Leikkausrobotin avulla tehtävät leikkaukset ovat turvallisia ja voivat auttaa kirurgeja monin tavoin, mutta sappirakon poistoleikkauksissa niiden käyttäminen voi lisätä sappiteiden vaurioita.

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen tulokset julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä, ja niiden perusteella sappitievauriot ovat kolme kertaa yleisempiä, jos sappirakon poistoleikkaus tehdään robottiavusteisesti. Vertailukohtana käytettiin tavanomaisesti tähystyksellä tehtyjä leikkauksia.

Muut komplikaatiot kuin sappitievauriot eivät olleet yleisempiä robottiavusteisesti leikatuilla.

Samaan viittaavia tuloksia on saatu aiemminkin, mutta yhteyttä on selitetty sillä, että robottiavusteisesti leikataan usein vaikeampia tapauksia. Nyt julkaistut tulokset kuitenkin osoittavat sappiteiden vauriot yleisemmiksi pienen, kohtalaisen ja suuren riskin potilailla. Itseasiassa robottiavusteisesti leikatuilla pienen riskin potilailla oli enemmän sappitievaurioita kuin laparoskooppisesti leikatuilla suuren riskin potilailla.

Yhdysvalloissa sappirakon poistoleikkauksia käytetään usein kouluttaessa kirurgeja leikkausrobotin käyttöön, koska poistoleikkaukset ovat yleisiä ja tuttuja kirurgeille. Tutkijat pohtivat voisiko tämä selittää sappiteiden vaurioiden yleisyyttä. Jos näin on, muiden potilasryhmien käyttö koulutustilanteissa voisi hajauttaa mahdolliset kirurgin kokemattomuudesta johtuvat komplikaatiot tasaisemmin.

Tutkimukseen osallistui 740 000 keskimäärin 75-vuotiasta sappirakon poistoleikkaukseen ohjattua yhdysvaltalaispotilasta. Heistä 25 000 leikattiin robottiavusteisesti ja loput tähystyksessä ilman leikkausrobottia.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Network Open 2025;8:e251705)

https://doi.org/10.1001/jamanetworkopen.2025.1705