Rift Valley -virus infektoi hyttysten välityksellä karjaa ja ihmisiä. Epidemiat liittyvät rankkoihin ja pitkäkestoisiin sateisiin ja tulviin. Virus voi levitä ihmiseen myös suoraan karjasta (lähinnä teurastuksen yhteydessä tai istukasta) ja on aiheuttanut epidemioita Afrikassa 1930-luvulta lähtien, jolloin se todettiin ensi kerran Kenian Rift Valleyssa. Tautia esiintyy pääasiassa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mutta ajoittain myös Afrikan ulkopuolella, mm. Arabian niemimaalla.

Ihmisellä oireet ovat yleensä lieviä, influenssan kaltaisia, mutta 1–2 prosentissa tapauksista esiintyy vakavia verenvuotoja, neurologisia komplikaatioita ja verkkokalvomuutoksia. Vakiintunutta lääkehoitoa tautiin ei ole. Epidemioiden yhteydessä paikallisen väestön terveyttä uhkaa erityisesti karjan jopa satojen tuhansien yksilöiden joukkokuolema. Kotieläimistä tauti on vakavin lampailla, vuohilla, nautakarjalla ja kameleilla. Karjan rokottamiseen on olemassa toimiva rokote; rokotetta ei vielä ole rekisteröity ihmisille.

Lisätietoa Euroopan tautiviraston ECDC:n sivuilla