintymisalueet ovat Länsi- ja Keski-Afrikan sademetsissä. Imumatotaudeista tärkein on skistosomiaasi. Sitä esiintyy eniten Afrikassa sekä lisäksi Lähi-idässä, Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä Aasian itä- ja kaakkoisosissa. Maksamatoja tavataan Kiinassa, Kaakkois-Aasiassa ja ympäri maailman lampaankasvatusalueilla. Heisimatotaudeista ekinokokkoosia esiintyy eri puolilla maailmaa alueilla, joilla kasvatetaan nautakarjaa, kameleita tai lampaita. Systiserkoosiaesiintyy alueilla, joilla syödään paljon sianlihaa.

Ihminen saa tartunnan joko suun kautta (yleisin reitti), toukan lävistäessä ihon (skistosomiaasi) tai hyönteisen piston välityksellä (lymfaattinen filariaasi, loiaasi, jokisokeus). Kudosmatotaudit eivät tartu ihmisestä toiseen. Poikkeuksena tästä on systiserkoosi, joka voi tarttua Taenia solium-matoa suolessaan kantavalta ihmisestä toiseen. Toxocara-tartunta saadaan eläimen ulosteesta.

Veren eosinofiilisten valkosolujen arvot ovat tyypillisesti koholla kudosmatoinfektioissa.

Taulukko 1. Kudosmatotauteja
Taudin nimiMadon nimiMatoryhmäTartuntatapa
Trikinelloosi Trichinella spiralis ym. SukkulamatoToukkia sisältävän kypsentämättömän lihan syöminen
Viskeraalinen larva migransToxocara canis, Toxocara cati Koiran ja kissan sukkulamadotMunia suuhun maaperästä
Lymfaattinen filariaasiWuchereria bancrofti, Brugia malayi Sukkulamato (rihmamato)Hyttysen pisto
LoiaasiLoa loa Sukkulamato (rihmamato)Paarman purema
Onkosersiaasi (jokisokeus)Onchocerca volvulus Sukkulamato (rihmamato)Mäkärän purema
Skistosomiaasi (bihartsiaasi)Schistosoma mansoni, Schistosoma haematobium,Schistosoma japonicum ImumatoKontakti makeaan veteen, toukka vedestä ihon läpi
SystiserkoosiTaenia solium (sian kapea heisimato)HeisimatoMunia suuhun ihmisen ulosteesta
EkinokokkoosiEchinococcus granulosus, Echinococcus multilocularis Koiraeläinten heisimatoMunia suuhun koiraeläimen ulosteesta

Trikinelloosi

Keskeistä

  • Trikinellat ovat lihaa syövien eläinten sukkulamatoja.
  • Ihminen saa tartunnan syömällä tarkastamatonta huonosti kypsennettyä tai raakaa lihaa.
  • Aikuiset madot tuottavat toukkia, jotka kulkeutuvat ja asettuvat lihaksistoon.
  • Infektio voi aiheuttaa kuumetta, lihaskipuja ja -turvotuksia 1–4 viikkoa tartunnasta.
  • Yleensä trikinelloosissa veren eosinofiiliset valkosolut ovat koholla.
  • Diagnoosi perustuu vasta-aineiden määritykseen.
  • Hyvää hoitoa ei ole.

Esiintyvyys ja tartunta

Trikinellat (Trichinella spiralis,T. nativa,T. britovi jne.), aiemmalta nimeltään trikiinit, ovat sukkulamatoihin kuuluvia lihaa syövien eläinten loismatoja. Ne aiheuttavat lihaksiston loissairauden, joka voi tarttua myös ihmiseen.

Ihmisen trikinelloositapauksia arvioidaan olevan maailmanlaajuisesti vuosittain useita tuhansia. Euroopan unionin alueelta raportoidaan vuosittain 200–300 infektiota, Suomessa ihmisenTrichinella-infektio on harvinainen. Suomessa trikinelloja tavataan luonnossa elävissä petoeläimissä ja jonkin verran sioissa ja tarhatuissa villisioissa.

