Etusivu » Pfeifferin syndrooma (Orphanet)

Pfeifferin syndrooma (Orphanet)

Harvinaiset sairaudet
27.5.2015
Toimitus

Tämä on Orphanet-artikkeli «Orphanet-tietokannan esittely»1

Yksi akrokefalosyndaktylian muodoista on harvinainen geneettinen oireyhtymäryhmä, johon kuuluu vaihtelevan asteista kallon koronaarisaumojen ennenaikaista yhteen luutumista (kraniosynostoosi), vaihtelevia käsien ja jalkojen epämuodostumia sekä muita lisäoireita. Tautia esiintyy molemmilla sukupuolilla yhtä paljon.

Epänormaali kallon muoto huomataan yleensä vastasyntyneillä tai mahdollisesti jo raskauden aikaisessa ultraäänitutkimuksessa. Luonteenomaisia pään alueen piirteitä ovat leveä kallo, litteä takaraivo, leveä otsa, pieni nenä, matala nenänselkä sekä hypertelorismi (silmät kaukana toisistaan). Kliininen kuva riippuu kraniosynostoosin laajuudesta ja siihen liittyvistä toiminnallisista häiriöistä (hengitys-, korva-, silmä- ja neurologiset ongelmat). Syndroomasta on kuvattu 3 eri muotoa.

  • Tyyppi 1 on harvinaisempi ja vähemmän vakava. Siihen liittyy kohtalainen - vahva-asteinen keskikasvojen pienikokoisuus sekä ylä- ja alaraajojen rakenteellisia poikkeavuuksia, mutta älyllinen kehitys on yleensä normaalia.
  • Tyypit 2 ja 3 ovat yleisempiä. Niihin liittyy vakavampia oireita, kuten vaikea-asteista silmien ulospullistumista (proptoosi) ja nenänieluaukon ahtauma tai tukos ja komplikaatioita, kuten hydrokefalus ja kouristuskohtaukset, jotka enteilevät huonompaa ennustetta. Muita komplikaatioita ovat aivojen kehityshäiriöt, sarveiskalvon paljastumisesta aiheutuva keratopatia, silmäkuopan pienuuden lisäämä silmän ulospullistuminen (exorbitismi), molemminpuolinen ja symmetrinen kuulon menetys, ilmatieahtaumat ja obstruktiivinen uniapnea. Tyyppiin 2 liittyy apilanlehden muotoinen kallo erotuksena tyypistä 3.

Oireyhtymä periytyy autosomissa vallitsevasti. Suurin osa tapauksista syntyy FGFR2-geenin (10q25.3-q26) de novo- mutaatiosta tai hyvin harvoin, tyypin 1 taudissa, FGFR1-geenin (8p11.23-p11.22) mutaatiosta. Näitä mutaatioita ei löydetä 21 %:lla kliinisen diagnoosin täyttävistä potilaista. Spontaanit mutaatiot liittyvät isän vanhempaan ikään. Nämä geenit ovat mukana solusignaloinnissa sikiökehityksen aikana ja mutaatiot johtavat kallon luiden ennenaikaiseen yhteen luutumiseen.

Diagnoosi perustuu tyypillisten kliinisten löydösten havainnoimiseen: kraniosynostoosi tai apilanlehden muotoinen kallo, tyypilliset kasvonpiirteet ja vaihtelevat käsien ja jalkojen epämuodostumat. Joissain tapauksissa saatetaan tarvita radiologisia tutkimuksia. Diagnoosi voidaan varmistaa geenitestillä. Sikiödiagnostiikka on mahdollista. Testeillä ei ole juuri ennusteellista arvoa matalan riskin raskauksissa. Raskauden aikaisia kuvantamistutkimuksia voidaan käyttää diagnoosin tekemiseen, jos sikiön löydökset ovat selvät. Perheille/suvuille tulisi tarjota perinnöllisyysneuvontaa. Taudin periytymistä autosomissa vallitsevasti on kuvattu lievemmissä tautimuodoissa (pääasiassa tyyppi 1). De novo- mutaatiot ovat yleisempiä vakavissa tautimuodoissa. Penetranssi on täydellinen.

Hoito on oireenmukaista ja korjaavaa riippuen taudin ilmentymistä. Kirurgiaa voidaan käyttää esteettisyyden, toimintakyvyn ja elämän laadun parantamiseen. Myös psykososiaalinen näkökulma tulisi huomioida. Hoidon ajoituksen onnistuminen on pääasiallinen ennustetta parantava tekijä. Vaikka haluttuja hoitotuloksia voidaankin saavuttaa, vakavissa tautimuodoissa ennuste on huono ja neurologisten ja hengityskomplikaatioiden aiheuttaman varhaisen kuoleman riski on suuri. Vuosittaiseksi esiintyvyydeksi on arvioitu 1/100 000.

Orphanet ORPHA710 «http://www.orpha.net/consor/cgi-bin/Disease_Search.php?lng=EN&data_id=234»1