Etusivu » Viekö sinilevä hengen tai maksan?

Viekö sinilevä hengen tai maksan?

Arsenikista öljyyn - 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä
3.11.2014
Jouko Tuomisto

Sinileväkukinnat ovat rehevöitymiseen liittyvä epämieluisa ilmiö vesistöissä, ja niistä voi tulla uimareille oireita. Ilmastonmuutos lisää niitä. Ellei saastunutta vettä käytä juomavetenä, muut riskit ihmiselle ovat pieniä, mutta tervejärkinen varovaisuus on paikallaan. Sinileväpitoista vettä ei tulisi käyttää löylyvetenä.

Rehevöityminen on lisännyt monien erilaisten mikro-organismien yleisyyttä vesistöissä. Syanobakteerit, joita aikaisemman luokittelun mukaan usein kutsutaan sinileviksi, ovat tyypillinen rehevöitymisen seuraus. Syanobakteerit kasvavat vedessä yleensä harvakseltaan. Toiset niistä lisääntyvät nitraattien lisääntyessä vedessä, mutta toiset pystyvät ottamaan typpeä ilmasta, ja niiden kasvu riippuu enemmän fosforin suhteellisesta määrästä. Syanobakteereihin muodostuu kaasukuplia. Kun niitä on vedessä runsaasti, ne nousevat massoittain pintaan ja aiheuttavat leväkukintoja, joita voi kesäisin helposti nähdä mm. lentokoneesta. Pintaan nousseet syanobakteerimassat liikkuvat tuulen ja veden virtausten mukana ja ne voivat muodostaa epämiellyttäviä puuroja rantavesiin. Ne voivat kuluttaa hapen vedestä ja aiheuttaa kalakuolemia ja ne varjostavat planktonia ja estävät sen kasvua. Ilmastonmuutos lisää selvästi leväkukintoja. Tuulisella säällä massat sekoittuvat veteen, jolloin niitä on vaikeampi havaita.

Myrkyllisyys

Yli puolet leväkukinnoista on voimakkaan myrkyllisiä. Myrkyt voidaan karkeasti jakaa kahteen ryhmään, maksamyrkkyihin ja hermomyrkkyihin. Syanobakteerilajeja on kuitenkin runsaasti, ja myös toksiineja1 on lukuisia. Vain osa niistä osataan tunnistaa ja ala on siksi Suomessakin ollut vilkkaan tutkimuksen kohteena. Maksalle myrkylliset sinilevät ovat yleisempiä kuin hermostolle myrkylliset. Makeiden vesien maksamyrkyt (mikrokystiinit) ja murtoveden maksamyrkyt (nodulariinit) ovat rakenteeltaan aminohapoista muodostuneita rengasrakenteisia peptidejä. Ne aiheuttavat muutamissa tunneissa eläimille maksan turpoamisen ja sokin. Hermostoon vaikuttavat toksiinit (mm. anatoksiinit ja saksitoksiinit) ovat rakenteeltaan pienimolekyylisiä hiilivetyrenkaita sisältäviä alkaloideja2 tai organofosfaatteja. Sekä anatoksiinit että saksitoksiinit aiheuttavat mm. lihasten halvaantumisen. Saksitoksiini on voimakkaimpia tunnettuja hermomyrkkyjä.

Riskit

Sinilevämyrkkyihin on kuollut saastunutta vettä juoneita nautoja ja koiria, mutta tiedossa ei ole ihmiselle Suomessa aiheutuneita vakavia myrkytyksiä. Uimareille voi aiheutua oireita paljon syanobakteereja sisältävästä uimavedestä, etenkin lapsille. Kuvattuja oireita ovat olleet mm. päänsärky, iho-oireet, silmä-, kurkku- ja korvaärsytys sekä kuumeilu, oksennukset ja ripuli. Selvää on, että sinileväkukintojen läheltä ei tule ottaa vettä juomavedeksi, koska toksiinit eivät tuhoudu keittämälläkään. Myös muuta altistusta (etenkin löylyvetenä käyttöä) on syytä välttää. Vaatimattomalla veden suodatuksella varustettu vesilaitos ei pysty myöskään poistamaan sinilevämyrkkyjä.

Sinilevätoksiineja ei ole yleensä ollut todettavina pitoisuuksina tehokkaasti puhdistetussa käyttövedessä, vaikka raakavedessä olisi leväkukintaa ja levässä toksiineja. Toksiinit laimenevat suureen määrään vettä solujen hajotessa ja vesilaitoksen vedenkäsittelyprosessit tuhoavat toksiineja tehokkaasti. Levämyrkyt eivät näytä myöskään kertyvän kalan syötäviin osiin. Valtameristä kylläkin tunnetaan simpukoiden kautta tapahtuneita toksiinimyrkytyksiä, kun simpukat siivilöivät planktonista mm. siimaeliöitä, jotka mahdollisesti yhteistoiminnassa bakteerien kanssa muodostavat mm. saksitoksiinia. Näitä kukintoja sanotaan "red tide" (punainen vuorovesi) -ilmiöksi3. Toksiinien muodostus on niin vaihtelevaa, että myrkyllisyyden ennustaminen on vaikeaa.

1 Toksiineilla tarkoitetaan luonnon tuottamia myrkkyjä; niitä voivat tuottaa niin eläimet ja kasvit kuin mikrobitkin.

2 Alkaloidit ovat typpeä sisältäviä hiilivetyjä, jotka ovat usein biologisesti aktiivisia.

3 ks. Niilin muuttuminen vereksi, 2. Moos. 7:19–21.