Tuberkuloosin aiheuttaja

Tuberkuloosi on yleisvaarallinen tartuntatauti. Taudin aiheuttaa yksi mykobakteereista, Mycobacterium tuberculosis. Se on pelkästään ihmiskunnassa esiintyvä bakteeri. Nautaeläimillä on hyvin samankaltainen bakteeri, Mycobacterium bovis, joka erittäin harvoin aiheuttaa ihmiselle taudin. Suomessa nykyään vain rajoitetussa käytössä oleva BCG-rokote (Bacillus Calmette–Guérin) tuberkuloosia vastaan on valmistettu M. boviksesta. Tuberkuloosibakteeri on muodoltaan sauvamainen, ja siksi sitä kutsutaan myös basilliksi.

Mykobakteerit muodostavat laajan suvun, josta tunnetaan yli 200 lajia. Useita mykobakteerilajeja löytyy yleisesti ympäristöstä, esimerkiksi maaperästä ja vesistä, ja ne aiheuttavat ihmiselle kliinisen infektion vain harvoin. Näitä muita mykobakteereita löydettiin 788 henkilöltä vuonna 2024. Läheskään kaikilla ne eivät aiheuttaneet sairauksia. Tuberkuloosibakteerin jälkeen ihmisille tautia aiheuttavista mykobakteereista merkittävin ja yleisin viljelylöydös on M. avium, joka aiheuttaa kroonista keuhkosairautta poteville ja AIDS-potilaille vaikeasti hoidettavia keuhkotulehduksia ja verenmyrkytyksiä.

Tuberkuloosin esiintyvyys

Maailman terveysjärjestö (WHO) on arvioinut, että joka neljännellä maapallon asukkaista on piilevä tuberkuloositartunta, joka yleensä on saatu jo lapsuudessa. Yli 10 miljoonaa ihmistä sairastuu vuosittain tuberkuloosiin. Sairastuneista 600 000–700 000:lla on samaan aikaan HIV-infektio, ja noin 400 000:lla bakteeri on vastustuskykyinen tavallisimmille lääkkeille. Tuberkuloosiin kuolee vuosittain 1,25 miljoonaa ihmistä. Eniten tuberkuloosia sairastavia on Aasian (lähes 5 miljoonaa) ja Afrikan (2,5 miljoonaa) köyhillä alueilla. Suomen lähialueilla Venäjällä ja Virossa tuberkuloositilanne vaikeutui 1990-luvulla, mutta 2010-luvulla se on hieman parantunut.

Suomessa tuberkuloosi oli 1900-luvun alussa yleisimpiä nuorten ihmisten kuolinsyitä. Vielä 1930-luvulla vuosittain 10 000 suomalaista kuoli tuberkuloosiin vuosiakin kestäneiden parantolahoitojen jälkeen. Tilanne alkoi muuttua, kun tuberkuloosilääkkeet saatiin käyttöön 1940-luvulla. Elintason noustua ja asumisväljyyden lisäännyttyä tuberkuloosi on käynyt harvinaisemmaksi. Suomessa tuberkuloositapausten määrä on vähentynyt tasaisesti (). Vuodesta 2000 alkaen Suomi on kuulunut pienen tuberkuloosi-ilmaantuvuuden maihin (ilmaantuvuus alle 10/100 000 asukasta).

Tuberkuloosin esiintyvyyttä seurataan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella lääkärien ja mikrobiologian laboratorioiden tekemien ilmoitusten perusteella. Suomessa todetaan nykyään alle 200 tuberkuloositapausta vuodessa (vuonna 2024 esiintyi 187 tapausta), kun vielä vuosituhannen vaihteessa todettiin 500–600 tapausta vuosittain. Yli puolet (52 %) Suomessa vuonna 2024 todetuista tapauksista esiintyi maahan muuttaneilla ja taudin mukanaan tuoneilla. Osuus oli vielä 10 vuotta aiemmin selvästi pienempi. Muutos johtuu vain maahanmuuttajien määrän lisääntymisestä. Viime vuosina yleisimmät syntymämaat maahanmuuttajilla, joilla on Suomessa todettu tuberkuloosi, ovat olleet Venäjä, Viro, Ruotsi, Irak, Kiina, Thaimaa ja Vietnam. Ukrainalaistaustaisilla (pääosin sodan takia pakoon lähteneitä henkilöitä) Suomessa on vuosina 2022–2024 todettu 46 tuberkuloositapausta. Maahanmuuttajien tuberkuloositapaukset eivät ole johtaneet suomalaisilla ilmenneiden tuberkuloositapausten yleistymiseen.