Ihminen saa tartunnan syötyään huonosti kypsennettyä tarkastamatonta lihaa, yleensä sianlihaa, makkaraa tai karhunlihaa, jossa on trikinellan toukkia. Ihmisen suolessa toukat vapautuvat lihasta, aikuistuvat ja elävät ohutsuolen limakalvossa. Aikuiset madot tuottavat toukkia, jotka kulkevat veren mukana lihaksistoon ja tunkeutuvat lihassolujen sisään kaikkialle elimistössä. Toukka muodostaa lihassolun kanssa kapselin, joka se säilyy elinkelpoisena vuosia ja kuoltuaan kalkkiutuu.

Oireet

Ihmisen trikinelloosin oireiden vaikeusaste riippuu saatujen toukkien määrästä. Useimmiten tartunta on oireeton. Mitä suurempi toukkien määrä on, sitä lyhyempi on itämisaika ja sitä vakavammat oireet. Alkuvaiheessa voi olla lieviä suolisto-oireita (pahoinvointia, mahakipua, ripulia). Kun toukat vaeltavat ja tunkeutuvat lihaksiin (1–3 viikkoa tartunnasta), oireita ovat kuume, lihaskivut, lihasturvotukset, turvotus kasvoissa, kipu silmien ympärillä, kynsien alaiset ja sidekalvojen verenvuodot, nokkosihottuma ja joskus yskä ja hengenahdistus. Myöhäisvaiheessa, 4–8 viikkoa tartunnasta, sydänlihakseen kulkeutuneet toukat voivat aikaansaada rytmihäiriöitä.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Trikinoosiepäily perustuu tautiin sopiviin oireisiin henkilöllä, joka on syönyt tarkastamatonta lihaa (esim. kotona teurastetun sian liha, karhunliha). Veren eosinofiiliset valkosolut ovat yleensä huomattavasti koholla, veren lihasentsyymipitoisuudet ja maksaentsyymipitoisuudet voivat suurentua. Diagnoosi voidaan varmistaa 3–5 viikkoa tartunnasta joko veren vasta-ainemäärityksellä tai lihaksesta otetulla koepalalla. Hoitava lääkäri ilmoittaa tartunnasta kunnan eläinlääkintäviranomaiselle.

Hoitona on lepo ja tulehduskipulääkitys, vakavissa oireissa kortisoni. Aikuiset madot hoidetaan matolääkityksellä (mebendatsoli tai albendatsoli).

Ehkäisyssä tärkeintä on säännöllinen ja huolellinen lihantarkastus ja se, että sioille tai muille kotieläimille ei syötetä raakaa lihaa. Suomessa kaikki trikinellaa sisältävät eläinten ruhot hävitetään. Liha tulee kypsentää kunnolla kauttaaltaan (yli +80 °C); savustus ei riitä. Lihan pakastus ei tuhoa kaikkia trikinellalajeja.

Altistuksen jälkeisestä estolääkityksestä matolääkkeellä saattaa olla hyötyä, jos se aloitetaan kuuden päivän kuluessa siitä, kun potilaan tiedetään tai hänen vahvasti epäillään syöneen trikinelloja sisältävää lihaa.

Filariaasit

Keskeistä

  • Filariat ovat imuteissä tai ihonalaisessa sidekudoksessa eläviä matoja.
  • Tartunta saadaan hyönteisen piston välityksellä.
  • Tärkeimmät filariainfektiot ovat lymfaattinen filariaasi, jokisokeus eli onkosersiaasi ja loiaasi.
  • Filariaaseja esiintyy trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla ja ne ovat maailmanlaajuisesti merkittäviä tauteja.

