Yleistä

Aksiaalinen spondylartriitti ja selkärankareuma ovat tulehduksellisia reumasairauksia, joiden ensisijainen oire on vähitellen alkanut alaselkäkipu, jota lepo pahentaa ja liikunta helpottaa. Tyypillistä on kipu, joka herättää aamuyöstä.

Aksiaalinen spondylartriitti ja selkärankareuma ovat spondylartropatiaryhmän sairauksia (nivel-nikamareumasairaus), joihin kuuluvat myös nivelpsoriaasi, reaktiivinen artriitti ja tulehduksellisiin suolisairauksiin (haavainen paksusuolitulehdus ja Crohnin tauti) liittyvät reumaattiset vaivat. Spondylartropatioiden erityispiirteitä ovat risti-suoliluunivelten tulehdusten lisäksi myös tulehdukset muissa nivelissä, jänteiden ja nivelsiteiden luuliitoksissa ja silmän värikalvossa.

Nimitystä selkärankareuma käytetään silloin, kun selän liikkuvuus on rajoittunut ja tavallisissa röntgenkuvissa on risti-suoliluunivelissä ja usein myös ylempänä lannerangan alueella taudille ominaisia muutoksia. Nimitystä aksiaalinen spondylartriitti käytetään, kun selän liikkuvuus on hyvä ja tulehdusmuutokset näkyvät vain magneettikuvissa. Aksiaalinen spondylartriitti voi edeltää selkärankareuman kehittymistä, mutta aktiivisen hoidon ansiosta selkärangan jäykistymistä tavataan nykyään aiempaa vähemmän.

On arvioitu, että Suomessa aksiaalista spondylartriittia tai selkärankareumaa sairastavia olisi noin 40 000–50 000. Taudit ovat yhtä yleisiä naisilla kuin miehillä, mutta miehillä keskimäärin vaikeampia.

Aksiaaliseen spondylartriittiin ja selkärankareumaan liittyy vahva perinnöllinen alttius. Lähes kaikilla sairastuneilla (90 %) on periytyvä kudostekijä HLAB27. Tämä tekijä on noin 15 %:lla suomalaisista mutta ja heistä vain pieni osa sairastuu. On todettu, että tautien taustalla on muitakin perintötekijöitä kuin HLAB27. Monesti suvuissa on monia spondylartropatiaryhmän tauteja potevia henkilöitä. Bakteeritulehduksilla arvellaan olevan osuutta aksiaalisen spondylartriitin ja selkärankareuman synnyssä.

Oireet

Selkäkipu, jonka taustalla on tulehduksellisen selkäsairaus, on erilaista kuin monissa muissa hyvin tavallisissa selkävaivoissa. Tyypillisiä piirteitä tulehduksellisille selkäsairauksille ovat

• alle 40 vuoden iässä alkanut selkäkipu
• vähitellen alkanut kipu
• kivun esiintyminen yöllä
• kivun paheneminen levossa
• kivun helpottuminen liikunnan yhteydessä.

Jos neljä oiretta viidestä täyttyy, viittaa se selkäkivun tulehdukselliseen luonteeseen. Muita tyypillisiä piirteitä ovat puolta vaihtava alaselkäkipu ja pitkäkestoinen aamujäykkyys. Oireita esiintyy myös ylempänä selkärangassa ja niskassa, ja nivelsiteiden kiinnityskohtien tulehdus voi aiheuttaa kipuja rintakehän alueella. Harvojen nivelten tulehduksia tavataan etenkin alaraajojen alueella. Melko yleinen vaiva on akillesjänteen kiinnityskohdan tai jalkapohjan kalvojänteen tulehdus (plantaarifaskiitti), joista voi aiheutua hankalia kantapään alueen kipuja. Noin yksi viidestä selkärankareumaan sairastuneesta saa silmän värikalvotulehduksen eli iriitin. Joskus harvoin näihin sairauksiin liittyy sydänläppien tulehdus ja rytmihäiriöitä.

Mikäli reumaattinen tulehdus jatkuu aktiivisena, voi selkärankaan vuosien tai vuosikymmenien kuluessa muodostua luusankoja ja nikamat voivat luutua toisiinsa kiinni. Pitkälle edenneessä taudissa selkä jäykistyy, mikä näkyy esimerkiksi siten, että polvet suorina eteentaivutuksessa sormet jäävät kauas lattiasta. Ajan mittaan myös niskan liikkuvuus voi rajoittua, ja ryhti saattaa painua etukumaraksi.

Toteaminen

Selkäkipujen alkuvaiheen arvio tapahtuu yleensä perusterveydenhuollossa tai työterveyshuollossa. Pitkittynyttä selkäkipua valittavista potilaista alle 5 %:lla on tulehduksellinen selkäsairaus. Mikäli tulehduksellista selkäsairautta epäillään oireiden perusteella, pyritään haastattelussa selvittämään, liittyykö tähän muita aksiaaliseen spondylartriittiin tai selkärankareumaan sopivia vaivoja. Tällaisia vaivoja ovat niveltulehdukset, jänteiden ja nivelsiteiden kiinnityskohtien kiputilat, sairastetut värikalvotulehdukset, psoriaasi ja tulehduksellisen suolistotaudin oireet. Lisäksi selvitetään, onko lähisuvussa esiintynyt spondylartropatiaryhmän sairauksia.