Vuonna 2024 tauti todettiin seitsemällä alle 15-vuotiaalla. Vuonna 2024 kolme tautitapausta todettiin henkilöillä, joilla oli myös HIV-infektio. Keuhkotuberkuloositapauksista joka neljäs oli vuonna 2024 sellaisia, joissa ysköksen värjäyksessä voitiin mikroskoopilla nähdä tuberkuloosibakteereita. Tätä pidetään merkkinä siitä, että tauti voi tarttua muita tuberkuloosimuotoja herkemmin myös muihin.

Tuberkuloosiin sairastuneiden keski-ikä on vuosina 2000–2025 laskenut 64 ikävuodesta 51 vuoteen (suomalaiset 66 vuotta ja ulkomaalaiset 38 vuotta) (). Sekä iäkkäillä että maahan muuttaneilla on lähes aina kyse lapsuudessa saadusta tartunnasta, joka on aktivoitunut myöhemmin. Alkoholisteilla ja immuunipuutteisilla henkilöillä, kuten AIDS-potilailla, on erityinen riski sairastua (taulukko Tuberkuloosille altistavia tekijöitä). Viime vuosina Suomessa muutamien tai muutamien kymmenien tartuntojen tuberkuloosiepidemioita on esiintynyt eniten alkoholisteilla ja yhteisyöpymispaikoissa. Suomalaisten tuberkuloositapauksista noin neljännes on todettu vaikeasti alkoholisoituneilla. Päihteiden, kuten kannabiksen, lisääntyneeseen viihdekäyttöön on todettu liittyvän joukkoaltistumisia myös Suomessa.

Terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa työskentelevien sairastumisriski on Suomessa vähäinen. Näillä aloilla työskentelevillä todetaan tuberkuloosi keskimäärin 2–5 henkilöllä vuodessa. Sairaus katsotaan ammattitaudiksi, vaikka yleensä varmaa tartunnan lähdettä ei pystytä osoittamaan.

Lääkkeille vastustuskykyinen (MDR) tuberkuloosibakteeri

Tuberkuloosibakteeri kehittää helposti vastustuskyvyn hoidossa käytetyille lääkkeille, ellei tautia hoideta samaan aikaan usealla antibiootilla (yleensä neljällä) tai jos hoito lopetetaan kesken eli alle kuuden kuukauden kuurin jälkeen. Lääkkeille vastustuskykyisen (multiple drug resistant, MDR) tuberkuloosin osuus on lisääntynyt 1990-luvun alusta lähtien. Kaikista maailman uusista tuberkuloositapauksista MDR-tuberkuloosin osuus vaihtelee maittain muutamasta yli kahteenkymmeneen prosenttiin. Erityisen yleinen MDR-tuberkuloosi on Suomen lähialueilla Venäjällä ja Virossa. Myös Ukrainassa MDR- tuberkuloosi on varsin yleinen. Tästä huolimatta Suomessa todetaan vuosittain vain muutama MDR-tuberkuloositapaus (vuonna 2024 kuusi tapausta). MDR-tuberkuloosi paranee huonosti lääkehoidolla. Vielä hankalampihoitoinen on "extended-drug resistant" (XDR) -tuberkuloosi, joita tavataan Suomessa yksittäisiä tapauksia.

Tuberkuloosin tartunta

Tuberkuloosi tarttuu ilmateitse keuhkotuberkuloosia sairastavan henkilön yskiessä ilmaan sinkoamien bakteereita sisältävien pienten pisaroiden välityksellä. Kuivuneet pisarat voivat leijailla useiden metrien päähän. Jos ne päätyvät toisen henkilön keuhkoihin hengityksen mukana, tauti voi tarttua. Tämä tartuntatapa antoi keuhkotuberkuloosille aikoinaan nimityksen "lentävä keuhkotauti". Käytännössä vain ne henkilöt ovat tartuttavia, joiden ysköksessä on mikroskoopilla nähtävissä tuberkuloosibakteereita. Muiden elinten kuin keuhkojen tai hengitysteiden tuberkuloosi ei ole tarttuva.