Filariat eli rihmamadot ovat imuteissä tai ihonalaisessa sidekudoksessa eläviä lankamaisia sukkulamatoja, jotka voivat elää ihmisen kudoksissa useita vuosia. Madot ärsyttävät isännän puolustusmekanismeja ja aiheuttavat tulehdusreaktioita. Veren eosinofiiliset valkosolut ovat tavallisesti koholla. Ihmisen filariaasit ovat maailmanlaajuisesti merkittäviä trooppisia tauteja. Suomessa niitä on todettu yksittäisiä tapauksia maahanmuuttajilla ja matkailijoilla. Tartuntaa voi välttää suojautumalla hyönteisten pistoilta.

Lymfaattiset filariaasit 

Lymfaattista filariaasia aiheuttaa pääasiassa kaksi trooppista filarialajia,Brugia malayijaWuchereria bancrofti. Tautia esiintyy laajalla alueella tropiikissa ja subtropiikissa. Tartunta saadaan hyttysenpiston välityksellä. Aikuiset madot elävät imuteissä. Oireita aiheuttavan infektion saaminen edellyttää yleensä pitkää oleskelua taudin esiintymisalueella.

Oireina esiintyy ensin toistuvia kuumeisia imusuoni- ja imusolmuketulehduksia, useimmiten raajoissa. Vuosien kuluessa kehittyy kroonisia imusolmukesuurentumia ja imuteiden tukoksista johtuvia oireita. Tyypillinen oire on raajan pitkäaikainen turpoaminen. Turvotuksen jatkuttua pitkään kudoksen rakennemuutos jää pysyväksi, tällöin puhutaan elefantiaasista.

Diagnoosi perustuu pienten filariamadon toukkien, mikrofilarioiden, osoittamiseen yöaikaan otetusta verinäytteestä ja veren vasta-aineiden määritykseen. Hoito on lääkkeellinen, elefantiaasissa tarvittaessa kirurginen.

Onkosersiaasi eli jokisokeus

Jokisokeutta aiheuttaaOnchocerca volvulus. Tautia esiintyy eniten paikoin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, vähäisessä määrin muuallakin. Tartunta saadaanSimulium-suvun mäkärien puremien kautta. Oireisen taudin kehittymiseen tarvitaan toistuvia puremia. Aikuiset madot muodostavat ihonalaiskudokseen paukaman, jossa ne pariutuvat ja tuottavat runsaasti ihonalaiskudokseen vapautuvia mikrofilarioita.

Tyypillisiä oireita ovat ihon kutina, erilaiset ihomuutokset, ihonalaiset kyhmyt ja krooniset imusolmukesuurentumat. Toukat voivat tunkeutua silmään, jossa ne aiheuttavat muutoksia, jotka voivat johtaa näönmenetykseen, jokisokeuteen.

Diagnoosi perustuu ohuen iholeikkeen (skin snip) välittömään mikroskooppiseen tarkasteluun ja veren vasta-aineiden määritykseen. Hoito on lääkkeellinen.

Loiaasi

Loiaasia aiheuttaaLoa loa, jota esiintyy Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Tartunnanlevittäjinä ovat sokkopaarmat (Chrysops). Loiaasissa aikuiset madot vaeltavat jatkuvasti ihonalaiskudoksessa ja tuottavat siellä mikrofilarioita. Tyypilliset oireet ovat ihon kutina, nokkosrokko ja ohimenevät paikalliset turvotukset. Aikuisen madon voidaan nähdä vaeltavan silmän sidekalvon poikki. Diagnoosi perustuu mikrofilarioiden osoittamiseen keskipäivän aikaan otetusta verinäytteestä ja veren vasta-aineiden määritykseen. Hoito on lääkkeellinen. Ennuste on hyvä.

