Bromatut palonestoaineet kehitettiin hyödyllisiksi kemikaaleiksi, ja ne lisäävät helposti syttyvien muovien ja tekstiilien paloturvallisuutta. Ne ovat kuitenkin ympäristössä kertyviä, ja niistä on käytännössä luovuttu turvallisempiin aineisiin pyrkien. Palonestoaineiden korvaaminen osoittaa, että tie turvallisiin aineisiin saattaa olla kivinen.
Bromi estää palamista, ja sitä voidaan käyttää orgaanisiin aineisiin sidottuna palontorjunta-aineissa. Ensimmäinen laajaan käyttöön tullut aineryhmä oli polybromatut bifenyylit (PBB), joka on kloorattua PCB:tä (ks. Ovatko PCB-aineet supermyrkkyjä?) vastaava bromattu aineryhmä. Se joutui huonoon valoon vuonna 1973 Michiganissa tapahtuneen onnettomuuden takia. Sitä pantiin vahingossa kivennäisrehulle tarkoitettuihin säkkeihin. Sitä saaneet lehmät lakkasivat syömästä ja lypsämästä, ja kun syy saatiin selville, yli 500 maatilaa joutui karanteeniin ja kymmeniätuhansia nelijalkaisia kotieläimiä ja puolitoista miljoonaa kanaa sekä suuri määrä elintarvikkeita jouduttiin tuhoamaan.
Polybromatut difenyylieetterit kehitettiin turvallisemmaksi vaihtoehdoksi. Niitä käytettiin ennen muuta muovien ja tekstiilien palonestoaineina. Muovit ja synteettiset tekstiilimateriaalit ovat iloisesti palavia hiilivetyjä. Niiden herkkää syttyvyyttä pyritään estämään sekoittamalla materiaaleihin bromipitoisia aineita, jotka estävät muutamien prosenttien pitoisuutena muoveissa niiden palamista. Tyypillisesti palonestoaineita käytetään sähkölaitteissa, kuten televisioissa, mutta suurimmat määrät on käytetty huonekalujen ja patjojen vaahtomuoveihin.
Niinpä PBDE-aineiden käytössä oli kysymys tavanomaisesta valinnasta kahden pahan välillä. Palavat materiaalit ovat välittömästi vaarallisia käyttäjälleen, mutta toisaalta palamista estävät PBDE-aineet häviävät hitaasti ympäristöstä kuten niitä vanhemmat PCB- ja PBB-yhdisteetkin. Ne kertyvät rasvaliukoisina aineina ympäristöstä eliöihin, ja rikastuvat ravintoketjussa.
Ympäristöön PBDE-yhdisteitä joutuu jätteistä, aikaisemmin ehkä eniten jätemuoveja poltettaessa. Yleisesti mitattujen PBDE-aineiden yhteismäärä silakassa on noin neljäskymmenesosa PCB-aineiden yhteismäärästä. Pitoisuudet äidinmaidossa, johon rasvaliukoiset PBDE-aineet erittyvät, ovat Pohjoismaissa jo vähentyneet. Yhdysvalloissa pitoisuudet ovat olleet kymmenkertaisia ja suurempiakin ja lisääntyvät edelleen. Syyt tähän eroon eivät ole aivan selviä, mutta hengitysilman pöly näyttäisi olevan paljon tärkeämpi reitti elimistöön näiden aineiden osalta kuin se on dioksiinien ja PDB-yhdisteiden osalta. Siten voi epäillä, että Amerikassa hyvin yleisillä synteettisillä kokolattiamatoilla voisi olla yhteys suureen altistukseen.
PBDE-yhdisteistä nousi tammikuussa 2005 kohu, kun eräs ympäristöjärjestö tiedotti, että Itämeren silakassa on jopa viisikymmentä kertaa enemmän PBDE-aineita kuin Atlantin sillissä. Väite tosin perustui virheeseen tutkimustuloksen lainaamisessa, ja ero oli todellisuudessa vain 4–5-kertainen. Tämäkin tulos perustui yhteen ainoaan tutkimukseen, jota ei ole voitu vahvistaa. Siitä huolimatta on syytä kysyä, ovatko nämä aineet vaaraksi kalan syöjälle.
