Kynsisilsaa (kuva ) voi epäillä, kun kynsi muuttuu sameaksi, ruskeankeltaiseksi ja kärjestä kuluneeksi ja lahoksi. Silsa leviää kynnen alla ja lopulta irrottaa kynnen alustastaan. Silsaa on usein myös jalkapohjassa ja varvasväleissä. Toisessa tyypissä kynteen ilmaantuu valkoisia liuskoittuvia laikkuja.

Paksuntuessaan kynsi voi aiheuttaa paineoireita ja lisäoireena bakteeritulehduksen. Mikäli alaraajojen verenkierto on huono tai on diabetes, tulehdus voi johtaa haavauman syntyyn.

Kuva

Esimerkkejä kynsisienestä. A) Kynsisieni voi alkaa kynnen kärjestä tai D) sivuilta, B) kynsilevyn päältä tai sisältä sekä C) kynnen tyvestä. Oireina ilmenee kynnen paksuntumista ja haurastumista, vihreitä, ruskeita tai kellertäviä värimuutoksia, valkoisia laikkuja, kynnen kohoumaa, irtoamista kynsipedistä. Oireet vaihtelevat alkamispaikan mukaan. Kuvat: Raimo Suhonen

Kynsisilsan varmistaminen

Kynsisilsa diagnoosi varmistetaan sieninäytteellä. Kun kynsimuutos ei kasva pois vaan leviää, kannattaa hakeutua ihotautilääkärin ja jalkaterapeutin vastaanotolle.

Omahoito

Hoitomuodosta riippumatta kynsisilsan paraneminen on pitkäaikainen prosessi.

Kynsisilsan hoitoa varten on hankittava henkilökohtaiset kynsienhoitovälineet. Alustastaan irronnut kynnen osa leikataan tarkoin pois, ja kynsipatja viilataan ohuella santapaperilla tai kynsiviilalla puhtaaksi. Hiontasuunta on kynnen kasvusuuntaan. Lyhennys ja hionta tehdään kerran viikossa. Kynsiuurteet voi puhdistaa pesun yhteydessä pehmeällä tähän tarkoitukseen hankitulla hammas- tai kynsiharjalla (ks. Varpaankynsien hoito).

Varsinainen kynsisilsan ulkoinen hoitoaine on reseptivalmiste. Kynsisilsan leviämistä voidaan ehkäistä ja vain kärkiosastaan infektoituneet kynnet voidaan saada terveiksi apteekista ilman reseptiä saatavilla liuoksilla, hoitokynillä tai pihkalakalla tai teepuuöljyllä.

Kosteutta kuljettavien sukkien (ks. Sukkamateriaalit ja kosteuden kuljetus) ja kenkien käyttö tukee parantumista. Ääreisverenkierron vilkastuttaminen varvasvoimistelun avulla parantaa ja edistää paranemista (ks. Jalkavoimistelun tavoitteet ja toteutusperiaatteet). Lisäksi varmistetaan, etteivät varpaiden asentomuutokset aiheuta kynsiin painetta. Tarvittaessa käytetään varpaiden erottajaa.

Asiantuntijahoito

Parhaat tulokset saadaan yhdistämällä sisäinen ja ulkoinen lääkehoito. Viljelytuloksen perusteella lääkäri määrää lääkehoidon. Sisäinen lääkehoito ei sovi kaikille, ja usein tyydytään pelkkään paikallishoitoon.

Ulkoisesti käytettävän paikallishoitoaineen tehoa parantaa, kun sairas kynnen osa leikataan pois ja kynsipatja hiotaan puhtaaksi ja sitä levitetään hieromalla, jotta kynsi mahtuu kasvamaan normaalisti (ks. ohje Ohje 15.40. Kynsipatjan omahoito). Terveydentila ja muu lääkehoito vaikuttavat hoidon aktiivisuuteen. Vaikka kynsisilsaa ei saada täysin parantumaan, sen leviäminen pysähtyy ja kynnet saadaan siistimmiksi.

Tehokkaammin – kivuttomasti ja verettömästi – sairaat kynnet tai kynnen osa saadaan poistettua kemiallisen haudehoidon avulla. Paikallishoitoaine tehoaa sen jälkeen paremmin.

Yksi- tai moniharjanteinen varpaidenoikaisija estää kynsiin kohdistuvaa painetta (kuva Yksilöllinen nauhasilikoni).