Skistosomiaasi (halkiomatotauti, bilhartsiaasi)

Keskeistä

  • Skistosomiaasi on imumatotauti, jota esiintyy trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla, eniten trooppisessa Afrikassa.
  • Tartunta saadaan kontaktissa makeaan veteen, kun toukka tunkeutuu vedestä ihon läpi.
  • Aikuiset madot elävät suoliliepeen tai virtsarakon laskimoiden sisällä.
  • Infektio voi aiheuttaa akuutissa vaiheessa kuumetaudin ensimmäistä kertaa tartunnan saaneille.
  • Kroonisessa vaiheessa oireina voi olla verivirtsaisuutta tai suolisto-oireita.
  • Lääkehoito (pratsikvanteli) on tehokas.

Esiintyvyys ja tartunta

Skistosomiaasi on malarian jälkeen maailmanlaajuisesti toiseksi merkittävin parasiittitauti. Vuosittain tautitapauksia on tropiikissa ja subtropiikissa yli 200 miljoonaa, eniten Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Suomessa todetaan muutama tapaus vuodessa maahanmuuttajilla ja muilla taudin esiintymisalueella oleskelleilla henkilöillä.

Skistosomiaasi on imumatotauti. Tartunta saadaan, kun ollaan kontaktissa makeaan veteen, josta madon toukat tunkeutuvat ihmisen ihon läpi. Kiertokulun jälkeen aikuiset madot päätyvät suoliliepeen (Schistosoma mansoni, Schistosoma japonicum) tai virtsarakon (Schistosoma haematobium) laskimoiden sisälle, missä ne elävät pareittain jopa kymmeniä vuosia ja tuottavat munia. Munat joutuvat virtsan tai ulosteen mukana vesistöön, löytävät tietyn kotilolajin, jossa kypsyvät tartuttaviksi ja siten kiertokulku jatkuu.

Oireet

Suurin osa tartunnan saaneista ei saa oireista tautia. Ihon läpi tunkeutuessaan toukat voivat aiheuttaa ihossa kutiavan punapilkkuisen ihottuman. Madot kehittyvät munimiskykyisiksi 4–6 viikon kuluttua. Ensimmäistä kertaa tartunnan saaneille voi munimisen alkaessa tulla yliherkkyysreaktio, jonka oireina ovat kuume, yleisoireet, astmaoireet, nokkosrokko ja ripuli (ns. Katayaman kuume). Vakavassa taudissa imusolmukkeet, maksa ja perna suurentuvat. Veren eosinofiiliset valkosolut ovat voimakkaasti koolla.

Krooninen skistosomiaasi alkaa 3–6 kk:n kuluttua tartunnasta. Oireita ja elinvaurioita alkaa syntyä vasta vuosien kuluessa. Kaikki skistosomiaasin oireet johtuvat eri elimiin verenkierron kautta kulkeutuvista munista ja elimistön reaktiosta niihin. Mitä enemmän munia on, sitä voimakkaammat ovat oireet. Esiintymisalueella asuvilla henkilöillä toistuvat uudet tartunnat lisäävät matojen ja munien määrää.

S. mansoni ja S. japonicum asettuvat suoliliepeen laskimoihin ja munivat niihin. Oireisiin kuuluvat väsymys, vatsakivut ja krooninen, joskus verinen ripuli. Maksa voi suurentua, ja osalle sairastuneista kehittyy suuri perna, ruokatorven suonikohjuvuotoja tai maksan vajaatoiminta. Myös keuhkofibroosi on mahdollinen. Munia voi ajautua myös aivoihin ja ne voivat aiheuttaa epilepsian.

S. haematobium asettuu virtsarakon laskimoihin. Sen munat muurautuvat virtsarakon seinään, ja niistä seuraava tulehdusreaktio aiheuttaa verivirtsaisuutta, virtsapakkoa, virtsan kirvelyä ja hoitamattomana lopulta virtsarakon seinämän kalkkeutumisen ja munuaisvaurion. Infektio voi aiheuttaa myös erilaisia sukuelinten vaurioita.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Akuutissa skistosomiaasissa diagnoosi varmennetaan veren skistosoma vasta-aineiden määrityksellä, jotka tulevat positiivisiksi vasta noin neljän viikon kuluttua tartunnasta.

