Yleistä

Verihiutaleet eli trombosyytit syntyvät luuytimessä kuroutumalla esiasteista eli megakaryosyyteistä. Yksi jättimäinen megakaryosyytti tuottaa 1 000–5 000 verihiutaletta. Verihiutaleiden elinikä on reilu viikko. Terveen ihmisen veressä on litraa kohti 150–450 × 109 verihiutaletta. Verisuonen vaurioituessa verihiutaleet auttavat veren hyytymisessä.

Immunologisessa trombosytopeniassa eli ITP:ssa verihiutaleiden vähyys veressä johtuu niiden liian nopeasta hajoamisesta lähinnä pernassa tai maksassa. Verihiutaleiden lyhentynyt elinikä on seurausta verihiutaleita hajottavista vasta-aineista. Nykykäsityksen mukaan vasta-aineet häiritsevät myös verihiutaleiden tuotantoa. Alun perin kirjainyhdistelmä ITP on lyhennetty sanoista idiopaattinen trombosytopeeninen purppura.

ITP:n syyt

Useimmiten ITP on primaari eli mitään taustasairautta tai erityistä syytä ei voida osoittaa. Sekundaarisen immunologisen trombosytopenian voivat aiheuttaa monet lääkkeet, bakteeri- tai virustulehdukset ja eräät autoimmuunisairaudet. Lääkkeistä esimerkiksi kihdin hoitoon käytettävä allopurinoli, antibiootit kefaleksiini ja trimetopriimi, epilepsialääke natriumvalproaatti, nesteenpoistolääkkeet furosemidi ja spironolaktoni sekä veren hyytymistä estävä hepariini saattavat aiheuttaa verihiutaleniukkuutta immunologisella mekanismilla. Virusinfektion aiheuttama ITP ilmenee yleensä parin viikon kuluttua virustaudin alkamisesta. Helikobakteeri voi laukaista ITP:n, ja tällöin helikobakteerin hävittäminen mahalaukusta lääkkeillä voi johtaa verihiutaleiden määrän kasvuun.

ITP voi liittyä muihin immunologisiin sairauksiin, kuten SLE:hen (yleistynyt punahukka). Myös jotkin valkosolujen sairaudet, kuten krooninen lymfaattinen leukemia, voivat aiheuttaa ITP:aa.

ITP:n oireet

Immunologisen trombosytopenian oireet ilmenevät yleensä vasta, kun veren verihiutaleiden määrä on alle 30 × 109/litra. Tavallisin oire on verenpurkaumataipumus. Säärten alueelle ja poskien sisäpinnoille voi tulla pistemäisiä verenpurkaumia eli petekioita, ja mustelmia ilmaantuu aiempaa herkemmin. Pienen trombosyyttimäärän seurauksena voi myös esiintyä nenä- tai ienverenvuotoa, kuukautiset voivat muuttua aiempaa runsaammiksi tai voi ilmaantua poikkeavaa vuotoa toimenpiteiden yhteydessä. Vakavat verenvuodot ovat hyvin harvinaisia.

ITP:n toteaminen

Potilasta haastatellaan idiopaattisen trombosytopenian toteamiseksi ja sen mahdollisten syiden selvittämiseksi. Täydentävillä verikokeilla selvitetään, onko todettavissa muita trombosytopenian syitä sekä arvioidaan ITP:n mahdollista laukaisevaa tekijää. Tarvittaessa otetaan myös luuydinnäyte sekä tehdään röntgentutkimuksia, kuten vatsan ultraäänitutkimus pernan koon arvioimiseksi.

ITP:n hoito

Hoitoa suositellaan, jos hyvin pieneen verihiutaleiden määrään liittyy verenvuotoa tai sen vaara. Hoitoa saatetaan tarvita myös silloin, kun verihiutaleiden määrän pitää olla riittävän suuri verenvuotovaaran vähentämiseksi leikkauksen tai muun toimenpiteen yhteydessä. Verenvuotojen vaara on vähäinen, kun trombosyyttiluku on vähintään 30–50 × 109/litra, joten tätä suuremmilla määrillä ei yleensä tarvita hoitoa.

Verenvuotojen hillitsemiseksi saatetaan käyttää veren hyytymistä edistäviä lääkkeitä, kuten traneksaamihappoa, lyhyinä kuureina. Verihiutaleiden määrän lisäämiseen käytetään ensisijaisesti kortisonitabletteja (prednisoloni). Hoito aloitetaan suurella annoksella, jota pienennetään vähitellen. Toinen vaihtoehto on deksametasoni lyhyinä 4 päivän kuureina. Pitkäkestoista kortisonihoitoa pyritään välttämään, joten hoidon kesto rajataan noin kolmeen kuukauteen. Jos kortisoni ei tehoa tarpeeksi hyvin tai jos sen annosta ei voida pienentää riittävästi, käytetään muita hoitoja. Vuodon lopettamiseksi tai toimenpiteitä varten potilaan verihiutaleiden määrää saadaan yleensä lisättyä suoneen annettavalla immunoglobuliinilla, mutta hoidon teho ei ole pitkäkestoinen. Pitkäaikaista vastetta voidaan saada vasta-ainelääke rituksimabilla tai joskus pernan poistolla.

Jos edellä mainitut lääkkeet eivät tehoa tarpeeksi eikä pernan poisto ole mahdollinen tai sen poistamisesta huolimatta verihiutaleiden määrä jää liian pieneksi, voidaan lääkkeillä lisätä verihiutaleiden tuotantoa luuytimessä (trombopoietiinit). Tällaisia lääkkeitä ovat eltrombopagi, avatrombobagi ja romiplostiimi. Lisäksi käytössä on lääkkeitä, joilla trombosyyttien tuhoamista voidaan hillitä (esim. fosfamatinibi).

Immunologinen trombosytopenia saattaa uusiutua ja muuttua krooniseksi eli pitkäkestoiseksi, jolloin hoitoja joudutaan uusimaan tai käyttämään pysyvästi. Hoitona käytetään joskus myös elimistön puolustusjärjestelmän toimintaa vaimentavia eli immunosuppressiivisia lääkkeitä.

ITP:n ehkäisy

Sairauteen ei tunneta ehkäisyä.

Kirjallisuutta

  1. Autoimmuunisytopeniat. Suomen hematologiyhdistys. Päivitetty 3.3.2026.
  2. Keränen M. Trombosytopenia. Lääkärin tietokannat/Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 26.3.2024.
  3. Poikonen E, Jantunen E. Trombosytopeniat. Kirjassa: Porkka K, Lassila R, Remes K, Savolainen E-R, toim. Veritaudit. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2015, s. 260–264.