Yleistä

Naisen virtsankarkailu eli virtsainkontinenssi on tavallinen oire, joka satunnaisena koskee puolta kaikista naisista. Säännöllinen haittaava virtsankarkailu lisääntyy iän myötä ja erityisesti vaihdevuosien jälkeen: 40–60-vuotiaista suomalaisnaisista siitä kärsii 20 % ja yli 70-vuotiaista jopa puolet. Koettua elämänlaadun heikentymistä aiheuttavan virtsankarkailun yleisyys väestössä on keskimäärin 6–7 %.

Virtsankarkailun syiden tutkiminen

Satunnainen virtsankarkailu on tavallinen oire, eikä se vaadi toimenpiteitä. Joskus taustalla on lieväoireinen virtsatietulehdus. Se voidaan poissulkea tutkimalla virtsanäyte laboratoriossa.

Jos virtsankarkailu on toistuvaa tai jatkuvaa, on syytä erottaa inkontinenssin tyyppi. Tärkeimmät virtsankarkailun tyypit ovat ponnistusinkontinenssi, pakkoinkontinenssi tai edellä olevien yhdistelmä eli sekainkontinenssi. Lisäksi tunnetaan ns. ylivuotoinkontinenssi. Siinä virtsan karkaaminen liittyy virtsarakon akuuttiin tai krooniseen tyhjenemishäiriöön eli virtsaretentioon.

Oireen vaikeusasteesta saa parhaan kuvan järjestelmällisellä kartoituksella. Tärkeää on selvittää, karkaako virtsa ilman ponnistusta, vähäisessä ponnistuksessa (esimerkiksi seisomaan noustessa) tai vain yhtäkkisessä voimakkaassa ponnistuksessa (esimerkiksi aivastaessa, hyppiessä). On myös syytä kirjata, kuinka paljon virtsaamiskertoja on päivisin ja öisin, kuinka paljon virtsaa karkaa kerrallaan ja liittyykö mukaan virtsakirvelyä.

Lääkärin vastaanotolla ovat yleistutkimuksen lisäksi tärkeitä vatsan tunnustelu ja gynekologinen tutkimus. Tutkimuksessa arvioidaan lantionpohjan lihasten kuntoa ja supistusvoimaa sekä mahdollisen laskeuman esiintymistä.

Selvittelyssä on hyödyksi oirehaastattelu standardoiduilla lomakkeilla, joilla määritellään inkontinenssin haitta-aste ja tyyppi (ks. ja ). Perusselvittelyyn kuuluu virtsaamispäiväkirjan pito.

Ponnistusinkontinenssi

Virtsa karkaa fyysisen rasituksen tai ponnistuksen, esimerkiksi yskäisyn tai aivastuksen yhteydessä ilman virtsapakkotuntemusta. Kerralla karkaava virtsamäärä on tällöin yleensä pieni.

Lantionpohjan lihakset ja sidekudokset ”pettävät” ja vatsaontelon paineen nousu ylittää virtsaputken senhetkisen paineen, jolloin virtsa pääsee karkaamaan. Taustalla on siis virtsaputkea ympäröivien tukirakenteiden tai virtsaputken sulkijamekanismin heikkous. Vaivalle altistavat mm. ylipaino, raskaus ja synnytykset, krooninen yskä, ummetus sekä runsas tupakointi. Myös synnynnäinen sidekudosheikkous voi aiheuttaa ponnistusinkontinenssia.

Pakkoinkontinenssi

Virtsan karkaamista edeltää pakonomainen virtsaamistarve, ja sen taustalla on krooninen rakkoärsytys. Virtsaa voi karata runsaasti, rakko voi jopa tyhjentyä kokonaan.

Pakkoinkontinenssi voi liittyä toistuviin virtsatietulehduksiin tai niiden jälkivaivoihin tai aiempiin gynekologisiin tai virtsateiden leikkauksiin. Tahattoman rakkolihaksen supistelun taustalla voi olla neurologinen sairaus (esimerkkinä MS-tauti tai Parkinsonin tauti). Estrogeeninpuute vaihdevuosien jälkeen pahentaa virtsan karkaamista. Noin 80 %:lla syy on tuntematon.

Virtsankarkailun itsehoito

Hoidon tavoitteena on parantaa virtsaputken ja lantionpohjan lihasten toimintaa lihasharjoitteilla sekä rakon tahdonalaista kontrollia rakkoharjoituksilla. Fysioterapeutti voi avustaa oikeiden harjoitusten neuvonnalla. Lantionpohjan ohjattu lihasharjoittelu on vaikuttava hoito kaikissa virtsankarkailun muodoissa.

Vaihdevuosien jälkeen kannattaa kokeilla paikallista estrogeenihoitoa. Estrogeenia sisältäviä puikkoja ja voiteita saa apteekista ilman reseptiä.