Lievät oireet menevät ohi itsestään, vakavissa oireissa voidaan käyttää hoitona kortisonia. Matolääkitys annetaan vasta myöhemmin, kun munia on jo löydettävissä.

Kroonisen skistosomiaasin diagnoosi perustuu yleensä skistosoman munien löytämiseen, lajista riippuen joko virtsasta, ulosteesta tai tähystystutkimuksissa otetuista näytteistä. Skistosoma-laji voidaan tunnistaa mikroskopialla tai nukleiinihapon osoitusmenetelmällä. Skistosoma vasta-aineet ovat positiiviset. S. haematobium-tartuntaan viittaa verivirtsaisuus sekä mahdolliset virtsateiden kuvantamistutkimusten löydökset; munia voi löytyä virtsasta tai virtsarakon tähystyksessä otetusta kudospalanäytteestä. KroonisessaS. mansoni- jaS. japonicum -infektiossa munia löytyy ulostenäytteestä tai peräsuolen kudospalanäytteestä. Veren eosinofiiliset valkosolut ovat koholla varsinkin taudin alkuvaiheessa, myöhemmin se usein normaalistuvat.

Hoito on pratsikvanteli (erityislupavalmiste), lääkehoito voidaan joutua toistamaan. Riittävän varhaisen hoidon jälkeen muutokset yleensä korjautuvat.

Tartunnan ehkäisemiseksi tulee välttää kahlaamista ja uimista makeassa luonnonvedessä taudin esiintymisalueella.

Larva migrans (vaeltava toukka)

Kutaaninen larva migrans (vaeltava toukka ihossa)

Esiintyvyys ja tartunta

Eläinten (kissojen ja koirien) koukkumatojen toukat voivat tunkeutua ihmisen ihon läpi ja jäädä vaeltamaan ihonalaiskudokseen ns. kutaanisena larva migransina eli "vaeltavana toukkana". Tartunta on yleinen lämpimässä ilmastossa, erityisesti lapsilla. Suomalaisilla etelänmatkaajilla tapauksia on useita vuodessa.

Oireet

Ensimmäinen oire on pieni punoittava papula, tavallisesti jalkaterän alueella, mistä toukka lähtee vaeltamaan ihossa joko välittömästi tai vasta viikkojen kuluttua. Toukan kulkureitillä nähdään pieniä rakkuloita, ja reitille jää koholla oleva, kiemurainen juova, joka voi liikkua useita senttimetrejä vuorokaudessa (ks. kuva « Vaeltava toukka (larva migrans)»1). Kutina voi olla erittäin voimakasta. Oireet loppuvat itsestään toukan kuoltua muutaman viikon tai kuukauden kuluttua.

Kuva 1.

Vaeltava toukka (larva migrans). Vaeltava toukka (larva migrans) ihossa. Eläinten (esim. kissojen ja koirien) koukkumatojen toukat voivat tunkeutua ihmisen ihon läpi ja jäädä vaeltamaan ihonalaiskudokseen. Lähtöpaikka on tavallisesti jalkaterän alueella, kun kuljetaan paljain jaloin kosteassa maassa. Tartunta on yleinen lämpimässä ilmastossa. Ks. «Kudosmatotaudit»?.Kuvalähde: HYKS Auroran infektiopoliklinikan arkisto

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Diagnoosi perustuu tyypilliseen iholöydökseen. Laboratoriokokeista ei ole hyötyä. Hoitona käytetään ivermektiiniä (reseptilääke), joka tehoaa nopeasti. Tartuntaa voi ehkäistä välttämällä paljain jaloin kävelyä tropiikissa ja subtropiikissa.

