Arkisia kasvatuspulmia

Miten kauan saa imettää?

Tiedän astuvani miinakenttään, kun puutun sellaiseen asiaan kuin imetykseen. Mitä minä voin siitä tietää, rajoittuvathan kokemukseni aiheesta niihin kaukaisiin aikoihin, jolloin itse olin rintalapsi. Myöhemmin seurasin vain kateellisena vierestä, kun vaimoni imetti lapsiamme, jotka tuhisivat maha täynnä maitoa. En uskallakaan ottaa kantaa imetyksen sopivaan kestoon, sillä Roomaan vie monta tietä. Mietin vain lapsen kehitystä ylipäätään. Uuteen vaiheeseen tultaessa entiselle on heitettävä hyvästit. Lapsen kehityskaari on sarja luopumisia. Joskus hän lakkaa olemasta vauva, ja hänestä tulee leikki-ikäinen. Ekaluokalle lähtökin on samalla kertaa hienoa ja haikeaa.

Lapselle ei tarvitse tuottamalla tuottaa menetyksiä, elämä itse tarjoaa niitä aivan riittävästi. Onneksi on niin, että kun yksi tyydytyksen muoto käy tarpeettomaksi, tarjolla on jotakin uutta ja parempaa. Kerrot antavasi rintaa uhmakohtauksiin - minkähän vuoksi? Tuon ikäisen lapsen tunnerepertuaari on jo aika vivahteikas, ja hän yrittää kiukuttelulla itsenäistyä ja laajentaa reviiriään. Rinnan tuikkaaminen suuhun joka tilanteessa on omiaan pitämään häntä äidistä riippuvaisena vauvana. Soisin hänelle mahdollisuuden kokea oman kiukkunsa voima ja teho, sillä niilläkin on myönteinen merkityksensä kehityksen palveluksessa.

Onko peukalon imeminen pahasta?

Sillä edellytyksellä, että asia säilyy puhtaasti meidän välillämme, tunnustan itse imeneeni peukkua lapsuudessani. Siksi minulla on peukun imijöille "soft spot", ja suhtaudun heihin suurella laupeudella. Imekööt peukkuaan, ei se siitä mihinkään sula. Tosin lapseni kysyivät minulta pieninä, miksi molempien peukaloideni päät ovat litteät ja muutenkin omituisen muotoiset. Joku hammaslääkäri saattaa olla kauhuissaan vastauksestani, ja toki hammaslääkäriltä kannattaakin kysyä, millaista haittaa peukalon imemisestä on hampaille. Saamani tiedot aiheesta ovat ristiriitaisia. On kuitenkin kohtuutonta vahtia lasta, jotta hän ei imisi peukkuaan. Pakkokeinoja tai rangaistuksia ei mielestäni pitäisi ollenkaan käyttää, eihän lapsi vahingoita käytöksellään ketään. Tällaisesta asetelmasta tulee helposti tahtojen taistelu, eikä kotona ole kohta kenelläkään kivaa. Tyttö tarvitsee peukkunsa rauhoittuakseen, eli se on hänelle ns. siirtymäobjekti. Sallittakoon peukun imeminen hänelle. Niitä on paljon vaarallisempiakin rauhoittavia aineita.

Päivitys: Käytin vastauksessani termiä "siirtymäobjekti". Sillä tarkoitetaan tavallisesti jotakin pehmeää esinettä kuten kangasriepua tai tyynyn kulmaa, jota lapsi sivelee poskeaan vasten kun tarvitsee lohdutusta tai on nukahtamaisillaan. Siirtymäobjektiksi käy joskus myös oma peukku.

Päivitin myös vastaukseni odontologisen osan, ja tiedustelin erikoishammaslääkäri Liisa Mellaselta, miten peukun imemiseen pitäisi suhtautua, ja millaisia haittoja siitä on. Hän sanoi, että kolmen, viimeistään neljän vuoden iässä tavasta olisi päästävä eroon, sillä kitalaen luusto on pehmeää ja muovautuu niin että seurauksena on kitalaen venyminen venemäiseksi ja siitä edelleen avopurenta. Muutosta vauhdittaa, jos lapsi pitää imiessään etusormella nenästään kiinni, kuten muutamilla peukun luputtajilla on tapana. Täten psykiatrinen lempeys törmää elämän kylmään, etten sanoisi purevaan realiteettiin.