Yleensä tartunta edellyttää pitkäaikaista oleskelua samoissa huonetiloissa, esimerkiksi asumista yhteisessä kodissa tai yhteismajoituksessa. Yhteisasumisessa noin joka neljäs sairaudelle altistunut saa tartunnan. Tartunnan saaminen esimerkiksi liikennevälineissä tai yhteisissä julkisissa tiloissa ja työyhteisöissä on hyvin harvinaista.

Tartunta johtaa oireettomaan tilaan, jossa bakteeri on piilevänä keuhkokudoksessa. Tällaista infektiota kutsutaan latentiksi tuberkuloosiksi. Latentti infektio ei ole tartuttava. Latentti tuberkuloosi voi aktivoitua myöhemmin esimerkiksi ikääntymisen tai sairauksien ja niiden hoitojen heikentäessä elimistön puolustuskykyä. Valtaosa iäkkäillä todetuista tuberkuloositapauksista on saanut alkunsa tällä tavoin. Kuitenkin tartunnan saaneista vain joka kymmenes piilevän bakteerin kantaja sairastuu tuberkuloosiin myöhemmin elämässä.

Tuberkuloosi tautina

Suomen tuberkuloositapauksista kaksi kolmasosaa on keuhkotuberkuloosia. Tuberkuloosi aiheuttaa myös keuhkopussitulehduksia, jotka ilmenevät nesteen kertymisenä keuhkopussiin ja usein myös hengenahdistuksena. Keuhkoista bakteeri voi levitä verenkierron kautta muihinkin elimiin. Yleisimmät keuhkojen ulkopuoliset tuberkuloosipesäkkeet ovat imusolmukkeissa (lymfadeniitti, etenkin kaulalla), luustossa (osteomyeliitti, erityisesti selkänikamissa), aivokalvoissa (meningiitti) ja munuaisissa. Paksusuolen ja sydämen tuberkuloosit ovat hyvin harvinaisia.

Tuberkuloosiin voi liittyä yleisoireina jatkuvaa lämpöilyä viikkojen ajan, yöhikoilua, uupumusta, ruokahaluttomuutta ja laihtumista. Nämä ovat yleisiä oireita, olipa tuberkuloosi missä elimessä tahansa. Keuhkotuberkuloosin oireita ovat pitkittynyt, vähintään 2–3 viikkoa jatkunut yskä, kroonisen yskän paheneminen, keuhkoista nouseva lima, hengenahdistus, rintakipu ja veriset yskökset. Imusolmuketulehdus löytyy yleensä sormin tunnustelemalla ja usein henkilöiltä, joilla ei ole muita oireita tai esiintyy vain lievää lämpöilyä ja väsymystä. Tuberkuloosibakteerin aiheuttamassa aivokalvotulehduksessa, muista sitä aiheuttavista mikrobeista poiketen, keskushermosto-oireet (päänsärky, sekavuus) kehittyvät hitaasti, ja moni hakeutuu hoitoon vasta muutaman viikon oireilun jälkeen.

Viime vuosina Suomessa on kuollut vuosittain noin 30 henkilöä tuberkuloosiin tai sen jälkiseurauksiin.

Milloin hoitoon?

Tuberkuloosin mahdollisuuden huomioiminen vaikuttaa tutkimuksiin aina, jos henkilöllä on uutena alkanut yskä, joka on jatkunut kolme viikkoa tai kauemmin. Erityisen tärkeää tämä on silloin, jos yskä muuttuu limaiseksi tai siinä on verta ja henkilöllä on jokin taulukossa Tuberkuloosille altistavia tekijöitä kuvatuista altistavista tekijöistä. Edellä kuvatun kaltaiset oireet ovat aihe lääkärillä käyntiin. Lääkärin tutkimukset ovat tarpeellisia myös, jos lähipiirissä joku on sairastunut tuberkuloosiin. Tosin tällöin altistunut yleensä kutsutaankin aktiivisesti vastaanotolle osana aina tehtäviä lisätartuntojen selvityksiä. Tätä kutsutaan tartunnanjäljitykseksi (ks. ), ja yhden henkilön sairastuessa se voidaan joutua tekemään sadoillekin henkilöille. Tartunnanjäljitys tehdään niissä tapauksissa, joissa potilaan tuberkuloosi on katsottu tartuntavaaralliseksi. Jäljitys voi käynnistyä myös sattumalta todetusta varjostumasta keuhkoröntgenkuvassa.

