Istukka

Alkio kiinnittyy kohdun limakalvoon noin viikon kuluttua hedelmöityshetkestä ja laukaisee istukan kehittymisen. Alkiorakkulan ulkopinnan solut muodostavat suuria, monitumaisia istukkasoluja. Ne tunkeutuvat kohdun limakalvon läpi lihassäikeiden sisään, ja istukkaan muodostuu istukkasolujen verhoamia sormimaisia rakenteita. Istukka siis kehittyy sekä sikiön että kohdun soluista ja siinä on kaksi osaa: lapsenpuoleinen ja äidinpuoleinen osa.

Alkion kiinnittyminen kohtuun käynnistää äidin ja sikiön välisen verenkierron kehityksen. Istukassa äidin veri pääsee suoraan huuhtelemaan istukan sikiönpuoleisen osan sormimaisia nukkalisäkkeitä eli villuksia. Istukka toimii hieman samaan tapaan kuin keuhkot: äidin verestä huuhtoutuu sikiöön ravinteita ja happea, ja sikiö poistaa kuona-aineita äidin huolehdittavaksi.

Täysin kehittynyt istukka on kiekkomainen, painaa 500–600 grammaa ja on jakautunut 15–25 lohkoon (kuva ). Sen villuspuuston yhteinen pinta-ala on noin 10 m2, mikä riittää normaalitilanteessa hyvin huolehtimaan sikiön kaikista tarpeista.

Kuva

Istukka, sikiökalvot ja napanuora. Istukan ja napanuoran kautta sikiö saa kaiken tarvitsemansa. Lapsivesi suojaa sikiötä ja tarjoaa sopivan elinympäristön.

Istukan tehtävät

Kaasujen vaihto ja ravintohuolto

Istukan tärkeimmät tehtävät ovat sikiön veren kaasujen vaihto ja sikiön ravintohuolto. Sikiöstä veri virtaa istukkaan kahta napanuoran valtimoa pitkin, jotka istukkaan saapuessaan haaroittuvat useiksi pieniksi valtimoiksi ja päätyvät lopulta yksittäisten villusten hiussuoniksi.

Istukan kautta sikiö saa tarvitsemansa hapen ja ravintoaineet, ja sen kautta poistuu hiilidioksidia, useita aineenvaihdunnan lopputuotteita ja ylimääräinen lapsivesi. Hapettunut ja ravintorikas veri palaa napalaskimoa pitkin sikiön verenkiertoon (kuva ).

Kuva

Istukan villuspuuston rakenne. Äidin veri huuhtelee suoraan istukan sikiönpuoleisia nukkalisäkkeitä eli villuksia.

Suoja infektioilta

Istukka suojaa sikiötä estämällä tehokkaasti useimpien taudinaiheuttajien pääsyn äidistä sikiöön, mutta jotkin bakteerit (esim. kupan aiheuttaja Treponema pallidum), virukset (esim. parvorokko-, sytomegalo-, vihurirokko- ja vesirokkovirukset) sekä Toxoplasma gondii-alkueläin läpäisevät istukan ja voivat aiheuttaa sikiön infektion.

Sikiön puolustusmekanismien ollessa vielä kehittymättömiä sen kyky suojautua taudinaiheuttajia vastaan on vähäinen. Raskauden kestosta riippuen äidin ensimmäistä kertaa raskauden aikana sairastama infektio voikin johtaa alkuraskaudessa epämuodostumiin tai jopa sikiön kuolemaan ja myöhemmin sikiön krooniseen infektioon.

Toisaalta istukka läpäisee tehokkaasti äidin veressä kiertäviä vasta-aineita eli immunoglobuliineja, jotka suojaavat sikiötä vielä useita kuukausia syntymän jälkeen. Esimerkiksi äidin lapsuudessa sairastama vesirokko antaa sikiölle ja vastasyntyneelle suojan vesirokkoa vastaan. Myös äidin saamat rokotukset suojaavat sikiötä ja vastasyntynyttä. Suomessa lapsuudessa annettava kolmoisrokote MPR on käytännössä hävittänyt synnynnäisen vihurirokon kokonaan.

Aktiivinen aineenvaihdunta

Istukka ei toimi ainoastaan valikoivana suodattimena äidin ja sikiön välillä, vaan sillä on myös oma aineenvaihduntansa. Se tuottaa yhteistyössä sikiön kanssa useita raskauden ylläpitämisen, sikiön kasvun ja kypsymisen sekä synnytyksen ja imetyksen kannalta tärkeitä hormoneja, joista tärkeimmät ovat istukkagonadotropiini, progesteroni, estradioli ja istukan laktogeeninen hormoni.

Monien istukan tuottamien hormonien vaikutusta ei edelleenkään tunneta. Niiden mittaamista äidin verestä voidaan käyttää hyväksi raskauteen liittyviä riskejä arvioitaessa (esim. PAPP-A alkuraskauden yhdistelmäseulonnassa).

Napanuora

Napanuoran kautta sikiön verenkierto on yhteydessä istukkaan. Tavallisesti siinä on kaksi napavaltimoa ja yksi laskimo, joita ympäröi hyytelömäinen sidekudos. Sidekudosta peittää vesikalvo aina sen sikiönpuoleiseen tyveen asti. Toisesta päästään napanuora kiinnittyy yleensä keskelle istukkaa tai sen reunalle. Raskauden lopussa napanuora on noin kaksi senttimetriä paksu ja 50–60 senttimetriä pitkä.