Ylipainoisilla henkilöillä laihduttaminen vähentää tehokkaasti virtsankarkailua. Nesteiden juomista ei ole tarvetta rajoittaa; noin 1,5–2 litran päivittäinen nestemäärä on sopiva. Kannattaa kokeilla, onko joidenkin limakalvoja ärsyttävien juomien välttämiseestä apua (kahvi, tee, kofeiini, alkoholi ja hiilihappopitoiset juomat). Ruokavalioon kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, jos vaivana on myös ummetus.

Apuvälineillä voidaan tilannetta auttaa, ja nykyisin on saatavissa hyviä inkontinenssisuojia. Siteet, vaipat ja vuodesuojat estävät virtsan vuotamisen vaatteisiin. Emättimeen asetettavat tamponit tai muut apuvälineet estävät virtsan karkailua lyhytaikaisen fyysisen ponnistelun yhteydessä. Asiantunteva hoitaja vastaa tarvittaessa ohjauksesta.

Virtsankarkailun hoito

Lääkäriin kannattaa hakeutua silloin, kun oire on jatkuva ja se haittaa päivittäistä elämää tai aiheuttaa sosiaalista tai hygieenistä haittaa. Perusselvityksiin kuuluu gynekologinen tutkimus, lantionpohjan lihasten voiman selvittely sekä virtsanäytteen tutkimus. Tutkimuksiin kuuluu oleellisesti strukturoitujen kyselykaavakkeiden täyttäminen (ks. edellä). Tarvittaessa rakon ja lantionpohjan lihasten toimintaa selvitetään tarkemmin ns. urodynaamisilla mittauksilla.

Ponnistusinkontinenssia voidaan hoitaa leikkauksilla. Mini-invasiiviset ns. nauhaleikkaukset ovat tehokkaita paikallispuudutuksessa tehtäviä toimenpiteitä. Puhtaassa ponnistusinkontinenssissa tämän leikkauksen pitkäaikaiset tulokset ovat hyviä: 10 vuoden kuluttua leikkauksesta 90 % potilaista on kuivia.

Pakkoinkontinenssia voidaan helpottaa antikolinergisillä lääkehoidoilla, mutta niiden sivuoireet voivat haitata lääkehoidon säännöllistä käyttöä erityisesti iäkkäillä ihmisillä. Yleisimmät haittavaikutukset ovat suun kuivuminen, näön hämärtyminen, huimaus, ummetus ja virtsaumpi. Uusimmassa lääkehoidossa (mirabegroni) nämä haittaoireet ovat vähäisiä. Pakkovirtsankarkailun lääkehoidon teho arvioidaan aluksi viimeistään kolmen kuukauden kuluttua hoidon aloituksesta ja sen jälkeen vuosittain sekä aina, kun oireet uusiutuvat. Tarvittaessa lääkitys tulee vaihtaa.

Jos leikkaus ei tule kyseeseen, voidaan harkita sekä ponnistus- että sekatyyppisessä inkontinenssissa ns. injektiohoitoa, jossa virtsaputken ympärille ruiskutetaan polyakrylamidihydrogeeliä (Bulkamid®). Injektiohoito on turvallisempi mutta teholtaan heikompi kuin nauhaleikkaus. Vaikeissa, muille hoidoille reagoimattomissa tapauksissa on lupaavia tuloksia saatu virtsarakon seinämään ruiskutetulla botuliinitoksiinilla.

Virtsankarkailun ehkäisy

Lantionpohjan lihasten kuntoa kannattaa ylläpitää lihasharjoituksilla, jo nuoresta pitäen. Erityisesti synnytyksen jälkeen kannattaa harjoittelua tehostaa. Suositeltavia liikuntalajeja ovat esimerkiksi kävely, pilates, jooga ja pyöräily sekä vatsatanssi tai muu tanssi, jossa lantionpohjan lihaksia voi supistaa. Painonhallinta, tupakoimattomuus, ummetuksen hoito ja yleinen fyysinen aktiivisuus ehkäisevät virtsankarkailua. Virtsankarkailusta kärsivän kannattaa välttää lantionpohjaa kuormittavia raskaita liikuntalajeja, esimerkkinä aerobic, juoksu, kori- ja lentopallo sekä squash.

Kirjallisuutta

  1. Ala-Nissilä S, Nuotio M. Virtsaamisvaivat iäkkäillä naisilla. Duodecim 2019;135(22):2177-83
  2. Raatikainen K, Mikkola T. Gynekologiset virtsatieongelmat. Kirjassa: Tapanainen J, Heikinheimo O, Mäkikallio K (toim.). Naistentaudit ja synnytykset. Kustannus Oy Duodecim 2019, s. 204–217.
  3. Stach-Lempinen B. Naisen virtsainkontinenssi. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 13.8.2022.