Viskeraalinen larva migrans (vaeltava toukka sisäelimissä)

Toxocara

Esiintyvyys ja tartunta

Viskeraalinen larva migrans on yleensä Toxocara-matojen aiheuttama tauti. T. canis on koirien, T. cati kissojen suolessa elävä suolinkainen. Molempia esiintyy myös Suomessa. Ihminen saa tartunnan, jos suuhun joutuu maaperässä kypsyneitä Toxocaran munia, jotka ovat joutuneet sinne eläinten ulosteesta. Munat kestävät maaperässä hyvin vaihtelevia ympäristöoloja jopa puoli vuotta. Tartunta on tavallisin pienillä lapsilla, jotka laittavat hiekkaa ja multaa suuhunsa. Munista kuoriutuu ihmisen suolessa toukkia, jotka kulkeutuvat maksan kautta keuhkoihin kuten ihmisen suolinkaisen toukat. Toxocaran toukat eivät kuitenkaan onnistu pääsemään nieluun ja siten takaisin suoleen, vaan jäävät vaeltamaan sisäelimiin ja voivat päätyä silmiin tai aivoihin. Suomessa lasten Toxocara-infektioita todetaan muutamia vuosittain.

Oireet

Useimmat tartunnat ovat oireettomia. Oireet riippuvat kohde-elimestä. Tavallisimmat kohteet ovat maksa, keuhkot, keskushermosto ja silmät. Tyypillisiä oireita ovat kuume, maksan ja pernan suureneminen ja astman tyyppiset hengitysvaikeudet pienellä lapsella, joka on syönyt hiekkaa tai ollut tekemisissä koiranpennun kanssa.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Diagnoosi perustuu veren vasta-aineiden määrittämiseen. Veren eosinofiiliset valkosolut ovat yleensä koholla. Tauti on itsestään rajoittuva ja hoito on oireenmukaista. Kortisonia ja antihistamiineja käytetään vaikeaoireisessa taudissa ja silmän larva migransissa. Matolääkkeitä voidaan käyttää, mutta niiden tehoa ei ole osoitettu. Tautia ehkäistään hoitamalla koirien ja kissojen matoinfektiot matokuureilla, pentujen matohäädöt ovat erityisen tärkeitä.

Systiserkoosi

Keskeistä

  • Systiserkoosia esiintyy alueilla, joilla syödään paljon sianlihaa.
  • Tartunta saadaan siten, että Taenia solium -madon muna joutuu ulosteesta suuhun.
  • Tartunnanlähde on toinen ihminen tai omaan suolistoon sianlihasta saatu mato.
  • Infektio aiheuttaa toukkien koteloitumisen kudoksiin.
  • Keskushermoston systiserkoosi on tärkeä epilepsian aiheuttaja taudin esiintymisalueilla.
  • Systiserkoosi todetaan kuvantamistutkimuksilla. Vasta-aineet voivat olla positiiviset.
  • Sairastuneeseen lähikontaktissa olleiden tutkiminen ja hoito on tärkeää.
  • Ehkäisyssä tärkeintä on hyvä lihantarkastuskäytäntö.

Esiintyvyys ja tartunta

Jos sian kapean heisimadon (Taenia solium)munia joutuu ruuansulatuskanavaan joko omasta tai toisen ihmisen ulosteesta, munista vapautuvat toukat tunkeutuvat sisäelimiin ja koteloituvat kudoksiin. Näitä systiserkus-kystia (rakkuloita) muodostuu tyypillisimmin ihoon, lihaksiin, sisäelimiin ja keskushermostoon. Tätä tautia kutsutaan systiserkoosiksi.

Systiserkoosia esiintyy alueilla, joilla syödään paljon sianlihaa, erityisesti Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Keskushermoston systiserkoosi on tärkeä epilepsian aiheuttaja näillä alueilla. Suomessa todetaan yksittäisiä tapauksia vuosittain maahanmuuttajilla tai suomalaisilla, jotka ovat oleskelleet taudin esiintymisalueella.