Joskus maailmassa lastenpsykiatrian oppikirjoissa lueteltiin suuri määrä erilaisia pikkuoireita ja arveltiin niiden liittyvän lapsen ahdistuneisuuteen, masennukseen tai muuhun pahaan oloon. Tällaisia oireita olivat kynsien pureskelu, yökastelu ja trichotillomanian hienon nimen saanut lapsen kiusallinen tapa kiskoa hiuksia päästään. Nykyisin tiedetään, että yökastelu ei ole tavallisesti ensisijaisesti tunneperäinen oire eikä kynsien pureskeleminen kerro mistään neuroosista.

Syystä tai toisesta esikoisesi imeskelee sormiaan tai vaatekappaleen kulmaa. Aika monilla on tuollaisia tapoja. Minullakin oli kerran esimies, joka silppusi suussaan ja sormissaan paketillisen hammastikkuja pienenpieniksi säleiksi jokaisen neuvottelun aikana. En ihmettelisi, vaikka pojallasi olisi pienoisia sopeutumispulmia kahden pikkuveljen syntymän takia, mutta sellainen kuuluu elämään. Mikään kuvauksessasi ei viittaa ahdistuneisuuteen eikä liioin vaikuta siltä, että olisit tehnyt kasvatuksessasi jonkun kolossaalisen munauksen. Kyse on vain kiusallisesta tavasta, joka haittaa enemmän ympäristöä kuin lasta itseään.

Lasta ei pidä nolata eikä asiasta pidä tehdä suurta numeroa. Pojalle voisi sanoa, että tavasta olisi hyvä päästä eroon ennen kouluunmenoa jotta kukaan ei saisi siitä perustetta kiusaamiselle. Voisitte sopia jostakin huomaamattomasta merkistä, jolla te vanhemmat viestitätte pojalle, että kaulus on taas joutunut purukaluston uhriksi. Lahjontaakaan ei ole poissuljettu: tavasta luopumista voisi juhlistaa vaikka kakkukesteillä. On myös mahdollista unohtaa koko asia joksikin aikaa ja katsoa, tekeekö aika tehtävänsä.

Toinen lapsi on toista rakkaampi

Kuopukselle näyttää suodun kaikki sekin hyvä, jota isommalla sisaruksella ei ole. Häntä on helppo kehua, ja hän aistii aikuisten katseista olevansa fiksu ja viehättävä. Isompi sisarus tajuaa, että hänelle myönteistä huomiota ei riitä yhtä paljon. Jos voisimme kurkistaa jokaisen äidin ja isän sydämeen, sieltä saattaisi löytyä yllättävän usein syyllisyyttä siitä, että joku omista lapsista herättää lämpimämpiä tunteita kuin joku toinen.

Eräät vanhemmat kertoivat minulle samankaltaisesta tilanteesta: vanhempi sisarus oli kömpelö, verrattain suloton lapsi, hidas tutustumaan uusiin kavereihin ja aikuisiin. Nuorempi taas oli siro ja vilkas ja hurmasi kaikki hymyllään. Osuin kerran samaan tilaisuuteen tuon perheen kanssa ja saatoin todeta vanhempien kuvauksen pitävän paikkansa. Myöhemmin esikoisesta sukeutui kuitenkin pärjäävä nuori – hän puhkesi kukkaan jossakin nuoruusvaiheessa ja "löysi itsensä".

Tunteita ihmisen on vaikea komentaa, mutta teot ovat eri asia. Et mahda mitään sille, että pikkuveljen katseleminen aiheuttaa lämpimän läikähdyksen rinnassa, ja että et koe samaa katsellessasi isompaa sisarusta. Siksi siitä on turha tuntea syyllisyyttä. Sen sijaan voit tehdä kaikkesi sen eteen, että lapsia ei kohdella puolueellisesti eikä heitä vertailla. "Mikset sinä tuota opi, pikkuvelikin sen jo osaa" on lause, joka takuulla tuhoaa esikoisen itsetuntoa.