PBDE-aineiden haitat
Kuinka myrkyllisiä nämä aineet sitten ovat? Välitön myrkyllisyys on hyvin vähäinen. Ongelma on kuitenkin se, että nämä aineet erittyvät pois hyvin hitaasti, ja jatkuvasti saatuina kertyvät elimistöön. Täysin bromattua dekabromodifenyylieetteriä pidettiin muita turvallisempana, koska se ei juuri imeydy. On kuitenkin todennäköistä, että se hajoaa vähemmän bromia sisältäviksi PBDE-aineiksi, jotka imeytyvät hiukan paremmin. Ryhmä on nyttemmin lisätty Tukholman konvention Annex-A-aineisiin, joista pyritään pääsemään kokonaan eroon (ks. Mitä tarkoitetaan kemikaalien likaisella tusinalla?). PBDE-aineet on EU:ssa kielletty vuodesta 2019 lähtien, mutta niitä on sitä vanhemmissa tuotteissa ja ympäristössä.
Korvaavana aineena on käytetty muun muassa dekabromodifenyylietaania (DBDPE), josta on myös esitetty epäilyjä. Nykyään käytössä palonestoaineena muun muassa piirilevyissä on tetrabromobisfenoli-A, joka sitoutuu kemiallisesti piirilevyn materiaaliin. Siirtymistä on tapahtunut myös organofosfaattityyppisiin yhdisteisiin (OPFR) ja palonestoaineiden vähentämiseen rakenteellisesti paloturvallisemmilla tuotteilla.
Hormonihäirikköjä?
Ympäristössä olevien imeytyvien PBDE-yhdisteiden on epäilty häiritsevän hormoneista riippuvaisia elintoimintoja (ns. hormonihäiriköt, ks. Mitä ovat hormonihäiriköt?). Rotissa ja hiirissä tiedetään suurten emolle annettujen annosten aiheuttavan poikasissa erilaisia käyttäytymismuutoksia ja hermoston kehityksen hidastumista. Samat annokset aiheuttavat kilpirauhashormonien pitoisuuksien pienentymistä.
Todennäköisesti nämä aineet kiihdyttävät kilpirauhashormonin hajoamista ja tästä aiheutuu suhteellinen vajaatoiminta. Kilpirauhashormonin puutteen taas tiedetään vanhastaan haittaavan keskushermoston kehittymistä. Kokeissa käytetyistä annoksista aiheutunee kuitenkin rottaemon rasvakudokseen noin tuhatkertaiset pitoisuudet nykyisiin äitien vastaaviin pitoisuuksiin verrattuna. Syntymekanismi huomioon ottaen kehityshäiriöt eivät näytä nykypitoisuuksilla todennäköisiltä, vaikka joissakin epidemiologisissa tutkimuksissa on löydetty yhteyksiä pitoisuuksiin.
Toinen pelkojen aihe on, että PBDE-aineet saattavat estää sukupuolista kehitystä. Tässäkin eläinkokeiden tuloksia on arvioitava varovasti, koska vaikutuksia on nähty vasta hyvin suurilla annoksilla. Ihmisistä saatu tieto on toistaiseksi hyvin vaikeaselkoista, eikä PBDE-yhdisteiden osuus poikien sukupuolielinten kehityshäiriöihin ole kovin vakuuttava.
Paljon pienempi turvallisuusmarginaali on dioksiineilla (ks. Ovatko dioksiinit ympäristön vaarallisin kemikaaliryhmä?). Niidenkin suhteen on varsin perusteellisten tutkimusten jälkeen päädytty siihen tulokseen, että nykypitoisuuksilla epätodennäköinen haitta on paljon vähäisempi kuin kalasta saatava terveyshyöty.
Teollisuuden ja viranomaisten tulee kuitenkin seurata ympäristöä niin näiden kuin muidenkin pysyvien aineiden suhteen, ja pyrkiä vähentämään päästöjä vesistöihin. Ympäristöjärjestöjen ehkä kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota ammattitaitoonsa ja tietojensa täsmällisyyteen, koska joskus into tahtoo mennä tosiasioiden edelle. Ne ovat tärkeitä hallinnon vahtikoiria yhteiskunnassa, eikä niillä ole varaa menettää luotettavuuttaan.