Oireet

Oireet riippuvat kohde-elimestä. Keskushermoston infektiossa päänsärky, epilepsia ja halvausoireet ovat yleisimpiä. Oireet ilmenevät aikaisintaan kuukausien, aivo-oireet yleensä vuosien kuluttua tartunnasta.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Systiserkoosi todetaan kuvantamistutkimuksilla. Pään tietokone- tai magneettikuvauksessa löytyy tyypillisiä systiserkus-kystia. Lihaksissa tai ihossa voi näkyä kalkkeutuneita kystia. Veren vasta-ainetutkimuksesta voi olla hyötyä diagnoosin varmentamisessa.

Hoito riippuu muutosten sijainnista ja aktiivisuudesta. Vaihtoehtoina ovat, tilanteesta riippuen, pelkkä seuranta, epilepsialääkitys, matolääke (albendatsoli, erityislupavalmiste) yhdessä kortisonilääkityksen kanssa tai joskus harvoin kirurgia.

Ehkäisynä on hyvä lihantarkastuskäytäntö, elintarvikehygienia ja sianlihan riittävä kypsentäminen. Systiserkoosipotilaan lähipiirin ulostenäytteet tulee tutkia, jotta mahdollinen aikuisen madon kantaja saadaan hoidettua.

Ekinokokkoosi

Keskeistä

  • Ekinokokit ovat koiraeläinten heisimatoja.
  • Ihminen saa tartunnan, kun madon munia joutuu ruoansulatuskanavaan koiraeläimen ulosteista.
  • Madon toukka aiheuttaa ns. hydatidikystan, joka kasvaa hitaasti vuosien kuluessa ja voi aiheuttaa paineoireita.
  • Kysta on useimmiten maksassa, mutta voi sijaita myös esim. keuhkoissa.
  • Diagnoosi perustuu kuvantamistutkimuksiin. Vasta-aineet voivat olla positiiviset.
  • Hoito riippuu kystan koosta ja aktiivisuudesta.

Esiintyvyys ja tartunta

Ekinokokit ovat kuuluvat heisimatoihin ja ovat koiraeläinten (esim. koira, supikoira, susi, kettu) loisia. Väli-isäntä (mm. lammas, poro, hirvi, pienet jyrsijät ja satunnaisesti ihminen) saa tartunnan yleensä ravinnosta, joka on saastunut koiraeläimen ulosteella. Toukan esiasteet läpäisevät suolen seinän ja kulkeutuvat tavallisimmin maksaan tai keuhkoihin, joissa ne kehittävät ns. hydatidikystan. Kysta voi kasvaa vuosien kuluessa useiden senttimetrien läpimittaiseksi.

Echinococcus granulosusvoi aiheuttaa ihmiselle kystisen ekinokokkoosin (eläimellä hirviekinokokkoosi),Kystistä ekinokokkoosia esiintyy maailmanlaajuisesti, erityisesti alueilla, joilla koirille syötetään teurasjätteitä. Eläimillä on kuvattu Suomessa kotoperäisiä hirviekinokokkoositapauksia itärajan tuntumassa poroissa, hirvissä ja susissa ja satunnaisesti koirissa. Ihmisillä tavattiin Suomesta saatuja tartuntoja poronhoitoalueella 1900-luvun alkupuoliskolla, nykyisin todetaan vuosittain muutamia ulkomailta saatuja tapauksia lähinnä maahanmuuttajilla. Yksittäinen Suomesta saatu tartunta on todettu 2000-luvulla.

Echinococcus multilocularisaiheuttaa alveolaarisen ekinokokkoosin (eläimellä myyräekinokokkoosi). Alveolaarista ekinokokkoosia esiintyy pohjoisella pallonpuoliskolla. Sen pääisäntänä ovat erityisesti ketut ja naalit. Monessa Keski-Euroopan maassa se on tavallisin kudosmatotauti. Skandinaviassa myyräekinokokkoosi on eläimillä harvinainen; Ruotsissa on kuvattu yksittäisiä tartuntoja ketuissa, Suomessa sitä ei ole eläimillä todettu kotoperäisenä. Alveolaarinen ekinokokkoosi on ihmisillä Suomessa hyvin harvinainen. Yksittäisiä tapauksia on todettu maahanmuuttajilla ja matkailijoilla.