Lahjakkuus ja edullinen ulkonäkö ovat arvokkaita ominaisuuksia, mutta eivät ne merkitse kaikkea. Aivan varmasti esikoisestakin löytyy jotakin sympaattista ja vetoavaa – tapa, jolla hän syödä mussuttaa murojaan mietteisiinsä vaipuneena tai hämillinen hymy, kun hänet yllättää tekemästä jotakin kiellettyä. Ja ehkä hänkin löytää jonakin päivänä oman lajinsa, missä menestyy.

Prinsessa ei huoli apua

Oletko kysynyt tyttäreltäsi, mikä häntä raivostuttaa siinä, että joku auttaa häntä? Hänelle kannattaa kertoa, että vieras täti tai setä hämmentyy ja pahoittaa mielensä saadessaan aikaan raivokohtauksen vaikka luuli tekevänsä hyvän teon. Käytät tyttärestäsi ilmausta "pieni prinsessa". Sellaisiahan ne neljän ja viiden vuoden ikäiset pikkutytöt monesti ovat. Olisiko niin, että kahden pojan jälkeen hänestä on tullut perheen keskipiste? Ehkä suorastaan isin lemmikki? Arvelet, että lapsi haluaa tehdä itse ja opetella uusia taitoja, mutta voi olla niinkin, että hän on mielikuvissaan täysikasvuinen, ihan yhtä iso ja valmis kuin oma äiti. Autetuksi tuleminen loukkaa häntä, koska se merkitsee sitä, että hän on pieni ja tarvitsee apua.

Viisivuotiaat siirtävät mielellään tulevaisuuden nykyhetkeen ja ovat fantasioissaan täysikasvuisia. Raaka tosiasia kuitenkin on, että tyttö on pieni vielä kauan ja tulee tarvitsemaan vanhempien apua ja tukea. Hän saa olla aloitteellinen ja aktiivinen ja opetella uusia asioita, mutta hänen on kestettävä se, ettei vielä osaa kaikkea. Olisihan se viisivuotiaalle aivan kohtuuton vaatimus! Hänen on opittava sosiaalisia taitoja, joihin kuuluu se, että muiden osoittama huomaavaisuus ei saa johtaa raivokohtaukseen. Pienuuden kokemus ottaa lujille, mutta sen sietäminen on kaiken oppimisen edellytys.

Koulunkäynti ei kiinnosta

Esimurrosikäistä poikaa koulunkäynti ei kiinnosta tippaakaan. Kaveri on liikunnallinen vauhtiveikko. Hän on myös sosiaalinen, koska ei malttaisi millään tulla sovittuna aikana kotiin. Tässä on jo kaksi oivallista ominaisuutta: kaikkien tutkimusten mukaan hyvä motoriikka ja urheilullisuus ovat tuon ikäisten poikien keskuudessa todellisia valttikortteja, eikä ikätoveriseuran merkitystä voi kyllin korostaa.

Mutta se koulu… Voi olla, että poikasi löytää aikanaan jonkin käytännön alan, jossa suomen kieliopin säännöillä ei ole suurtakaan merkitystä, ja elää onnellisena elämänsä loppuun asti. Luonnollisesti on olemassa myös oppimisen erityisvaikeuksia, joiden tunnistaminen ja huomioon ottaminen auttavat koulussa selviytymisessä. Onko pojallasi minkäänlaisia ammatillisia haaveita? Häntä voisi motivoida tieto siitä, että autonasentajaksi tai sähkömieheksi kouluttautuminen vaatii aika tavalla matematiikan ja äidinkielen opiskelua.

Diagnoosit ja määrittelyt ovat usein hankalia. Olisi tärkeää, että pelkästään poikana olemista ja siihen kuuluvaa koheltamista ei määriteltäisi sairaustilaksi eikä häiriöksi. Tietty määrä levottomuutta voi mennä sen piikkiin, että pitää miettiä, miten se yksi hankala risumajan kulma saataisiin tiiviimmäksi, eikä silloin malta keskittyä sijamuotoihin. Ihan kaikki levottomuus ei aiheudu ADHD:sta.

