Mistä tekijöistä ympäristössämme pitää huolestua ja mistä ei?

Mistä sitten tiedämme, mitkä riskit ovat oikeita ja mitkä eivät?

Kumpi on terveyden kannalta isompi riski, elintarvikkeiden lisäaineet vai ilmansaasteet? Tätä kysyttiin epäsuorasti muutamia vuosia sitten kyselytutkimuksessa. Huomattava osa vastaajista piti lisäaineiden riskejä olennaisina, mutta suhtautui väheksyvästi ilmansaasteiden riskeihin. Lisäaineiden turvallisuus on kuitenkin keskeinen ruokaturvallisuuden osa, ja siksi se on tarkasti säädelty. Säätely tarkoittaa sitä, että viranomainen arvioi puolestamme riskit, ja sen vastuulla on, että merkittäviä riskejä ei aiheudu.

Myös lääkkeitä säädellään tarkoin, mutta siinä tilanne on vähän toisenlainen kuin lisäaineiden osalta. Niitä käytetään tautien hoitoon tai ehkäisyyn, ja silloin joudumme tekemisiin ristiriidan kanssa: kumpi riski on suurempi, taudin riski vai lääkkeen sivuvaikutusten riski. Keuhkokuume saattaa olla hoitamattomana tappava, joten tarve hoitaa se tehokkaasti on hyvin suuri. Useimmat antibiootit ovat varsin turvallisia, mutta vaikeimmissa tapauksissa saatetaan joutua melko myrkyllisten antibioottien käyttöön, joista voi aiheutua esimerkiksi munuaisvaurioita tai kuulon heikkenemistä. Tällöin turvallisuuden takaa parhaiten ammattitaidolla valittu oikea annos.

Lääkkeiden osalta viranomaisen suhtautuminen on siis hyvin joustava: jos tauti on paha, ja turvallisempia hoitoja ei ole, sallitaan kohtuullisen suuria riskejä ja harkinta jää lääkärille, tietenkin potilaan myötävaikutuksella. Toisaalta lääkkeiden ominaisuudet tunnetaan yleensä hyvin ja suurin osa on turvallisia. Lievissä ohimenevissä taudeissa kuten nuhakuumeissa kannattaa kuitenkin aina miettiä, onko syytä käyttää lääkkeitä lainkaan, tulehduskipulääkkeilläkin on riskinsä. Rokotteilta vaaditaan aivan erityistä turvallisuutta, koska niitä annetaan terveille ihmisille, usein lapsille. Lähtökohtaisesti sivistysmaissa tarkasti säädellyt riskit ovat pieniä, niihin kuuluvat lääkkeet, lisäaineet ja torjunta-ainejäämät elintarvikkeissa, samoin kuin ihmisen toimien tuottama säteily.

Saako riskejä siis kuitenkin olla?

Olen joskus havainnollistanut suhtautumista riskeihin vanhalla suomalaisella hölmöläistarinalla. Hölmöläinen oli hakemassa halkoja metsästä, ja latoi niitä rekeen ja hoki: "Jos nämä jaksat, niin tuonkin jaksat." Kuormasta tuli niin iso, että hevonen ei saanut sitä liikahtamaankaan. Silloin hölmöläismies alkoi purkaa kuormaa: "Jos et näitä jaksa, et tuotakaan jaksa." Lopulta hän ajoi tyhjällä reellä kotiin.

Riskien hallinta on jatkuvaa punnintaa siitä, kuinka suuria ovat riskit verrattuna toimista saatavaan hyötyyn. Hyvä esimerkki on takavuosina kuumana kulkenut keskustelu siitä, pitääkö dioksiinikuormaa vähentää viimeiseen silakkaan asti, kun siinä on supermyrkyllisiä dioksiineja. Toisaalta silakassa on terveellisiä omega-3-rasvahappoja, jotka ovat välttämättömiä lasten hermoston kehittymiselle ja ehkäisevät aikuisilla verisuonten kalkkeutumista ja sitä tietä sydänkuolemia. Jotkut ovat sitä mieltä, että kysymys on ehdoton: jos jokin on myrkyllistä, sitä ei saa käyttää. Tässä on jopa kansallisia eroja, ruotsalaiset ovat tiukempia esim. dioksiinien suhteen kuin suomalaiset. Olenkin joskus härnännyt heitä, että he eivät ole koskaan käyneet talvisotaa ja nähneet, mitä oikeat riskit ovat.

