Tässä käsitellään ihoon ulkopuolelta tulevan paineen aiheuttamia kroonisia haavoja. Säärihaavojen syntyyn vaikuttavat puolestaan eniten laskimo- ja valtimoverenkierron ongelmat, ja niitä on käsitelty omassa artikkelissaan. Molemmissa haavatyypeissä paikallinen itsehoito on hyvin samankaltainen.
Painehaavojen hoitaminen on hankalaa ja vaatii asiantuntemusta. Vastaanotoilla tapahtuva kroonisten haavojen hoito toteutetaan valtaosin perusterveydenhuollossa. Arvion haavan synnyn syystä, pahenemisen ehkäisemisestä ja hoitolinjasta tekee lääkäri, mutta sen jälkeen valtaosan hoidosta suorittavat sairaanhoitajat. Useissa hoitopaikoissa on erityisesti koulutettuja haavahoitajia. Terveyskeskuksen haavahoitotiimissä on usein käytettävissä myös fysioterapeutin, toimintaterapeutin ja ravitsemusasiatuntijan panos.
Kotona tapahtuva itsehoito on joka tapauksessa aivan keskeistä hoidon onnistumiselle. Erityisen vaativia ja seurauksiltaan vakavia ovat diabetesta sairastavien infektoituneet jalkahaavat. Niitä on käsitelty tarkemmin toisessa artikkelissa.
Painehaavan synty ja kehitys
Painehaavat eli makuuhaavat syntyvät erityisesti vuodepotilaille, jotka joutuvat makaamaan pidempiä aikoja eivätkä pysty itse kääntymään vuoteessa. Syntyyn vaikuttaa ratkaisevasti kudosten puutteellinen verenkierto, ja siinä mielessä ne muistuttavat säärihaavaa. Myös teho-osastoilla hoidossa olevat saavat herkästi makuuhaavoja. Siten vaikeita sairauksia potevat ja hyvin iäkkäät sekä selkäydinvaurion saaneet ovat erityisen suuressa riskissä. Pitkäaikaista hoitoa tai hoivaa saavista noin joka kymmenennellä on painehaava.
Painehaava syntyy sellaiselle ihoalueelle, jossa luu painaa ihoa ja estää sen normaalia verenkiertoa. Tavallisimmin painehaavat syntyvät lonkkiin, alaselkään, pakaroihin tai kantapäihin; ks. kuva . Yleensä painehaavan syntymiseen tarvitaan usean päivän makuullaolo, mutta joskus se voi syntyä vakavasti sairaille muutamassa tunnissakin. Ensin iholla nähdään painekohdassa punoitus, sitten kudoksiin tulee turvotusta, ja lopuksi iho rikkoutuu. Painehaava on useimmiten ainakin jonkin verran kivulias. Pidemmälle edetessään ihorikosta kehittyy vaikeasti hoidettava kraaterimainen syvä haava, johon vielä tulee usein bakteeri-infektio; ks. kuva. Haavan infektiot voivat hoitamattomina johtaa verenmyrkytykseen.
Painehaavan varhaismuoto tyypillisessä paikassaan kantapäässä. Verinen rakkula on ihon vaurion merkki, ja haava syvenee salakavalasti ja kroonistuu nopeasti, jollei painetta saada vähennettyä. Jo ennen rakkulanmuodostusta iho alkaa punottaa ja on kosketusarka. Nykyaikaiset erikoispatjat ehkäisevät painehaavoja tehokkaasti. Lisää tietoa painehaavoista, ks. Painehaavat eli makuuhaavat.
Painehaava pitkälle edenneenä. Pitkälle edenneessä painehaavassa iho menee kuolioon, jolloin vaurio voi ulottua syvälle. Tällöin hoitona tarvitaan usein plastiikkakirurgin tekemiä korjausleikkauksia. Lisää tietoa painehaavoista, ks. Painehaavat eli makuuhaavat.
Painehaavojen ehkäisy
Pitkäaikaishoidon ja hoivan vuodeosastoilla kiinnitetään erityistä huomiota painehaavojen syntymisen estämiseen vaihtamalla potilaan asentoa riittävän usein. Nyrkkisääntö on, että painekohtia tulisi vaihtaa parin tunnin välein (esimerkiksi kyljeltä toiselle). Tämä vaatii kovasti työtä, jos henkilö ei pysty itse kääntymään. Kotona potilasta hoitavalle se on vielä työläämpää.
Kotonakin toteutettavia konsteja ovat makaaminen erityisellä vaahtomuovisella petauspatjalla ja sen päälle asetetulla lampaantaljalla tai huokoisella keinoaineella. Erityiset paineistettavat ilmapatjat ovat käytössä hoitolaitoksissa, mutta ne tulevat harvoin kyseeseen kotona. Ravitsemuksesta huolehtiminen on tärkeää kudosten vahvistajana. Erityisesti ravinnon on sisällettävä riittävästi proteiinia. Ihon rasvaamisen ei ole todettu vähentävän painehaavan kehittymistä.
