Ferritiini on proteiinista muodostunut suurimolekyylinen yhdiste, jossa on sidoksissa rautaa. Elimistössä tällainen raudan varastomuoto sijaitsee ensisijaisesti solujen sisällä. Sitä voidaan kuitenkin todeta myös solujen ulkopuolella, esimerkiksi verenkierrossa. Yleensä plasman ja seerumin ferritiini pitoisuus korreloi selvästi elimistöön varastoituneen raudan määrän kanssa. Se on siis monesti hyvä elimistön rautavarastojen mittari. Pitoisuuden pienuus on merkki raudanpuutteesta.

Ehdotonta ferritiinipitoisuuden arvoa, joka aina sulkee pois raudanpuutteen, on vaikea asettaa. Kirjallisuudessa ferritiinin raja-arvoa 30 µg/l on käytetty raudanpuutteen osoittajana aikuisilla. Raudanpuute voi johtaa anemiaan. Raudanpuuteanemian yhteydessä arvot ovat useimmiten < 15 µg/l. Lääkäri arvioi mahdollisessa raudanpuutteessa myös muita laboratorioarvoja, oireita ja altistavia tekijöitä.

Matalien ferritiiniarvojen etsiminen ilman anemiaa tai raudanpuutteeseen viittaavia muita oireita ei yleensä ole tarpeen. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa on todettu rautahoidosta hyötyviä sairauksia kuten sydämen vajaatoiminta, masennus tai levottomat jalat-oireyhtymä.

Suuri ferritiinipitoisuus ei välttämättä poissulje raudanpuutetta. Normaali tai kohonnut arvo voi selittyä esimerkiksi tulehdusreaktiolla. Tällöin yleensä CRP-arvo tai lasko on suurentunut. Voimakkaan tulehduksen tai kudostuhon yhteydessä monen valkuaisaineen pitoisuus veressä kasvaa merkittävästi. Ferritiini on yksi näistä, mikä heikentää sen käyttökelpoisuutta monissa kroonisissa sairauksissa esimerkiksi reumaa tai syöpää sairastavilla. Sellaisissa tilanteissa raudan puutetta voidaan arvioida transferriinireseptorimäärityksen avulla (TfR).

Kohonneita pitoisuuksia voidaan todeta myös joissakin muissa sairauksissa kuten raudankertymäsairaudessa eli hemokromatoosissa.

Tutkimus ei edellytä paastoa ennen näytteenottoa.

Tutkimustulos saadaan saman päivän aikana.