Syntytapa

Bakteerien aiheuttamia luutulehduksia kutsutaan osteomyeliiteiksi. Niistä on käytetty myös sanaa luumätä. Luun bakteeri-infektioissa bakteerit pääsevät luuhun joko verenkierron kautta tai suoraan luuhun asti ulottuvasta vammasta. Vamma voi olla kudokset puhkaiseva luunmurtuma (ns. avomurtuma) tai kirurginen leikkaushaava.

Luutulehduksia on akuutti (äkillisesti alkava) ja krooninen muoto. Akuutti luutulehdus on korkeakuumeinen tauti, kun taas krooninen tulehdus alkaa hitaasti ja tulee huomattua vasta, kun luuhun on kehittynyt bakteeripesäke ja luuta on jo syöpynyt. Murtumissa luun korjaamisen käytetyt ruuvit ja metallilevyt ja niveliin leikkauksilla asetettavat proteesit lisäävät infektion todennäköisyyttä ja tekevät yleensä hitaasti kehittyvän kroonisen luutulehduksen. Syvään tapaturmaiseen haavaan jäänyt lika lisää myös luutulehduksen riskiä.

Sydänleikkauksen jälkeinen rintalastan ja sen alaisen kudoksen (välikarsinan) tulehdus (eli mediastiniitti) on oma vakavan luutulehduksen muotonsa. Diabeetikkojen jalkainfektioissa on usein mukana jalkaterän luiden osteomyeliitti.

Esiintyvyys

Ennen antibioottien aikaa osteomyeliitti oli yleinen rampauttava tauti. Se aiheutti raajojen kasvuhäiriöitä ja vääristymiä sekä selkärangan vaurioita, kuten kyttyräselkäisyyttä. Sata vuotta sitten yleisimmät luutulehdusten aiheuttajat olivat stafylokokit ja tuberkuloosibakteeri. Edellinen on pitänyt kärkipaikkansa edelleen. Stafylokokit aiheuttavat 70 % kaikista luuinfektioista. Streptokokit ovat toiseksi yleisimpiä aiheuttajia. Etenkin leikkausten jälkeen syntyvän luutulehduksen voi aiheuttaa muukin bakteeri, ja näissä viljelynäyte on erityisen tärkeä. Tuberkuloosin aiheuttamat luutulehdukset ovat sen sijaan Suomessa nykyään harvinaisia. Niitä todetaan vuosittain yksittäisiä.

Suomessa todetaan nykyään vuosittain noin 200 akuuttia luutulehdusta ja 300 kroonista luutulehdusta. Yleisimmin luuinfektiot iskevät jalkojen pitkiin luihin (60 %), käsien pitkiin luihin (10 %) tai selkänikamiin (20 %). Tekoniveleen liittyvän luuinfektion, samoin kuin avosydänleikkauksen jälkeen rintalastan luutulehduksen, saa 1–2 % leikatuista. Joka kymmenes diabeetikko saa tautinsa kuluessa kroonisen jalkahaavan, jossa usein on myös jalkaterän luiden tulehdus. Diabeetikkojen parantunut sokeritasapainon hallinta on kolmenkymmenen viime vuoden aikana vähentänyt jalkainfektioiden takia tarvittavien puhdistusleikkausten ja amputaatioiden määrän murto-osaan aikaisemmasta.

Lasten tulehdukset ovat yleensä verenkierron kautta syntyneitä ja oireet äkillisesti alkavia. Suomessa todettaneen vajaa 100 lapsen luutulehdusta vuosittain. Puolet on alle 3-vuotiailla.

Oireet ja diagnoosi

Akuuttien tulehdusten oireet aikuisilla ovat samat kuin bakteremioissa. Korkea kuume on tavallista, ja lisäksi iho tulehduskohdan päällä usein punoittaa ja kuumoittaa. Itse luussa ei ole kipuhermoja. Kohdassa, johon bakteeri on iskenyt, voi tuntua kipua, joka johtuu luukalvon (periostin) turvotuksesta. Krooninen luutulehdus kehittyy hitaasti, ja kipukin voi pitkään olla hyvin vähäistä. Ihossakaan ei usein ole punoitusta tai kuumoitusta. Kroonisessa luutulehduksessa kuume voi puuttua, ja silloin tautia aletaan epäillä vasta, kun luuta on jo runsaasti tuhoutunut. Nivelproteesi-infektio todetaan usein vasta, kun proteesi irtoaa luusta ja joudutaan uuteen leikkaukseen. Leikkauksen jälkeinen rintalastan tulehdus todetaan siitä, että rintalasta ei leikkauksen jälkeen ala luutua (jää hetkumaan).

