Etusivu » Selkärankareuma ja aksiaalinen spondylartriitti

Selkärankareuma ja aksiaalinen spondylartriitti

Lääkärikirja Duodecim
15.9.2020
sisätautien ja reumasairauksien erikoislääkäri Heikki Julkunen

Keskeistä

  • Selkärankareuma on tulehduksellinen reumasairaus. Sen ensisijainen oire on vähitellen alkava, vaihteleva ja hitaasti paheneva alaselkäkipu, joka vaivaa levossa (herättää yöllä) ja helpottaa rasituksessa.
  • Osalla potilaista on myös niveltulehduksia sekä jänteiden ja nivelsiteiden kiinnityskohtien kiputiloja.
  • Ensimmäiset oireet alkavat lähes aina 20–30 vuoden iässä. Tauti on yhtä yleinen naisilla ja miehillä.
  • Selkärankareuman diagnoosi perustuu röntgenkuvissa todettaviin risti-suoliluunivelten tulehdusmuutoksiin. Mikäli tulehdusmuutokset näkyvät vain magneettikuvissa, on kyseessä aksiaalinen spondylartriitti, joka voi edeltää selkärankareuman toteamista.
  • Perinnöllinen kudostekijä HLA-B27 altistaa selkärankareumalle; 95 %:lla potilaista on tämä tekijä.
  • Omatoiminen harjoittelu on tärkeää selän ja nivelten liikelaajuuksien ja yleiskunnon ylläpitämiseksi.
  • Selkärankareuman peruslääkkeitä ovat tarvittaessa tai pitkäaikaisesti käytettävä tulehduskipulääke ja sulfasalatsiini. Biologiset lääkkeet ovat osoittautuneet erityisen tehokkaiksi vaikeaoireisen taudin hoidossa.

Yleistä

Noin 1 % Suomen väestöstä sairastaa selkärankareumaa. Tauti on yhtä yleinen naisilla ja miehillä, mutta miehillä sairaus on usein vaikeampi.

Selkärankareuma on spodylartropatiaryhmän sairaus (nivel-nikamareumasairaus), johon kuuluvat myös nivelpsoriaasi (ks. «Nivelpsoriaasi»1), reaktiivinen niveltulehdus (ks. «Reaktiivinen niveltulehdus (reaktiivinen artriitti)»2) ja tulehduksellisiin suolisairauksiin (haavainen paksusuolitulehdus ja Crohnin tauti; ks. «Haavainen paksusuolitulehdus (colitis ulcerosa)»3 ja «Crohnin tauti (regionaalinen enteriitti)»4) liittyvät reumaattiset vaivat. Niveltulehdusten lisäksi spondylartropatioissa tavataan jänteiden ja nivelsiteiden kiinnityskohtien kiputiloja ja risti-suoliluunivelten tulehdusmuutoksia.

Selkärankareumaan liittyy voimakas perinnöllinen alttius. Lähes kaikilla sairastuneilla on kudostekijä HLA-B27. Edelleenkään ei tiedetä, miksi vain osa henkilöistä, joilla on tämä tekijä, sairastuu reumaattiseen tulehdukseen. Bakteerit ovat selvä laukaiseva tekijä reaktiivisessa niveltulehduksessa, ja niillä arvellaan olevan osuutta myös selkärankareuman synnyssä.

Selkärankareuman oireet

Tulehdukselliseen selkäsairauteen ja alkavaan selkärankareumaan sopivia oireita:

  • Selkäkipu on alkanut alle 45-vuotiaana ja kestänyt vähintään 3 kuukautta.
  • Kipu on alkanut vähitellen.
  • Kipu herättää aamuyöllä.
  • Lepo ei auta.
  • Liikkuminen helpottaa oireita.

Oireita voi olla myös muualla kuin selässä. Niveltulehduksia voi esiintyä etenkin alaraajojen alueella. Nivelsiteiden kiinnityskohtien tulehdus voi aiheuttaa kipuja rintakehän alueella. Melko yleinen vaiva on akillesjänteen kiinnityskohdan tai jalkapohjan kalvojänteen tulehdus, joista voi aiheutua hankalia kantapään alueen kipuja. Noin yksi viidestä selkärankareumapotilaasta voi sairastua silmän värikalvon tulehdukseen eli iriittiin (ks. «Silmän värikalvotulehdus (iriitti)»5). Joskus harvoin selkärankareumaan liittyy sydänläppien tulehdus ja rytmihäiriöitä.

Selkärankareuma etenee hyvin hitaasti vuosien aikana. Hoitamattomana selkä voi jäykistyä, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että polvet suorina eteentaivutuksessa sormet jäävät kauas lattiasta. Ajan mittaan myös niskan liikkuvuus voi rajoittua, ja ryhti saattaa painua etukumaraksi.

Selkärankareuman toteaminen

Lääkärin vastaanotolle hakeutuvista pitkittynyttä alaselkäkipua valittavista potilaista noin 5 %:lla on tulehduksellinen selkäsairaus. Mikäli tällaista voidaan oireiden perusteella epäillä, pyritään haastattelussa selvittämään, onko potilaalla muita selkärankareumaan tai spondylartriittiin sopivia oireita, kuten niveltulehduksia, jänteiden ja nivelsiteiden kiinnityskohtien kiputiloja, sairastettuja värikalvon tulehduksia, psoriaasi tai tulehduksellisen suolisairauden oireita ja onko lähisuvussa esiintynyt spondylartropatiaryhmän sairauksia.