Epäiltäessä tuberkuloosia tautipesäkettä etsitään röntgenkuvauksin. Keuhkoissa pesäke näkyy varjostumana. Keuhkopussissa, luissa ja sisäelimissä tuberkuloosipesäke ilmenee joko kasvaimen tyyppisenä tiiviinä alueena, kalkkiutumana tai keuhkopussin nestekertymänä. Näitä etsitään joko tietokonekerroskuvauksella tai magneettikuvauksella.

Suomeen pitemmäksi aikaa asettuville, myös turvapaikanhakijoille, tehdään keuhkojen röntgenkuvaus, jos he tulevat maasta, jossa tuberkuloosi on yleinen. Tutkimus on kuitenkin vapaaehtoinen.

Tuberkuloosin tunnistaminen

Keuhkotuberkuloosissa pyritään nopeaan diagnosointiin tutkimalla erityisvärjättyjä ysköksiä mikroskoopilla. Tällöin etsitään niin sanottuja haponkestäviä sauvoja. Positiivinen tulos viittaa tartuttavaan tautiin ja vaikuttaa kontaktiselvityksen laajuuteen. Värjäys ei kuitenkaan erota tuberkuloosibasillia muista mykobakteerilajeista. Varma diagnoosi saadaan vain löytämällä viljelyllä mykobakteeri ysköksestä tai jostain kudosnäytteestä ja tunnistamalla se geenintunnistusmenetelmillä tai biologisin testein. Geenitestiä käytetään myös nopeaan tunnistamiseen suoraan ysköksestä tai muusta potilasnäytteestä. Sillä saadaan tietoa myös bakteerin lääkeherkkyydestä. Värjäyksen tulos saadaan päivässä parissa, mutta viljelyn kautta kulkeva tunnistus vie 2–6 viikkoa, koska tuberkuloosibakteeri kasvaa hitaasti. Bakteerin eristäminen viljelyllä on tapa testata myös bakteerin herkkyys eri tuberkuloosilääkkeille.

Seulonnassa merkkejä tuberkuloositartunnasta etsittiin aiemmin ihokokeella. Tämä tehtiin ruiskuttamalla ihoon tuberkuliinia ja tarkastamalla parin päivän päästä, onko iholle tullut kiinteä turvotus ja punoitus merkkinä reaktiosta tuberkuloosibakteerille (Mantoux-testi). Aiempaa altistumista tuberkuloosibakteereille testataan myös laboratoriotesteillä (IGRA-testeillä), jotka ovat paljolti syrjäyttäneet ihokokeet. Ne näyttävät, onko elimistö kohdannut tuberkuloosibakteerin. Testeillä ei voida erottaa käynnissä olevaa tautia aiemmin koetusta. Ihotesti, mutta ei IGRA-testi, voi olla positiivinen myös niillä, jotka ovat saaneet BCG-rokotuksen, eli henkilöillä, jotka ovat syntyneet ennen syyskuuta 2006.

Suomen käytännön mukaan kaikilta tuberkuloosiin sairastuneita tutkitaan HIV-vasta-aineet, jotta hoito osataan suunnitella oikein.

Tuberkuloosin hoito

Tuberkuloosi edellyttää aina vähintään kuuden kuukauden lääkehoitoa. Jotkin tuberkuloosin tyypit, esimerkiksi aivokalvotulehdus, sekä jotkut immuunipuutteiset potilaat, esimerkiksi AIDS-potilaat, ja ne, joiden taudin aiheuttaa lääkkeille vastustuskykyinen (MDR) bakteerikanta, edellyttävät pidempää hoitoa (9–24 kuukautta). Yleisimmin käytetään neljän lääkkeen yhdistelmää, joista kaksi jätetään pois kahden kuukauden kuluttua (taulukko Tuberkulosin hoidossa yleisimmin käytetyt lääkkeet). Noin 10 %:lla potilaista lääkeyhdistelmää on jossain hoidon vaiheessa muutettava haittavaikutusten vuoksi (taulukko Tuberkulosin hoidossa yleisimmin käytetyt lääkkeet). Yleisin aloitusyhdistelmä on isoniatsidi + rifampisiini + pyratsinamidi + etambutoli. Jos tauti on uusiutunut tai vahvasti epäillään MDR-kantaa, käytetään viiden tai useamman lääkkeen yhdistelmiä. Suomessa on käytettävissä tuberkuloosin hoitoon kaikkiaan yli 15 eri lääkettä, joista jokaista voidaan tarvita MDR-tuberkuloosin hoidossa. Viime vuodet ovat tuoneet muutamia uusia lääkkeitä tuberkuloosin hoitoon, mutta vastustuskykyisten kantojen vuoksi entistä useampia kaivattaisiin.