Onko menetelmiä, joilla riskien keskinäinen suuruus voidaan määrittää?

Lääketieteessä on aina jouduttu miettimään, mitä epävarmassa tilanteessa tehdään, kun umpilisäkkeen puhkeaminen johtaa vaikeasti hoidettavaan vatsakalvotulehdukseen, mutta myös leikkauksessa on riskinsä. Eli kuinka varma vatsakipuisen diagnoosista pitää olla, että leikkaus on oikeutettu?

Ympäristöriskeissä ei olla yhtä tottuneita kysymään, kuinka varma jonkin kemikaalin haitoista pitää olla, että sen kieltäminen on oikeutettua. Kielto voi johtaa epäterveellisempään ravintoon tai torjunta-aineiden osalta satomenetyksiin, joiden seuraukset voivat myös haitata terveyttä. Tällöin tulee keskeiseksi riskin suuruus ja vertailtavuus, ei pelkästään sen olemassaolo. Lopulta kaikki aineet ovat myrkyllisiä, jos annos on tarpeeksi suuri. Sopiva määrä halkoja ei ole hevoselle ongelma, mutta liian monta halkoa on. Tippa ei tapa, mutta liian monta tippaa voi sen tehdä.

Eräs yleistyvä tapa verrata eri tekijöiden aiheuttamia terveysriskejä on tautitaakka-analyysi (DALY-analyysi, disability-adjusted life years). Siinä väestötutkimusten (ja niiden puuttuessa mm. toksikologisten tutkimusten) perusteella arvioidaan, paljonko jokin tekijä aiheuttaa väestössä ennenaikaisiin kuolemiin ja sairauksiin menetettyjä elinvuosia. Sairaudet painotetaan sen mukaan, kuinka pahasti ne invalidisoivat. Vaikean keuhkokuumeen sairastamisen aika menetetään terveestä ajasta kokonaan, mutta sen kesto on yleensä lyhyt. Silloin DALY-vaikutus on pieni, ellei potilas kuole. Kuurous huonontaa elämänlaatua esim. 20-prosenttisesti, mutta se voi kestää koko loppuelämän ajan, ja vaikutus on suurempi.

Suurimmat terveyteen vaikuttavat ympäristötekijät

Kun ympäristötekijöiden vaikutusta Suomen väestön terveyteen mitataan DALY-menetelmällä, ylivoimaiseksi ykköseksi nousevat ulkoilman pienhiukkasten aiheuttamat kuolleisuuden ja sairastavuuden lisääntyminen, se aiheuttaa noin 26 000 terveen elinvuoden menetyksen joka vuosi. Se tarkoittaa, että polttoon perustuva energiantuotanto ja liikenne ovat yhteiskunnan suurimmat riskien aiheuttajat. Mm. sisäilman radon, passiivitupakointi ja UV-säteily ovat myös kärjessä noin 7000, 6000 ja 5000 DALY-yksikön menetyksinä. Muita suuria mutta tietopohjaltaan epävarmempia ovat melu ja sisälähteiden pienhiukkaset. Kymmenen kärkeen ei mahdu yhtään myrkyllistä yksittäistä kemikaalia eikä ydinvoiman säteilyä. Lyijy olisi ehkä ollut mukana, ennen kuin bensiinin lyijy kiellettiin 1980-luvulla.

Ilmastonmuutos ei ole vielä ehtinyt mukaan Suomessa tehtyihin DALY-arvioihin, koska siitä on vaikea saada kovaa dataa ja sen seuraukset ovat pääosin edessäpäin. Globaalisesti sen osuus tulee olemaan hyvin suuri lähinnä satomenetysten aiheuttamien nälänhätien ja niistä seuraavien pakolaislaumojen ja kulkutautien, sekä malarian lisääntymisen ja sään ääri-ilmiöiden takia. Suomessakin helleaaltojen aiheuttama lisäkuolleisuus saattaisi viedä sen vaikutuksen lähelle kärkeä, vaikka ei varmaankaan pienhiukkasten tasolle. Sekä pienhiukkasten että ilmastonmuutoksen takia polttamiseen perustuvasta energiantuotannosta ja liikenteestä on syytä päästä eroon mahdollisimman nopeasti.

