Onnellisuuskritiikkiä

Positiivinen psykologia ja onnellisuustutkimus on saanut viime vuosina myös kritiikkiä osakseen. Amerikkalainen psykologian professori Barbara Held on kirjoittanut "onnellisuuden tyranniasta", jolloin on sallittua puhua asioista vain positiivisesta näkökulmasta. Viime vuosina kansainvälisesti paljon huomiota on saanut tanskalaisen psykologian professori Svend Brinkmanin kirja Stand Firm – Stop the Self Improvement Craze (2014). Se on ilmestynyt myös suomeksi pari vuotta sitten nimellä Pysy lujana – Elämä ilman self-helpiä. Kirjan suomenkielinen nimi vie hieman harhaan, koska self help -kirjallisuus on vain yksi ilmiö tässä "itsensä kehittämis -hullutuksessa". (Brinkman on ironisesti tehnyt omaan kirjaansa itseapuoppaan rakenteen, jossa yhdeksän vaiheen kautta edetään kohti lisääntyvää hyvinvointia). Kirjassa tarkastellaan joitain itsensä kehittämisen ja positiivisen ajattelun sosiologisia kääntöpuolia, jotka on myös hyvä tiedostaa. Brinkmanin kirja on sosiologinen katsaus kiihtyvän nykyajan ilmioihin yhdistettynä antiikin stoalaisiin harjoituksiin.

Antiikin ajan sofistifilosofi Protagoras esitti, että kaikelle voidaan esittää vastaväite ja että ajattelu on väitteiden ja vastaväitteiden jatkuvaa virtaa. Brinkmanin kirjan voi nähdä tällaisena vastaväitteenä. Sen näkökulma intrapsyykkisiin prosesseihin ja positiiviseen psykologiaan on hyvin kapea. Kirjan merkittävä anti – joidenkin oikein hyvien stoalaisten negatiivisten mielikuvaharjoitusten lisäksi – on sen yhteiskunnallisessa näkökulmassa. Brinkmanin mukaan 1960-luvulla perinteistä länsimaista autoritaarista kulttuuria lähdettiin vastustamaan mm. kääntymällä sisäänpäin, henkiseen kasvun ja itsensä kehittämisen suuntaan. Tämä yritys vapautua ulkopuolisista auktoriteeteista on kuitenkin alkanut muodostua uudenlaiseksi pakkomekanismiksi. Jokaisen on kehitettävä jatkuvasti itseään. Työpaikkojen ongelmien ratkaisuksi tarjotaan mindfulness-kursseja ja positiivista ajattelua. Jos työpaikan organisaatiossa tai johtamiskulttuurissa on ongelmia, niin perusteltu tyytymättömyys voidaan vierittää yksittäisten työntekijöiden kontolle. "Vika on sinussa, et ole tehnyt riittävästi itseäsi kehittäviä harjoituksia". "Et ajattele tarpeeksi positiivisesti".

Kyse ei kuitenkaan ole joko-taitilanteesta. Mindfulness-harjoitukset ja positiivinen ajattelu ovat hyviä ja hyödyllisiä asioita. Joissain tilanteissa niiden käyttö voi kuitenkin synnyttää ongelmia. Tosin Brinkman ei näe ongelmallisuuden rajoittuvan vain joihinkin tilanteisiin vaan näkee itsensä kehittämisen olevan keskeinen nykyajan ilmiö. Kirjan nimi – Stand Firm – Stop the Self Improvement Craze – viittaa siihen, että Brinkmanin mukaan ihmisten on astuttava ulos itsensä kehittämisen loputtomasta oravanpyörästä ja pyrittävä vain tulemaan toimeen itsensä ja muiden ihmisten kanssa.

Itsenä kehittämisen kulttuuri voi muodostua hyvin merkittäväksi tyytymättömyyden ja riittämättömyyden lähteeksi. Vaatimukset kasvavat koko ajan ja kaikki pitäisi tehdä aina vain paremmin ja tehokkaammin. Brinkman tarjoaa lääkkeeksi stoalaisia harjoituksia. Alain de Botton käsittelee kirjassaan Filosofian lohdutuksia psykologisia ongelmia – esimerkiksi sydänsuruja ja turhautumisen tunnetta – ja kunkin kohdalla jonkun filosofin ajatuksia tähän ongelmaan liittyen. Kirjan pohjalta tehdyn TV-sarjan yhdessä jaksossa käsitellään aggressiota ja antiikin roomalaisen filosofin Senecan ajatuksia tästä aiheesta. Suuttumisen ja sen kanssa toimeen tulemisen lisäksi ohjelmassa on jakso, jossa stressaantunut englantilainen nainen testaa stoalaista "negatiivista mielikuvaharjoitusta". Nainen kertoo työpäiviensä olevan hyvin täynnä. Hyvällä onnella hän saa kaikki työpäivään ja vapaa-aikaan ahdetut tehtävät hoidettua. Yleensä näin ei kuitenkaan käy, vaan hänelle jää tunne siitä, että hän surkea, riittämätön ja koko ajan stressaantunut. Stoalainen harjoitus on aamulla käydä läpi tuleva päivä ja miettiä, mikä kaikki päivässä voi mennä pieleen. Parin viikon jälkeen nainen sanoi harjoituksen auttaneen häntä vähentämään vaatimuksiaan itsensä suhteen ja olemaan tyytyväisempi päivistä, jotka vastoin odotuksia olivat menneet hyvin.

Kuten tässä kirjassa todetaan tutkimusten mukaan onnellisuusharjoitukset lisäävät ihmisten hyvinvointia ja tyytyväisyyttä elämäänsä. Onnellisuusharjoitukset eivät kuitenkaan ole mikään viisasten kivi, joka suoraviivaisesti auttaa kaikkia kaikissa tilanteissa 100-prosenttisesti. Aikoinaan 1950-luvulla psykoterapian alalla alettiin lisääntyvässä määrin kiinnostua systeemisestä ajattelusta. Tässä perheterapian pohjaksi muodostuneessa lähestymistavassa huomio ei kohdistunut ihmisten pään sisäisiin prosesseihin vaan siihen, miten ihmiset toimivat suhteessa toisiinsa ja ylipäänsä siihen, mitä heidän toiminnastaan seurasi. Yksi tämän psykoterapiasuunnan virstanpylväistä on Paul Watzlawickin, John Weaklandin ja Richard Fischin kirja Muutoksen avaimet (1979). Heidän työskentelyssään huomio kohdistui siihen, miten ihmiset yrittivät ratkaista ongelmiaan. Ihmiset hakeutuivat terapeutin vastaanotolle tilanteessa, jossa heidän toimintatapansa ei tuottanut toivottua tulosta. Tällöin keskeistä oli toimia jollain toisella tavalla ongelmallisen asian suhteen. Tätä samaa lähestymistapaa voidaan soveltaa myös onnellisuusharjoituksiin. Jos positiivisen psykologian mukaiset harjoitukset toimivat, niin hyvä. Jos taas ei, niin silloin voi kokeilla jotain muuta, vaikkapa Brinkmanin ehdottamia stoalaisia negatiivisia meditaatioita. Niitä käsitellään Onnellisuusharjoitusten kohdassa Tartu hetkeen!.