Diagnoosi tehdään ja hoito aloitetaan aina erikoissairaanhoidossa keuhkolääkärin, infektiolääkärin tai lastenlääkärin johdolla ja yleensä vuodeosastolla. Kun nähdään, että lääkkeistä ei aiheudu haittoja, hoitoa jatketaan kotona, koska useimmat lääkkeet voidaan antaa tabletteina. WHO:n ja EU-hoitostandardien mukaisesti lääkehoitoa voidaan valvoa suoraan (DOT = directly observed treatment) tai videoidusti (VOT video-observed treatment) ja/tai kouluttamalla tehtävään sekä potilaan että hoitavan tahon hyväksymä vastuullinen hoidon tukihenkilö.

Suomessa kuoleminen lääkkeille herkän bakteerikannan aiheuttamaan tuberkuloosiin on nykyään harvinaista, ellei henkilöllä ole muita sairauksia (taulukko Tuberkuloosille altistavia tekijöitä). Ennustetta huonontavia tekijöitä ovat hyvin korkea ikä sekä vaikeat perussairaudet ja nuorillakin HIV-infektio. Lääkkeille vastustuskykyinen bakteerikanta tekee hoidosta kymmeniä kertoja kalliimman ja kymmenkertaistaa kuoleman riskin.

Niillä, joilla on todettu tuberkuloosibakteereita ysköksissä ja jotka siten katsotaan tartuttaviksi, tartuttava aika kestää kaksi viikkoa tehokkaan lääkehoidon alusta. Jotta sairaan eristäminen voidaan päättää, on lisäksi nähtävä hoidon tehonneen oireisiin. Epäselvissä tapauksissa on saatava peräkkäisinä päivinä kolme yskösnäytettä, joissa ei enää nähdä mikroskoopilla tuberkuloosibakteereita. Eristäminen voidaan monessa tapauksessa toteuttaa sairaalan sijasta kotona.

Tuberkuloosi on Suomen laissa määritelty yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi, ja siten sairastuneiden henkilöiden tahdonvastainenkin hoito ja eristäminen ovat mahdollisia. Tätä on kuitenkin Suomessa jouduttu toteuttamaan ani harvoin.

Tuberkuloosin ehkäisy

Suomessa on vuonna 2020 julkaistu ja 2023 päivitetty tuberkuloosiohjelma. Se on luettavissa vapaasti sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilta. Tuberkuloosin ehkäisyn perusperiaatteet ovat sairastuneiden varhainen tunnistaminen ja hoito sekä lähikontaktissa olleiden henkilöiden tunnistaminen ja tarpeen mukaan tutkiminen. Vahvasti altistuneille voidaan antaa lyhyt ehkäisevä lääkehoito (taulukko Tuberkulosin hoidossa yleisimmin käytetyt lääkkeet). Näillä pyritään tartuntaketjujen katkaisemiseen.

Vuoteen 2006 asti kaikki Suomen vastasyntyneet rokotettiin BCG-rokotteella. Yleisestä vastasyntyneiden BCG-rokotuksesta luovuttiin, kun katsottiin rokotuksen haittojen, pääasiassa rokotebakteerin aiheuttamien paiseiden ja luutulehdusten riskien, ylittävän suojahyödyn. Rokotetta tarjotaan alle 7-vuotiaille lapsille, joilla on suurentunut riski saada tartunta ja sairastua. Lapsen BCG-rokotuksen tarve selvitetään äitiysneuvolassa odotusaikana, ja alle 7-vuotiaiden lasten rokotustarve arvioidaan muissa terveydenhuollon kontakteissa.