Yleistä

Kihti on viime vuosikymmenien aikana selvästi yleistynyt, ja se on tällä hetkellä maailmanlaajuisesti kaikkein yleisin niveltulehdus. Länsimaissa kihdin esiintyvyys aikuisilla on noin 2–3 %, ja valtaosa potilaista on keski-ikäisiä tai vanhempia miehiä. Alle 50-vuotilailla naisilla ja nuorilla miehillä kihti on harvinainen. Iän myötä kihti yleistyy, ja sitä tavataan enenevässä määrin myös iäkkäillä naisilla. Kihtiin voi liittyä perinnöllistä taipumusta.

Kihdin syyt

Kihdin syntyä edeltää pitkäkestoinen veren virtsahappopitoisuuden eli uraatin kohoaminen. Uraatti on suola, joka alkaa kiteytyä, kun sen pitoisuus veressä nousee korkeammaksi kuin 410 µmol/l. Nivelen sisään muodostuneet kiteet aiheuttavat voimakkaan tulehdusreaktion. Mitä korkeampi uraattiarvo on, sitä suurempi riski on sairastua kihtiin. Uraatti on puriiniaineevaihdunnan lopputuote. Puriineja saadaan ruoasta, ja niitä syntyy myös solujen normaalista tuhoutumisesta. Elimistö muodostaa puriineista nukleiinihappoja, jotka ovat solujen perimäaineksen tärkeitä rakenneosia. Uraatti poistuu elimistöstä lähinnä munuaisten kautta.

Korkea uraattipitoisuus johtuu virtsahapon tuotannon lisääntymisestä tai sen erityksen vähenemisestä munuaisten kautta. Virtsahapon tuotantoa lisäävät metabolinen oireyhtymä (lihavuus, korkea verenpaine, tyypin 2 diabetes ja suuret rasva-arvot), alkoholinkäyttö (erityisesti olut), runsaasti puriineja sisältävä ruokavalio (esim. liha, pikkukalat, äyriäiset, makeat juomat) ja jotkin harvinaiset perinnölliset aineenvaihduntahäiriöt. Virtsahapon eritystä vähentävät munuaisten vajaatoiminta, alkoholi ja monet lääkkeet, erityisesti nesteenpoistajat (diureetit).

Kihdin oireet

Akuutti kihtikohtaus alkaa nopeasti (usein yöllä), ja kipu saavuttaa huippunsa noin puolen vuorokauden kuluessa. Useimmiten tulehtuvat ukkovarpaan tyvinivel, jalkaterän muut nivelet, nilkka tai polvi. Yläraajoissa kihti on harvinaisempi. Nivel ja sen ympäristö punoittavat, turpoavat ja kuumottavat. Pahimmillaan kihtinivel (esim. ukkovarpaan tyvi) on niin arka, että lakanan paino ja pienikin hipaisu tuottavat kipua. Jalalla on tuolloin vaikea kävellä.

Kihtikohtauksen voivat laukaista matala lämpötila, rasitus tai vamma, leikkaus, infektiot, nesteenpoistolääkkeet tai runsas puriineja sisältävä ateria usein alkoholin nauttimisen yhteydessä.

Kihdin alkuvaiheessa niveltulehduskohtauksia esiintyy yleensä yhdessä nivelessä, ja ne kestävät joitakin päiviä tai korkeintaan kaksi viikkoa. Myöhemmässä vaiheessa, jos hoito on riittämätöntä, kohtaukset yleistyvät, vaikeutuvat, kestävät pidempään ja voivat esiintyä monessa nivelessä samanaikaisesti.

Vuosien tai vuosikymmenten mittaan kihti voi myös kroonistua, jolloin nivelet ovat kipeät ja turvoksissa myös kohtausten välisenä aikana. Ihon alle voi muodostua kihtikyhmyjä (uraattikertymiä eli toofeja), joita tavataan erityisesti sormissa, varpaissa, korvalehdissä ja raajojen ojentajapuolilla. Noin 10–15 %:lla kihtiä sairastavista tavataan virtsatiekiviä.

Kihdin toteaminen

Kun oireet ovat tyypilliset, akuutti kihti voidaan todeta ilman erityisiä tutkimuksia. Tyypillisesti ukkovarpaan tyvessä tai alaraajojen muissa nivelissä on ollut toistuvia muutamissa päivissä ohimeneviä kipu- ja turvotuskohtauksia, ja uraattiarvo on suurentunut tai suurentuneita arvoja on esiintynyt aikaisemmin.

Akuutti kihti voi muistuttaa nivelrikkoa, ruusua, nivelen bakteeritulehdusta tai muuta reumaattista tulehdusta. Valekihti on kihtiä muistuttava sairaus, jossa nivelrustossa olevat kalsiumpyrofosfaattikiteet vapautuvat niveleen ja aiheuttavat äkillisen tulehduksen.

On huomattava, että veren suuri uraattipitoisuus nivelkipuisella potilaalla ei merkitse kihtiä. Varmaan diagnoosiin päästään, kun kipeästä nivelestä imetyn nesteen mikroskooppitutkimuksessa todetaan uraattikiteitä (kuva ).

