Etusivu » Kearns-Sayren syndrooma (Orphanet)

Kearns-Sayren syndrooma (Orphanet)

Harvinaiset sairaudet
21.5.2015
Toimitus

Tämä on Orphanet-artikkeli «Orphanet-tietokannan esittely»1

Mitokondriotauti, johon kuuluu etenevä eksternaalinen oftalmoplegia (PEO), retinitis pigmentosa ja sairastuminen alle 20-vuotiaana. Tauti alkaa usein lapsuudessa silmäoirein, kuten riippuluomi (ptoosi), verkkokalvon pigmenttirappeuma ja PEO, joita seuraa lisääntyvästi muita oireita riippuen siitä, missä kudoksissa poikkeavat mitokondriot esiintyvät.

Useimmiten lisäoireina ovat molemminpuolinen sensorineuraalinen kuulon alenema, sydänoireet (kardiomyopatia, sydämen johtumishäiriöt), keskushermosto-oireet (ataksia, älyllinen kehitysvammaisuus, puheen häiriöt, molemminpuolinen kasvolihasten heikkous), luurankolihasten myopatia, suolistohäiriöt, hormonivajeet (viivästynyt murrosikä, hypoparatyroidismi, diabetes) ja munuaisten vajaatoiminta. Tauti etenee hitaasti vuosikymmenien ajan oireiden määrän lisääntyessä ja aiempien pahentuessa.

Taudin aiheuttavat mitokondriaalisen DNA:n (mtDNA) suuret deleetiot, mikä johtaa oksidatiiviseen fosforylaatioon osallistuvien geenien puutteeseen. Deleetiot ovat heteroplasmisia l. yksi solu sisältää sekä normaalia että deletoitunutta DNA:ta. Oireita kehittyy vain, jos epänormaalin DNA:n määrä on riittävän korkea; kynnystaso vaihtelee elinryhmittäin (luurankolihaksessa noin 60 %). Poikkeustapauksissa tyypillinen syndrooma voi esiintyä ilman tyypillistä yhtä suurikokoista mtDNA-deleetiota. Nämä tapaukset voivat johtua joko pistemutaatioista, jotka sijaitsevat tRNA-geenejä sisältävässä mtDNA:ssa tai tuman geeneissä, jotka osallistuvat mtDNA:n ylläpitoon (esim. RRM2B).

Mitokondriaalisen DNA:n deleetiot periytyvät vain poikkeustapauksissa sukupolvesta toiseen. Miehet eivät siirrä mtDNA:ta lapsilleen. Riski että nainen, jolla on suuri mtDNA-deleetio, antaisi sen lapselleen, on arvioitu olevan alle 4%. Suurin osa tapauksista onkin sporadisia. Poikkeustapaukset, joissa taudin syy on muu kuin suuri deleetio, noudattavat kyseisen geenin periytymistapaa (maternaalista periytymistä mtDNA:n pistemutaatioissa tai autosomissa peittyvää periytymistä tuman geenien mutaatioissa).

Diagnoosi on kliinispatologinen: luurankolihaksen koepalassa nähdään 'ragged red fibres'-muutoksia sekä lihassäikeitä, joista puuttuu sytokromi C-oxidaasi. Kliinisten pääoireiden lisäksi ainakin yksi seuraavista on myös usein mukana: sydämen johtumishäiriö, ataksia tai selkäydinnesteen kohonnut proteiinipitoisuus. Diagnoosi voidaan varmistaa tavallisesti luurankolihaksen mitokondriaalisen DNA:n tutkimuksin (suuri, 1,3-10kb:n deleetio). Sikiödiagnoosia ei yleensä tehdä.

Hoito on oireenmukaista. Kardiologin säännöllistä seurantaa suositellaan. Tarvittaessa käytetään sydämen tahdistinta, joka parantaa ennustetta. Huonokuuloisuuteen voidaan tarvita kuulokojetta. Coentsyymi Q10-ravintolisästä on ollut hyötyä joissakin tapauksissa. Silmähalvausoireita voidaan hoitaa leikkauksilla, mutta oireilla on suuri uusiutumisriski ja silmäkomplikaatiot ovat mahdollisia. Ennuste riippuu siitä, kuinka moniin elimiin sairaus vaikuttaa ja niiden poikkeavan mtDNA:n suhteellisesta määrästä. Useimmissa tapauksissa eliniän ennuste voi olla normaali asianmukaisella hoidolla. Esiintyvyydeksi on arvioitu 1-3/100 000. Yli 200 tapausta on julkaistu.

Orphanet ORPHA 480 «http://www.orpha.net/consor/cgi-bin/Disease_Search.php?lng=EN&data_id=61»1