WHO:n DALY-arvioissa (Global burden of diseases, 2024) koko maailman osalta riskitekijöiden kärjessä ovat korkea verenpaine, tupakointi, korkea paastoverensokeri, pieni syntymäpaino, korkea painoindeksi, ja ulkoilman pienhiukkaset. Ennen muuta elintapoihin kuten tupakointiin ja epäterveelliseen ja ylensyömiseen liittyvien riskien ohella ulkoilman pienhiukkaset ovat siis mahtuneet suurimpien puolen tusinan riskin joukkoon. Tämä tarkoittaa, että ympäristön haitalliset vaikutukset terveyteen ovat merkittävä tekijä, vaikka eivät aivan mitalisijoilla olekaan.

Onko DALY pätevä riskinarvioinnin ohjaaja?

Väestötasolla mitatut riskit ovat luonnollisesti keskeinen tekijä päätöksenteon kannalta. Muutaman suurimman riskin merkitys on suurempi kuin kaikkien muiden yhteensä, ja niiden vähentämiseen kannattaa keskittyä. Väestöriski ei silti voi olla ainoa tekijä. Työterveydessä on tärkeä myös yksilön riski, vaikkei se kansan tasolla olisi merkittävä. Siten ei voida sallia esimerkiksi syöpää aiheuttavia kemikaaleja maaleissa, vaikka ne haihtuisivat pois ja olisivat riski vain harvalukuisille maalareille, mutta eivät merkittävästi tuntuisi väestön tasolla. Samoin on suhtauduttava hyvin kriittisesti ns. turhiin riskeihin, eli elintarvikeväri ei saa aiheuttaa käytännössä minkäänlaista riskiä.

Hyvin vaikea asia säädellä ovat itse otetut riskit. Tupakointi on ollut tyyppiesimerkki tästä, ja se on lapsille ja muille perheenjäsenille ympäristöriski. Onneksi se on ollut selvästi vähenemässä koko maailmassa. Sen tilalle lobbarit ja salakuljettajat ovat ahkerasti tyrkyttämässä savutonta tupakkaa, vapettamista, purutupakkaa ja imeskeltäviä nikotiinipusseja muka turvallisempana vaihtoehtona tupakoijille, mutta todellisuudessa tähtäimessä ovat tupakoimattomat nuoret. Nikotiini on vahvasti riippuvuutta aiheuttava aine, joten murrosiässä kaverien kanssa aloitettu käyttö istuu hyvin sitkeässä pitkään. Harkintakyvyn lisäännyttyä juuri kukaan ei aloita tupakointia 20. ikävuoden jälkeen.

Sama koskee alkoholia, jonka turvallisuuden arviointi yhteiskunnassa on hyvin kiinnostavaa. Jos tätä suun kautta nautittavaa ainetta säänneltäisiin samoilla periaatteilla kuin elintarvikkeiden lisäaineita, turvallinen annos olisi teelusikallisen verran punaviiniä päivässä. Tämä havainnollistaa paitsi alkoholin terveyshaittoja, myös sitä perusasiaa, että viranomaisten säätelemissä raja-arvoissa tai suurimman turvallisen annoksen arvoissa on aina turvallisuusmarginaali. Sitä eivät kansalaiset usein ymmärrä, eivätkä viranomaisetkaan aina ota huomioon. Siitä seuraa edellä mainitun kaltaisia harhoja, että elintarvikkeiden lisäaineet eli E-listan aineet olisivat merkittävä riski ja niitä pitäisi erityisesti välttää.

Johtopäätöksiä

Suomalaiset ovat keskimäärin aika rauhallista ja tervejärkistä porukkaa, mutta käsitykset siitä, mikä on vaarallista ja mikä ei, ovat kovin huteralla pohjalla tietojen puuttuessa tai ollessa pinnallisia ja keskenään vertailukelvottomia. Usein pelätään eniten asioita, joilla ei ole terveyteen juurikaan vaikutuksia, ja samaan aikaan otetaan surutta varsin suuria riskejä. Vaikeimmin hallittavia ovat omiin mieltymyksiin perustuvat riskien aiheuttajat kuten liiat herkut, alkoholi ja tupakka, sekä mukavaan elämään liittyvät tekijät kuten auto ja suuri ja energiasyöppö asunto.

Lisätietoa: 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä