Hyväonnisiksi itsensä kokevat ihmiset onnistuvat epäonnisia huomattavasti enemmän löytämään epäonnistumistaan joitain myönteisiä puolia. Tutkittaessa onnea psykologiselta kannalta on todettu ihmisten melko usein käyttävän traumaattisten tilanteiden käsittelyssä erityistä suhtautumistapaa (Pritchard, Smith, 2004). Jos he ovat joutuneet auto-onnettomuuteen tai väkivallan uhriksi, he usein – ennemmin tai myöhemmin – kokevat olleensa onnekkaita, koska vielä paljon pahemminkin olisi voinut käydä. Joitain vuosia sitten televisiosta tuli ohjelma amerikkalaisesta vuorikiipeilijästä, joka joitain vuosia aiemmin oli vuorilla joutunut lumimyrskyn saartamaksi neljäksi päiväksi. Hänen jalkansa paleltuivat niin pahoin, että ne jouduttiin amputoimaan polven alapuolelta. Mies kuitenkin kertoi tapahtumasta hyvin kevyeen sävyyn. Lopuksi hän totesi, että mielestään hän sai vain hyvän opetuksen. Hänen mielestään hänen asenteensa oli tuohon aikaan aivan väärä. Hän piti itseään niin kovana vuorikiipeilijänä, että hän voi tehdä mitä vain missä vain olosuhteissa. Vuoristokiipeilyssä sellainen asenne on kuolemaksi, mitä hänen onnekseen ei tapahtunut. Ohjelman lopuksi mies vielä esitteli, miten hän nykyisin edelleen jatkaa kiipeilyä. Hänen proteeseissaan jalkaterät ovat pienen lapsen kenkien kokoiset. (Kävellessään hän joutuu pitämään slalommonoja muistuttavia kenkiä. "Mutta jos tarjolla ovat monot tai rullatuoli, valinta on helppo.") Kiipeillessään hän ei käyttänyt kenkiä, vaan proteesien päät soveltuivat miehen mukaan kiipeilyyn paremmin kuin hänet omat jalkansa aiemmin.

Kyseinen mies tuskin suhtautui asiaan aivan yhtä välittömästi amputaation jälkeen, mutta esimerkki kuvaa hyvin miten vaikeisiin tilanteisiin on mahdollista sopeutua. Usein suuret tai pienet epäonnistumiset nostattavat hyvin voimakkaita tunnereaktioita. Jonkin uuden suhtautumistavan löytyminen on usein toimiva keino saada pettymys tai suuttumus laantumaan.

Takavuosina eräs mies sai kohtalaisen suuret sakot ajettuaan ylinopeutta, mikä sai miehen suuttumaan itselleen ja poliisille ja koko yhteiskunnalle. Aikansa kiehuttuaan raivossaan mies päätti kostaa valtiolle. Hän päätti lopettaa tupakanpolton – jota hän oli pitkään suunnitellut – ja saada valtiolta menettämänsä rahat takaisin. Päätös piti, ja hänen osuutensa valtion tupakkaveron maksamiseen loppui.