Krooninen kihti voidaan useimmiten diagnosoida jatkuvien nivelturvotusten ja ihonalaisten kihtikyhmyjen perusteella. Röntgenkuvissa voidaan nähdä tarkkarajaisia syöpymiä nivelten alueella, ja elimistössä olevia kihtikyhmyjä voidaan kuvantaa ultraäänellä ja tietokonekerroskuvauksella. Krooninen kihti voi muistuttaa nivelreumaa tai muuta reumaattista niveltulehdusta.

Kihdin itsehoito

Kihtinivelen kipua voidaan hoitaa jääpussilla ja levolla. Ilman reseptiä saatavat tulehduskipulääkkeet toimivat myös melko tehokkaasti.

Tehokkaalla ruokavaliohoidolla uraattiarvoa voidaan pienentää noin 50–100 µmol/l. Kihtipotilaan ravitsemus -artikkelissa kuvataan ruokavalion perusperiaatteet. Myös Reumaliiton sivustolta löytyy tietoa kihdistä ja ravitsemuksesta.

Runsas nesteen nauttiminen (vähintään 2 litraa vuorokaudessa, ei olutta) on myös suositeltavaa.

Tärkeä hoitokeino on ylipainon vähentäminen laihduttamalla. Tutkimusten mukaan pelkkä laihdutus pienentää veren uraattipitoisuutta jopa tehokkaammin kuin hyvin toteutettu kihdin ruokavaliohoito.

Kihdin lääkehoito

Akuutin kihdin lääkehoidossa käytetään tulehduskipulääkkeitä, joiden lisäksi voidaan määrätä lyhyt suun kautta otettava glukokortikoidikuuri. Hoitava lääkäri voi myös tyhjentää kipeän ja turvonneen nivelen ja ruiskuttaa sinne glukokortikoidia. Näillä toimenpiteillä kihtikohtaus asettuu yleensä nopeasti.

Jo ensimmäisen kihtikohtauksen jälkeen arvioidaan toimenpiteitä uraattipitoisuuden pienentämiseksi. Kaikille suositellaan ruokavaliohoitoa. Jos käytössä on nesteenpoistolääkitys, lääkäri harkitsee, voidaanko se lopettaa tai vaihtaa toiseen.

Jos oireet uusiutuvat eikä uraattipitoisuutta saada ruokavaliolla ja muilla elintapojen muutoksilla riittävästi pienentymään (tavoite alle 360 µmol/l), voidaan aloittaa lääkitys, joka vähentää uraatin tuotantoa elimistössä. Ensisijainen lääke on allopurinoli, jota käytetään säännöllisesti päivittäin ja usein vuosien ajan. Jos potilas ei siedä allopurinolia tai se ei tehoa riittävästi, voidaan käyttää febuksostaattia. Lääkehoidon voi myöhemmin tauottaa, jos kihtikohtauksia ei ole esiintynyt pitkään aikaan ja uraattiarvot pysyvät elintapojen muutoksilla tavoitteessa. Kroonisessa kihdissä lääkehoito on hyvin pitkäaikaista, jopa elinikäistä.

Kun allopurinoli- tai febuksostaattilääkitys aloitetaan, voivat kihtikohtaukset tihentyä ensimmäisten kuukausien aikana. Kun veren uraattipitoisuus laskee, elimistössä olevista kertymistä voi helpommin vapautua kihtikiteitä, jotka tulehduttavat nivelet. Tämä on merkki siitä, että lääkkeet alkavat tehota. Akuutit kohtaukset voi hoitaa tulehduskipulääkkeillä tai lyhyellä glukokortikoidikuurilla, jotka potilas voi itse aloittaa heti, kun oireet alkavat. Uraattipitoisuutta pienentävää lääkitystä ei tulisi tauottaa tai keskeyttää.

Kihtiä voidaan tutkia ja hoitaa lähes aina perusterveydenhuollossa. Mikäli potilaalla on vaikeahoitoinen kihti, eivätkä allopurinoli tai febuksostaatti tehoa tai sovi, voidaan hänet ohjata erikoissairaanhoitoon. Käytettävissä on muitakin tehokkaita lääkkeitä.

Kihtiin liittyy lisääntynyt kuolleisuus varsinkin sydän- ja verisuonitauteihin, joita kihtipotilailla on enemmän kuin samanikäisellä väestöllä. Näiden sairauksien ja niiden riskitekijöiden toteamiseen ja hoitoon tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Tämä tapahtuu parhaiten perusterveydenhuollossa.

Kihdin ehkäisy

Kihtiä voidaan tehokkaasti ehkäistä elämäntapoja muuttamalla. Ehkäisyn kulmakiviä ovat uraattipitoisuutta pienentävä ruokavalio, painonhallinta ja alkoholijuomien, etenkin oluen, runsaan käytön välttäminen. Toistuvia kihtikohtauksia ja taudin kroonistumista joudutaan usein ehkäisemään myös pitkäaikaisella lääkityksellä.