Etusivu » Liikahikoilu

Liikahikoilu

Lääkärikirja Duodecim
28.12.2015
iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Anna Hannuksela-Svahn

Paikallisena liikahikoiluna pidetään käsien, jalkojen, kainaloiden tai vartalon sellaista hikoilua, joka häiritsee normaalia ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä, pilaa vaatteita tai vaikeuttaa työntekoa. Joillakin liikahikoilu keskittyy kasvoihin, erityisesti otsaan ja ylähuuleen. Liikahikoilu alkaa tavallisesti lapsuudessa tai nuoruudessa, on pahimmillaan varhaisessa aikuisuudessa ja heikkenee vanhuudessa. Sen on usein perinnöllistä. Jännitys ja emotionaalinen stressi pahentavat oireita. Jännityksen aiheuttamaan liikahikoiluun voi liittyä myös punastuminen.

Maustettu ruoka aiheuttaa muutamilla voimakkaan hikoilun erityisesti ylähuulessa ja otsassa. Siihen voi liittyä kasvojen punoitus. Syljeneritykseen liittyvää toispuoleista hikoilua tavataan joskus korvasylkirauhasleikkauksen jälkeen hermovaurion seurauksena.

Jos hikoilu alkaa aikuisena, oireilee koko iholla, jatkuvana tai toistuvasti puuskittain, vaivaa hereillä ja nukkuessa eikä ole seurausta kuumuudesta, pohtii lääkäri tautia määrittäessään lääkkeen haittavaikutuksia (esimerkiksi useat masennuslääkkeet ja beetasalpaajat), etsii merkkejä yleissairaudesta tai infektiosta, esimerkiksi kilpirauhasen liikatoiminnasta, diabeteksesta, tuberkuloosista tai lymfoomasta. Jos mitään erityistä syytä hikoilulle ei löydy, ja potilas on keski-iässä oleva nainen, liittyy oire tavallisesti vaihdevuosiin (ks. «Vaihdevuodet»1)

Paniikkihäiriö (ks. «Paniikkihäiriö»2) ja sitä muistuttava hikinokkosihottuma (ks. «Hikinokkosihottuma (kolinerginen urtikaria)»3) ovat tautitiloja, joissa ihoa alkaa äkillisesti polttaa ja kuumottaa ja ihminen suorastaan kylpee hiessä. Voimakkaassa reaktiossa verenpaine laskee ja ihminen saattaa pyörtyä.

Oireet

Käsien liikahikoilu näkyy hiestä kiiltävinä kämmeninä ja tuntuu lievimmilläänkin nihkeänä kädenpuristuksena. Jalkojen liikahikoilu kastelee sukat ja kengät. Kainaloiden liikahikoilu puolestaan kastelee paidan ja pikkutakin, toisinaan myös päällystakin. Hikoilu on symmetristä, sitä on kummassakin kainalossa, kämmenessä ja jalkapohjassa. Liikahikoilu aiheuttaa eniten haittaa sosiaalisesti jännittävissä tilanteissa. Hielle ominainen haju syntyy ihon bakteerien ja hiivakasvun aineenvaihdunnan seurauksena.

Itsehoito

Kainaloiden liikahikoilu pysyy useimmiten kurissa tavallisilla antiperspiranteilla. Ne sisältävät alumiinikloridiheksahydraattia, joka tukkii hikirauhasen tiehyen, ja hiki imeytyy takaisin elimistöön. Alkoholittomat roll-on-tuotteet eivät juuri ärsytä herkkääkään ihoa. Ellei tavallinen antiperspirantti auta, voi kokeilla alumiinikloridiheksahydraatin vedetöntä alkoholiliuosta tai aluminiumzirkoniumkloridia sisältäviä tuotteita (apteekista). Ne saattavat aiheuttaa kirvelyä ja ärsytystä iholla, mitä voi lievittää voitelemalla kainalot ensin jollakin perusvoiteella (ks. «Perusvoiteet»4). Antiperspirantteja voi käyttää myös muilla hikoilualueilla kuten kämmenissä ja jalkapohjissa.

Milloin hoitoon

Jos itsehoito ei vähennä hikoilua riittävästi, hakeudutaan ihotautilääkärin vastaanotolle kiireettömästi lähiviikkoina.

Käsien ja jalkojen liikahikoiluun käytetään iontoforeesia, joka auttaa tavallisesti hyvin. Se on vaaraton ja hyvin siedetty hoito. Kämmenet/jalkapohjat laitetaan matalaan astiaan, jossa on vesijohtovettä. Siihen johdetaan heikkoa tasavirtaa. Sähkövirta aiheuttaa hikirauhasten suuaukkojen tukkeutumisen ja estää hien erittymisen. Aluksi hoitoa annetaan monta kertaa viikossa. Liikahikoilu loppuu tai ainakin vähentyy 1–3 viikossa. Sen jälkeen iontoforeesi-hoito toistetaan 1–3 viikon välein. Yksi hoitokerta kestää 15–30 min. Hoito aloitetaan ihotautilääkärin vastaanotolla, mutta jatkohoito tapahtuu itse hankittavalla laitteella.

Iontoforeesihoitoa voidaan kokeilla myös kainaloihin. Ellei se auta, kainalohikoilua voidaan hoitaa botuliinitoksiinilla. Botuliinitoksiini estää hien tuotossa tarvittavan hermovälittäjäaineen erittymisen. Hikoilu vähenee tehokkaasti 2–5 päivässä, mutta hoidon vaikutus häviää noin puolessa vuodessa (3–9 kk). Botuliinitoksiini pistetään neulalla ihonsisäisesti noin 1,5 cm:n välein kainalon hikoilevalle alueelle, joka tunnistetaan jodi-tärkkelystestillä. Antiperspirantteja ei tule käyttää hoitoa edeltävän vuorokauden aikana. Botuliinitoksiini kuuluu kainalohikoilun hoitona Kelan peruskorvauksen piiriin. Hoitoa ei ensimmäisen käynnin jälkeen tavallisesti jatketa julkisrahoitteisessa sairaanhoidossa.

Vartalon ja kasvojen liikahikoiluun voidaan kokeilla beetasalpaajalääkettä. Yleistyneeseen liikahikoiluun käytetään joskus antikolinergistä lääkettä suun kautta, mutta sellaisten lääkkeiden haitat ovat huomattavia. Vaihdevuosien kuumiin aaltoihin tehoaa hormonikorvaushoito.

Ehkäisy

Kun taipumus liikahikoiluun on perinnöllistä, keinoja sen ehkäisemiseksi ei ole käytettävissä.

Käytettyjä lähteitä

Pitkänen S, Kartamaa M. Paikallisen liikahikoilun hoito. Suomen Lääkärilehti 2005;60(4):409-12.

Salava A. Liikahikoilu (hyperhidroosi). Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 17.8.2018