Lääkärin suorittamassa tutkimuksessa voidaan todeta selkärangan arkuutta ja risti-suoliluunivelen puristus-, paino- ja vivutusarkuutta. Alaselässä ja rintakehän alueella voidaan todeta jäykkyyttä. Aktiivisessa selkärankareumassa tulehdusarvot (lasko ja CRP) ovat usein koholla.

Selkärankareumaa tai aksiaalista spondylartriittia voidaan epäillä, jos tulehduksellista selkäkipua valittavalla potilaalla todetaan positiivinen HLA-B27-kudostyyppi ja hänellä on muita yllä mainittuja taudille tyypillisiä piirteitä. Diagnoosi tulisi kuitenkin aina varmistaa risti-suoliluunivelten kuvantamistutkimuksilla. Yli 35-vuotiailla voi käyttää tavanomaista röntgentutkimusta, ja alle 35-vuotiailla suositellaan ensisijaisesti magneettikuvausta. Mikäli tulehdusmuutokset näkyvät vain magneettikuvissa, on kyseessä aksiaalinen spondylartriitti, joka voi edeltää selkärankareuman toteamista. Jos muutokset näkyvät röntgenkuvissa, on kyseessä jo selkärankareuma.

Selkärankareuman itsehoito

Säännöllinen liikunta ja fyysinen harjoittelu on erittäin tärkeää selkärankareumassa. Kaikki potilaat, joilla todetaan selkärankareuma tai aksiaalinen spondylartriitti, pyritään lähettämään fysioterapeutille omaehtoisen harjoittelun ohjaukseen. Vaikeimmissa tapauksissa voi laitosmuotoisista kuntoutusjaksoista olla myös pitempiaikaista hyötyä.

Liikuntaharrastuksen ja harjoittelun tulee olla pysyvää, koska sairaus on pitkäaikainen.

Selkärankareuman lääkehoito

Tulehduskipulääkkeet lievittävät varsin hyvin selkärankareumaan liittyvää särkyä ja jäykkyyttä. Niiden vaikutukset alkavat valmisteesta riippuen 1–2 tunnin kuluessa ja kestävät 8–24 tuntia. Tulehduskipulääkkeitä voidaan käyttää tarpeen mukaan mutta myös säännöllisesti, jos oireet ovat jatkuvia. Illalla otettava pitkävaikutteiden tulehduskipulääke poistaa aamuyön selkäsärkyä, vähentää aamujäykkyyttä ja sen vaikutus kestää myös pitemmälle päivään.

Selkä- ja niveloireiden pitkäaikaishoidossa käytetään sulfasalatsiinia, joka rauhoittaa reumaattista tulehdusta yli puolella potilaista. Tulehtuneisiin niveliin ja nivelsiteiden kiinnityskohtien kipupaikkoihin voidaan pistää glukokortikoidia eli kortisonia. Jos potilaalla on niveltulehduksia, joihin sulfasalatsiini ei tehoa riittävästi, voidaan käyttää myös metotreksaattia. Suun kautta otettava kortisoni ja metotreksaatti eivät helpota selkäoireita.

Mikäli yllä mainittujen hoitotoimenpiteiden teho jää vajaaksi ja selkärankareuman oireet ovat vaikeat, voidaan käyttää tulehduksenvälittäjäaineita salpaavia biologisia lääkkeitä. TNF-salpaajia on käytetty selkärankareuman hoidossa lähes 20 vuoden ajan. Niitä on nykyisin viisi eri valmistetta (infliksimabi, etanersepti, adalimumabi, sertolitsumabi, golimumabi). Uudempia biologisia lääkkeitä ovat sekukinumabi ja iksekitsumabi (interleukiini 17:n estäjiä). Monille potilaille biologiset lääkkeet ovat tuoneet ratkaisevan avun vaikeaoireisessa selkärankareumassa.

Ennuste

Jos selkärankareuma jatkuu pitkään aktiivisena ja vaikeasti oireilevana, se voi vuosikymmenien aikana johtaa selän ja niskan jäykistymiseen. Pitkälle edenneistä muutoksista huolimatta potilaiden työkyky ainakin kevyisiin ja keskiraskaisiin töihin säilyy kuitenkin hyvänä.

Hoidossa käytetyt tulehduskipulääkkeet, perinteinen reumalääke sulfasalatsiini ja erityisesti biologiset lääkkeet helpottavat oireita mutta näyttävät myös hidastavan selän jäykistymistä. Aktiivisella omaehtoisella ja säännöllisellä harjoittelulla on monia edullisia vaikutuksia työ- ja toimintakykyyn.

Käytettyjä lähteitä

Nordström D. Selkärankareuma ja aksiaalinen spondylartriitti. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 19.9.2018.

Nordström D, Kauppi M. Mitä eroa on selkärankareumalla ja aksiaalisella spondylartropatialla – ja onko sillä väliä? Duodecim 2010;126:1467-74. «/xmedia/duo/duo98903.pdf»1