Verisuonten kierteisyys napanuorassa antaa sille hyvän suojan kiristymiseltä tai puristumiselta sikiön liikkuessa. Vähintään 20 %:ssa synnytyksistä todetaankin napanuoran olevan kiertyneenä sikiön kaulan ympärille ilman, että se on aiheuttanut sikiölle mitään vaaraa. Liian pitkään (yli 90 cm) tai lyhyeen (alle 40 cm) napanuoraan, sen poikkeavaan kiinnittymiseen kalvoihin tai kierteisyyden puuttumiseen liittyvät ongelmat ovat harvinaisia (alle 1 % raskauksista). Niihin liittyviä kohdunsisäisiä sikiökuolemia ei pystytä millään tutkimuksilla estämään. Sen sijaan valvotussa alatiesynnytyksessä sikiön vointi ei vaarannu, koska sikiön mahdollinen ahdinkotila pystytään toteamaan ja hoitamaan ajoissa.

Sikiökalvot ja lapsivesi

Sikiökalvot muodostuvat kahdesta toisistaan erotettavissa olevasta lehdestä, vesikalvosta eli amnionista ja suonikalvosta eli korionista. Istukka on kehittynyt suonikalvosta siihen osaan kohtua, mihin alkio kiinnittyi hedelmöitymisen jälkeen. Lapsivesipussi alkaa muodostua jo 12. päivänä hedelmöitymisen jälkeen. Vesikalvon muodostama lapsiveden täyttämä ontelo ympäröi sikiötä ja napanuoraa 8. raskausviikosta lähtien.

Alkuraskaudessa lapsivesi muodostuu vesikalvon soluista ja äidin veren plasmasta suonikalvon läpi tihkumalla. 14. raskausviikon jälkeen lapsivesi muodostuu pääasiassa sikiön virtsasta ja vaihtuu noin kolmen tunnin välein sikiön niellessä vettä. Suolistosta vesi imeytyy sikiön verenkiertoon ja istukan kautta edelleen äidin puolelle. Lapsiveden määrä kasvaa raskauden edetessä ja on 10. raskausviikolla 30 millilitraa, 15. raskausviikolla 200 millilitraa ja pari viikkoa ennen laskettua aikaa 700–1 000 millilitraa. Yliaikaisissa raskauksissa veden määrä voi olla jo selvästi vähentynyt.

Lapsivesi on sikiön kasvun ja kehityksen kannalta elintärkeä; esimerkiksi sikiön keuhkot eivät voi kehittyä vedettömissä olosuhteissa. Lapsivesi ylläpitää sopivaa lämpötilaa ja nestetasapainoa. Vedessä sikiö pystyy liikkumaan takertumatta sikiökalvoihin, ja vesi suojaa sikiötä ja napanuoraa puristumiselta.

Koska istukka siirtää sikiön aineenvaihdunnan kuona-aineet suoraan äidin verenkiertoon, on sikiön virtsa ja siten lapsivesikin pääasiassa vettä. Lisäksi vedessä on sikiön ihon soluja, lapsenkinaa ja raskauden loppupuolella sikiön keuhkoja täyttävästä nesteestä peräisin olevia pinta-aineita. Näitä lapsiveden eri ainesosia voidaan käyttää hyväksi sikiön mahdollisia sairauksia tai synnytysajankohtaa selvitettäessä (esim. sikiön kromosomit voidaan tutkia lapsiveden soluista tai määrittää sikiön keuhkojen kypsyys lapsivedessä olevien keuhkojen pinta-aineiden määrästä).

Sikiön niellessä lapsivettä sen sisältämät aineet sekoittuvat suoliston eritteiden kanssa lapsenpihkaksi eli mekoniumiksi. Vastasyntyneen ensimmäinen uloste on tätä vihreän väristä lapsenpihkaa. Joskus, erityisesti yliaikaisissa raskauksissa, sikiö saattaa myös ulostaa lapsiveteen ja tämä näkyy lapsiveden vihreänä värinä.

Jälkeiset (istukka, sikiökalvot ja napanuora)

Jälkeisten tarkastelu on tärkeä osa synnytyksen hoitoa ja vastasyntyneen lapsen tilan arviointia. Napanuoran solmut, toisen napavaltimon puuttuminen, napanuoran lyhyys, istukan koko ja muoto sekä kalkkiutumat tai hyytymät istukan pinnalla huomioidaan ja varmistutaan, että istukasta tai kalvoista ei puutu osia, jotka kohtuun jäädessään voisivat aiheuttaa ylimääräistä verenvuotoa tai tulehdusta. Istukka punnitaan ja sen painoa verrataan lapsen painoon.

Artikkelin pohjana on käytetty naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Susanna Sainion kirjoittamaa tekstiä kirjassa Odottavan äidin käsikirja (Kustannus Oy Duodecim 2014).

Kirjallisuutta

  1. Tapanainen J, Heikinheimo O, Mäkikallio K, toim. Naistentaudit ja synnytykset. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2019.