Lääkärin suorittamassa tutkimuksessa voidaan todeta selkärangan arkuutta, risti-suoliluunivelen paino- ja vivutusarkuutta sekä selän jäykkyyttä. Tutkimuksessa havainnoidaan myös nivelten mahdolliset arkuudet, turvotukset ja liikerajoitukset. Aktiivisessa taudissa tulehdusarvot (lasko ja CRP) ovat usein suurentuneet, mutta voivat olla myös täysin normaalit. Aksiaalista spondylartriittia ja selkärankareumaa voidaan vahvasti epäillä, jos tulehduksellista selkäkipua valittavalla todetaan HLAB27-kudostyyppi ja hänellä on muita edellä mainittuja taudille tyypillisiä piirteitä.

Diagnoosi tulisi kuitenkin aina varmistaa risti-suoliluunivelten kuvantamistutkimuksilla, ja tämä tapahtuu yleensä reumatautien poliklinikassa. Yli 35-vuotiailla voidaan käyttää tavanomaista röntgentutkimusta, ja alle 35-vuotiaille suositellaan ensisijaisesti magneettikuvausta. Kuvien tulkinta ei aina ole helppoa, sillä kulumat, rasitus (kestävyysurheilijat) ja synnytys voivat aiheuttaa tulehdusta muistuttavia muutoksia risti-suoliluuniveliin.

Aksiaalinen spondylartriitti ja selkärankareuma alkavat niin hitaasti ja vaihtelevasti, että ensioireista diagnoosin varmentamiseen kuluu yleensä useita vuosia. Varhainen toteaminen olisi tärkeää, sillä nykyisillä hoidoilla taudin aiheuttamia pysyviä muutoksia voidaan hidastaa.

Itsehoito

Säännöllinen liikunta ja fyysinen harjoittelu on erittäin tärkeää tulehduksellisissa selkäsairauksissa. Kaikki sairastuneet pyritään lähettämään fysioterapeutille omaehtoisen harjoittelun ohjaukseen. Itsehoito-ohjeita löytyy myös Reumaliiton sivuilta ja Terveyskylästä.

Liikuntaharrastuksen ja harjoittelun tulee olla pysyvää, koska sairaus on pitkäaikainen. Harjoittelu auttaa oireisiin ja ehkäisee mahdollista selän myöhempää jäykistymistä.

Lääkehoito

Tulehduskipulääkkeet lievittävät varsin hyvin särkyä ja jäykkyyttä. Jatkuvissa oireissa niitä käytetään kuuriluonteisesti useiden viikkojen ajan ja lievissä ja vaihtelevissa oireissa tarpeen mukaan. Illalla otettava pitkävaikutteinen tulehduskipulääke poistaa aamuyön selkäsärkyä, vähentää aamujäykkyyttä ja sen vaikutus kestää myös pitemmälle päivään. Tämä lääkitys yhdistettynä säännölliseen omatoimiseen harjoitteluun riittää monille. Jos vähintään kuukauden kestänyt jatkuva tulehduskipulääkkeiden käyttö ei tuo riittävää apua, on harkittava muiden lääkkeiden käyttöä.

Selkä- ja niveloireiden pitkäaikaishoidossa käytetään sulfasalatsiinia, jolla on reumaattista tulehdusta parantava vaikutus. Tulehtuneisiin niveliin, jänteiden ja nivelsiteiden kiinnityskohtien kipupaikkoihin ja harkinnan mukaan risti-suoliluuniveliin voidaan pistää glukokortikoidia. Jos sulfasalatsiini ei tehoa riittävästi niveltulehduksiin, voidaan käyttää myös metotreksaattia ja lyhytaikaisesti suun kautta otettavaa glukokortikoidia. Pahentuneisiin selkäoireisiin glukokortikoidi voi tuoda lyhytaikaisen avun, mutta lääkitystä ei tule jatkaa pitkäaikaisesti. Metotreksaatin ei ole havaittu tehoavan selkäoireisiin.

Mikäli edellä mainittujen hoitotoimenpiteiden teho jää vajaaksi ja oireet ovat vaikeat, voidaan käyttää tulehduksenvälittäjäaineita salpaavia biologisia lääkkeitä. TNF-salpaajia on käytetty reumatautien hoidossa yli 20 vuoden ajan. Niitä on nykyisin viisi eri valmistetta. Uudempia biologisia lääkkeitä ovat interleukiini-17:n estäjät. Monille sairastuneille biologiset lääkkeet ovat tuoneet ratkaisevan avun vaikeaoireisessa taudissa. Vaihtoehtona pistoksina annettaville biologisille lääkkeille ovat suun kautta otettavat januskinaasin estäjät (JAK-estäjät). On huomattava, että TNF-salpaajien ja JAK-estäjien on todettu vähentävän myös toistuvia värikalvotulehduksia (ei TNF-salpaaja etanersepti). Pitkäaikaislääkityksen keventämistä tai tauottamista voidaan harkita, jos oireettomuutta on kestänyt vähintään vuoden ilman tulehduskipulääkettä ja jos tulehdusarvot ovat normaalit.

Ennuste

Jos aksiaalinen spondylartriitti jatkuu pitkään aktiivisena ja vaikeasti oireilevana, voi se johtaa selkärankareumaan ja vuosien tai vuosikymmenien aikana selän ja niskan jäykistymiseen. Pysyviä muutoksia voi kehittyä erityisesti niille, joilla on HLAB27-tekijä, jotka tupakoivat, joilla on laajoja muutoksia magneettikuvissa tai jatkuvasti koholla olevat tulehdusarvot. Näitä muutoksia ei kehity kaikille, ja niitä voidaan hidastaa tai jopa estää tulehduskipulääkityksellä, sulfsalatsiinilla, biologisilla lääkkeillä ja JAK-estäjillä. Osalla sairastuneista taudin aktivisuus voi sammua pitkäksi aikaa. Myös aktiivisella omaehtoisella ja säännöllisellä harjoittelulla on monia edullisia vaikutuksia työ- ja toimintakykyyn.