Kihti on yleistynyt huomattavasti edeltävien vuosikymmenten aikana ja kehitys näyttäisi jatkuvan samanlaisena.
Tuoreen tutkimuksen mukaan vuonna 2020 kihtiä sairasti 56 miljoonaa ihmistä, mikä on viidenneksen enemmän kuin vuonna 1990. Vuoteen 2050 mennessä potilaita ennustetaan olevan jo 96 miljoonaa. Kihti on myös kolme kertaa yleisempi miehillä kuin naisilla, tulokset osoittivat.
Pääosin kehitys johtuu maailman väestön ikääntymisestä, mutta osin myös kihdin riskitekijöiden yleistymisestä. Tutkijat kaipaavatkin entistä parempaa panostusta lihavuuden ja muiden kihtiriskitekijöiden hillitsemiseksi.
Kihti on kivulias nivelsairaus, joka johtuu virtsahapon eli uraatin kiteytymisestä niveliin ja joskus myös muihin kudoksiin. Sitä sairastaa noin 2–3 prosenttia aikuisista. Muun muassa alkoholi, ylipaino ja puriineja sisältävä ruokavalio pahentavat oireita. Puriineja on etenkin eläinten nahassa ja sisäelimissä sekä äyriäisissä ja monissa palkokasveissa.
Lancet Rheumatology -lehdessä julkaistut havainnot perustuvat 35 maan terveystietoihin. Tulokset eivät välttämättä kuvasta tilannetta maailman köyhissä ja keskituloisissa maissa.
Uutispalvelu Duodecim
(Lancet Rheumatology 2024;6:e507–517)