Painehaavojen hoito ja itsehoito
Kroonisen haavan infektioiden hoidossa ja paikallishoidossa pätevät samat periaatteet kuin kroonisen säärihaavan hoidossa. Jos haavassa ei ole keltaista märkää erittävää infektiota ja sen pohja näyttää puhtaalta (tasaisen punoittavalta), sitä voidaan valella vedellä tai suihkuttaa, jopa kylvettää. Tarkoitus on huuhtoa haavasta eritteitä ja kuollutta kudosta pois. Tähän käy tavallinen vesijohtovesi.
Jos haavassa on runsaasti paksuja keltaisia katteita tai mustaa kuollutta kudosta (nekroosia), tarvitsee lääkärin yleensä poistaa nämä steriileillä saksilla tai veitsellä. Jos kuitenkin katteita ja kuollutta kudosta on vain vähän, lääkäri voi määrätä näitä pilkkovia voiteita kotonakin käytettäväksi. Tällainen hoito olisi toteutettava kuitenkin kotisairaanhoidon valvonnassa.
Muita lääkärin määräämiä tuotteita paikallishoitoon ovat antiseptiset aineet lyhyinä jaksoina, hopeapitoinen salva, paikallisesti laitettava kudoskasvutekijä ja keinoiho. Valmisteen valinta riippuu haavan tilasta. Antibioottia sisältäviä voiteita ei tule haavaan laittaa. Ne eivät ole tehokkaita, voivat aiheuttaa allergisia reaktioita ja valikoivat haavaan antibiootteja kestäviä (resistenttejä) bakteereita, joita haavan tulehtuessa on vaikea hoitaa.
Toistuvat tulehdusjaksot ovat painehaavalle tyypillisiä. Usein ne ilmenevät vain haavan märkimisenä, mutta joskus myös kuumejaksoina. Katteet haavassa eivät todista, että siinä olisi infektio. Tulehdusjaksot hoidetaan lyhyillä 1–2 viikon antibioottikuureilla. Pitkät, kuukausia kestävät antibioottihoidot eivät ole auttaneet haavan paranemista ja sulkeutumista, ja siksi niitä ei enää suositeta. Monesti tablettihoito on riittävä. Vaikka haavan pinnalla voi olla suuri joukko eri bakteerilajeja, tärkeimpiä infektioiden aiheuttajia ovat aina stafylokokki- ja streptokokkibakteerit. Antibiootti valitaan yleensä niihin tepsiväksi, ja päätös hoidon aloituksesta tehdään puhtaasti oireiden ja haavan ulkonäön perusteella. Tavallisesti bakteeriviljelyä ei tarvita parhaan antibiootin valitsemiseksi. Infektiokierteessä bakteeriviljelyn tulos voi auttaa löytämään tehokkaimman lääkkeen ja toteamaan, onko haavassa ongelmabakteeri, esimerkiksi MRSA.
Vaikea krooninen haava voidaan joskus saada paranemaan haavan peittävällä laitteella, joka jatkuvalla alipaineella poistaa tulehdustuotteita haavasta (ns. vakuumi- eli VAC-hoito). Tämä hoito toteutetaan ainakin aluksi aina sairaalassa.
Jos haava saadaan useiksi viikoiksi "siistiksi", sen sulkeutumisen nopeuttamiseksi voidaan tehdä ihonsiirto. Se tehdään tavallisimmin potilaan omasta ihosta, useimmiten reidestä, otetulla ohuella ihosiirteellä. Tämäkään ei takaa haavan lopullista paranemista. Paraneminen on hyvin riippuvainen henkilön yleiskunnosta.
Milloin lääkärin arvioon?
Uutena syntynyt haava luokitellaan krooniseksi yleensä silloin, jos se ei ole sulkeutunut neljän viikon kuluessa. Viimeistään tällöin on käytävä lääkärissä. jotta selvitetään syy, miksi haava ei umpeudu ja tehdään hoitosuunnitelma. Samalla annetaan yksilölliset kotihoito-ohjeet, koska itsehoidon onnistuminen on välttämätöntä pahempien ongelmien ehkäisemiseksi. Kiireellinen käynti, yleensä päivystysvastaanotolla, on tarpeen, jos haavan ympärille on levinnyt laaja punoitus ja turvotus ja on tullut kuumetta tai kuumeen tunnetta. Jalkainfektioissa myös jalan meneminen kylmäksi ja kalpeaksi on kiireellisen käynnin aihe.
Kirjallisuutta
- Ahmajärvi K, Isoherranen K. Kroonisten haavojen hoito perusterveydenhuollossa. Suom Lääkäril 2017,72:534-9.
- Soppi E. Painehaava - esiintyminen, patofysiologia ja ehkäisy. Duodecim 2010;126:261-8
- Käypä hoito -suositus Krooninen alaraajahaava