Akuutti osteomyeliitti ei ole todettavissa röntgen- tai muulla kuvantamistutkimuksella, ellei sen ympäristössä (esimerkiksi lihaksessa) ole märkäpesäkettä (absessia). Kroonisessa infektiossa tulehdus syövyttää luuta niin hitaasti, että tavallisessa röntgenkuvassa pesäke todetaan tummana alueena (syöpymänä) luussa vasta 2 tai 3 viikkoa siitä, kun tulehdus on alkanut. Tietokonekerroskuvauksella (TT) tai magneettikuvauksella (MK) ja isotooppitutkimuksilla pesäke havaitaan noin viikkoa aikaisemmin. Alkuvaiheessa krooninen luutulehdus on siis vaikea todeta. Tuberkuloosin aiheuttama luutulehdus on hidaskulkuinen, ja kuvantamistutkimuksissa siinä nähdään usein muissa tulehduksissa harvinaisia kalkkeumia (uudisluumuodostumia).

Verikokeista suuri CRP-arvo ja vielä paremmin suuri lasko antavat viitteen niin akuutista kuin kroonisestakin osteomyeliitistä. Akuutissa osteomyeliitissä bakteeri löytyy verestä viljelemällä yli puolelta, mutta kroonisessa tulehduksessa veriviljely on ani harvoin positiivinen. Oikean antibiootin valitsemiseksi bakteerin löytäminen on tärkeää. Bakteeriviljelyä varten otetaan joko neulapunktionäyte tai mieluummin luupala leikkauksella tulehduskohdasta.

Hoito

Akuutti osteomyeliitti paranee useimmiten hyvin pelkällä antibioottihoidolla. Lapsilla voi riittää vain vain kolmen viikonkin hoito, mutta aikuisilla hoitoa annetaan useimmiten pitempään. Hoito aloitetaan yleensä suoneen annetulla antibiootilla sairaalassa, ja jatkohoito annetaan kotona tabletein. Jos paikallinen kipu on kova, kirurgisella hoidolla poistetaan märkää luukalvon alta.

Aikuisten kroonista luuinfektiota hoidetaan useimmiten 2–4 viikkoa suoneen annetulla antibiootilla ja sitten vielä pari kuukautta tabletein. Jos hyvää viljelynäytettä ei saada, akuutissa luutulehduksessa antibiootiksi valitaan sellainen, joka tehoaa stafylokokkeihin ja streptokokkeihin (esimerkiksi kefalosporiini tai penisilliinijohdannainen). Diabetespotilaan jalan luutulehdus vaatii usein kirurgista puhdistamista ja laajakirjoisten antibioottien käyttöä.

Niin sanotuissa vierasesineinfektioissa, esimerkiksi nivelproteesi-infektioissa tai luun korjauskohdan infektioissa silloin, kun korjauksessa on käytetty metallia, on metalliesineiden poistaminen usein tarpeellista ennen kuin antibiootit voidaan lopettaa. Jos proteesi joudutaan tulehduksen takia poistamaan, uusi proteesi voidaan usein laittaa luun puhdistuksen jälkeen samassa leikkauksessa, jos luun rakenne on säilynyt riittävän hyvänä. Joskus uusi proteesi voidaan laittaa vasta, kun vanha on poistettu ja infektio on saatu kuriin antibiootein.

Kirjallisuutta

  1. Pääkkönen M, Giordano S, Lankinen P. Luun infektiot. Duodecim 2020;136:2161-9.
  2. Sinikumpu J-J, Tapiainen T, Korhonen J, Perhomaa M, Serlo W. Lasten akuutti hematogeeninen osteomyeliitti. Duodecim 2014;130(16):1591-8.
  3. Huotari K, Leskinen J. Lonkan ja polven tekonivelinfektioiden diagnostiikka ja hoito. Duodecim 2016;132(11):1009-16.