Joskus kysymyksessä kuitenkin on ADHD, aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, ja se on selvästi kehityksellinen riski. Sen osuus keskittymisvaikeuksiin kannattaa selvittää varsinkin, kun häiriötä voidaan nykyisin hoitaa monin tavoin. Ihan yhtä tärkeää on tutkia oppimisen erityisvaikeuksia, koska koulua on edessä monta vuotta, ja on kurjaa, jos se on pelkästään tervanjuontia. Suosittelen hakeutumista lasten häiriöihin erikoistuneen neuropsykologin tutkimuksiin. Jos hän osaa ammattinsa, saatte häiriöiden määrittelyn ja diagnosoinnin ohella myös konkreettisia neuvoja opiskelutekniikan parantamiseksi ja koulunkäynnin helpottamiseksi.

Tyttö näki pornoa

Sinua harmittaa, kun päästit pikkutyttösi leikkimään naapuriin, missä katseltiin pornofilmiä. Et olisi voinut mitenkään tietää – ei kenenkään vanhemman päähän pälkähdä, että porno voisi kuulua sen ikäisten lasten maailmaan. Kysymys pornosta ja hyvin nuorista lapsista on tullut viime aikoina usein esille muun muassa vanhempainilloissa. Yhä nuorempia lapsia vedetään aikuisten seksuaalisuuteen muodin ja viihteen keinoin. Monien viihdemaailman supertähtien esitykset ovat suorastaan roiseja, eivätkä vanhemmat osaa tai halua estää lapsia katsomasta niitä.

USA:ssa tuotetaan uusi pornofilmi joka 39. minuutti, ja liikevaihto on tähtitieteellinen. Netistä löytyy ilmaista pornoa milloin tahansa, ja sangen nuoret lapset osaavat etsiä sitä. Eräs alakoulun opettaja kysäisi minulta, tiedänkö, että nettiin voi mennä inkognito, siis niin, että sivuhistoriaan ei jää mitään jälkiä. Enpä tiennyt sitäkään. Valveutuneet vanhemmat osaavat katsoa sivuhistoriasta, missä lapset ovat vierailleet, mutta sivuhistorian seuraaminenkaan ei siis takaa mitään.

Olen kuullut kertomuksia lapsista, joiden käyttäytyminen on muuttunut levottomaksi ja seksuaalissävytteiseksi siksi, että he ovat katsoneet pornoa. Kolmasluokkalaiset pojat lataavat pornografisia pelejä älypuhelimiinsa ja vierailevat netissä kielletyillä sivustoilla. Muutamasta alakoulusta on kerrottu, että lapset ovat yrittäneet toteuttaa näkemäänsä käytännössä, joskus pojat keskenään, joskus tytöt ja pojat yhdessä.

Tulin pitäneeksi pienen saarnan, koska asia on mielestäni vakava. Nuoretkaan vanhemmat eivät altistuneet omassa lapsuudessaan pornografialle, joten uhka tuntuu epätodelliselta tai ainakin liioitellulta omia lapsia ajatellen. Se ei ole sitä. Lasten kanssa täytyy puhua netin vaaroista ja sen oikeasta käytöstä. Esto-ohjelmia olisi syytä käyttää paljon useammin kuin nyt tehdään, eikä kone saisi olla lapsen omassa huoneessa vaan kodin yleisessä tilassa.

Rankan pornon katsominen on lapselle traumaattista, koska voimakkaat, samalla kertaa kiihottavat ja ahdistavat kuvat syöpyvät mieleen. Lapselle on hyvä sanoa, että se, mitä filmissä näkyi, ei ole todellista vaan näyteltyä. Oikea rakkaus ja rakasteleminen on ihan erilaista, hellää ja kaunista.

Kuusivuotias tyttö on ikään kuuluvalla tavalla mustasukkainen vanhempien suhteesta ja hilautuu syliin estääkseen tilanteen kehittymisen pitemmälle. Se ei liity pornofilmin näkemiseen. Jos lapsi käyttäytyy muuten ikätasoisesti eikä ole ahdistunut tai yliseksuaalinen, asiaan tuskin tarvitsee palata, ellei lapsi itse ota sitä puheeksi.