Paikallisten terveyspalveluiden saatavuus ja taso vaihtelevat paljon matkakohteittain. Jos on valmis maksamaan palveluista, hyvää hoitoa on saatavilla yleensä joka puolella maailmaa, erityisesti pääkaupungeissa. On muistettava aina, että normaali terveydenhoito ei yleensä kuulu matkavakuutuksen korvauksen piiriin.

Ennen pitkäaikaista oleskelua ulkomailla kannattaa käydä lääkärissä ja keskustella niistä sairauksista, joiden hoito jatkuu myös ulkomailla (esimerkiksi verenpainetauti ja diabetes) ja tehdä riittävät tarkistukset ja kokeet, jotta ”omahoito” voi jatkua normaalin arkirutiinin mukaan. On myös hyvä varmistaa, että mukana on riittävä lääkitys ja että matkan aikana on omia lääkkeitä jatkohoitoonkin saatavilla. Naisten on ennen matkaa hyvä käydä gynekologilla, keskustella mahdollisen mammografian, papa-kokeen ja vastaavien tarpeellisuudesta ennen matkaa ja niiden kontrollitarpeesta pidemmän matkan aikana. Ennen matkaa tulee käydä hammaslääkärissä sekä selvittää ja hankkia matkakohteeseen tarvittavat rokotukset. Jos perhe seuraa matkalla mukana, on muistettava perheenjäsenten sairaudet ja niihin liittyvät tarkastukset. On muistettava, että pienet lapset saattavat tarvita normaalin rokotusohjelman mukaisia rokotuksia myös pidemmän ulkomaan matkan aikana. Jos lapsilla on toistuvia korvatulehduksia, voi olla hyväksi konsultoida korvalääkäriä mahdollisesta korvien putkituksesta. Pitkillä työmatkoilla, yhdessä perheen ja varsinkin pienten lasten kanssa, on hyvä muistaa, että ulkomailla ei useinkaan ole tarjolla neuvolapalveluita, joihin meillä on totuttu ja jotka lasten kannalta ovat tärkeitä.

Suomessa suurten yritysten henkilökunta on yleensä tottunut työterveys- ja ikäkausitarkastuksiin, mutta pitkillä ulkomaan komennuksilla olevat joutuvat itse huolehtimaan esimerkiksi verenpaine- tai kolesteroliseurannoista. Ulkomailla vastaavia terveyspalveluita tuskin löytyy, joten komennusmatkaajan omalle vastuulle jää riittävä terveystekijöiden seuranta ja kontrollointi; verenpainetta on hyvä mitata myös ulkomailla, eivätkä korkeat kolesterolipitoisuudet ole ongelma vain Suomessa.

Matkalle kannattaa ottaa pieni oma ”käsiapteekki”, jossa on riittävä määrä jatkuvasti tarvittavia lääkkeitä, mutta myös joitain yksinkertaisia käsikauppalääkkeitä, joiden hankinta ulkomailla saattaa olla kotimaata hankalampaa. Useissa maissa lääkkeiden myynti on suhteellisen vapaata ja kaupan on lähes kaikkia lääkkeitä. Mitä kauempana kotimaasta ollaan, sitä liberaalimmaksi säännöstöt käyvät. Ongelmaksi saattaa muodostua se, että lääkkeitä käytetään paljon oman terveyden ja sairauksien hoitoon. Kehitysmaiden markkinoilla voidaan myydä vanhentuneita, tehonsa menettäneitä, jopa pilaantuneita lääkkeitä, jolloin itsehoito näillä tuotteilla voi olla jopa haitaksi tai vaarallista, ks. tarkemmin Lääkkeet matkan aikana.

Ulkomailla oltaessa onnettomuuksia sattuu ainakin yhtä paljon kuin kotimaassa, ks. luvut Turvallisuusohjeita ja Liikenne. Verivalmisteet eivät monissa maissa ole yhtä turvallisia kuin Suomessa, eikä niihin ole syytä turvautua ilman ääretöntä hätää, jos asiaan voi itse vaikuttaa. Mitä alkeellisemmat terveys- ja sairauspalvelut ovat hoitokohteessa tarjolla, sen varovaisempi pitäisi olla.

Matka- tai työkohteeseen kannattaa tutustua jo ennen matkaa ja selvittää terveys- ja sairauspalvelujen saatavuus. Yleisien asioiden selvittämisessä kannattaa tutustua Ulkoasiainministeriön tuottamiin ja ylläpitämiin sivuihin, joista on saatavilla käytännönläheistä tietoa kohdemaan turvallisuustilanteesta ja riskeistä, rikollisuudesta, liikenteestä ja terveydenhoidosta. Pitkämatkalaisten, Euroopan tai yleensä lomakohteiden ulkopuolella asuvien kannattaa olla usein yhteydessä paikalliseen Suomen lähetystöön, ja tarvittaessa jättää sinne yhteystiedot.

Terveyspalveluista on ulkomailla pitkälti huolehdittava itse. Terveyspalveluita lienee ainakin jossain määrin saatavilla kaikkialla, liittyen kuitenkin usein paikallisiin sairauspalveluihin. Kulttuuri- ja muut sosiaaliset tekijät muovaavat näitä terveyspalveluita hyvinkin erilaisiksi kuin mitä Suomessa on totuttu. Jo sairauskäsitys voi olla jotain aivan muuta kuin kotimaassa. Mitä paremmin on matkaan etukäteen varautunut, sitä helpompi on liikkua terveyspalveluiden erilaisissa maailmoissa ja maissa.