Oireet

Kystisessä ekinokokkoosissa kystat kasvavat hyvin hitaasti, läpimitaltaan noin senttimetrin vuodessa, ja diagnoosi tehdään yleensä useita vuosia tartunnan jälkeen. Kystia voi olla missä tahansa kudoksessa, yleisimmät paikat ovat maksa (70 %), keuhkot (25 %) ja aivot (5 %). Maksan kystat havaitaan useimmiten sattumalöydöksenä kuvantamistutkimuksessa, esim. ultraäänitutkimuksessa. Jos kysta on kasvanut kookkaaksi, se voi aiheuttaa sijaintinsa mukaan paineoireita.

Alveolaarinen ekinokokkoosi on nopeammin etenevä kuin kystinen ekinokokkoosi. Muodostuvat kystat ovat monilokeroisia ja voivat kasvaa syövän tavoin kudosrajoista välittämättä.

Toteaminen, hoito ja ehkäisy

Diagnoosi perustuu kuvantamistutkimuksiin (keuhkokuva, ultraäänitutkimus, tietokonetomografia tai magneettitutkimus), jossa löydös on tyypillinen. Positiiviset veren vasta-aineet voivat vahvistaa diagnoosia, negatiiviset eivät sulje pois taudin mahdollisuutta.

Kystisessä ekinokokkoosissa hoitovaihtoehdon valinta perustuu kuvantamistutkimuksissa todettuun kystan kokoon, sijaintiin ja rakenteeseen. Rakenteen perusteella arvioidaan, onko kysta aktiivinen vai jo kuollut ja kalkkeutunut. Hoidossa vaihtoehdot ovat seuranta ilman lääkitystä, lääkehoito matolääkkeellä (albendatsoli, erityislupavalmiste), ultraäänikontrollissa tehty kystan tyhjennys, täyttö hypertonisella suolaliuoksella ja uudelleentyhjennys (PAIR-hoito) tai kirurginen kystan poisto kokonaisena. Matolääkitys annetaan aina kaikkien kajoavien toimenpiteiden yhteydessä, että tauti ei leviäisi, jos kysta rikkoutuisi. Alveolaarinen ekinokokkoosi on vaikeampi hoitaa. Ainoa parantava hoito on kirurginen poisto, jos se on mahdollista.

Ehkäisyssä keskeistä on koirien tartunnan torjuminen (säännöllinen heisimatolääkitys, ei saastuneita teurasjätteitä syötäväksi), oikeat teurastustavat ja hyvä elintarvikehygienia. Suomen oloissa tärkeintä on ulkomailta tuotavien koirien pakollinen matolääkitys.

Käytettyjä lähteitä

Siikamäki H, Jokiranta S, Kantele A. Johdanto kudosmatotauteihin. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 7.12.2018].

Siikamäki H, Jokiranta S. Trikinelloosi. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen. Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 8.11.2018].

Jokiranta S. Filariaasit. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim, 2018 [tarkistettu 15.1.2019].

Siikamäki H, Kousa M, Lääveri T. Matkailijan iho-ohgelmat. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 10.3.2020].

Siikamäki H. Systiserkoosi. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 9.7.2018].

Siikamäki H, Skogberg K. Ekinokokkoosi. Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 9.7.2018].

Kantele A. Skistosomiaasi (halkiomatotauti, bilhartsioosi). Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim, 2018 [päivitetty 21.11.2018].

Jokiranta S, Lavikainen A, Siikamäki H, Meri S. Matojen ja matoinfektioiden piirteitä. Kirjassa: Heikkinen T, Järvinen A, Meri S, Vapalahti O, Vuopio J, toim. Mikrobiologia - Mikrobiologia, immunologia ja infektiosairaudet, kirja 1. 4., uud. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2020.