Etusivu » Maligni hypertermia (Orphanet)

Maligni hypertermia (Orphanet)

Harvinaiset sairaudet
19.10.2015
Toimitus

Tämä on Orphanet-artikkeli «Orphanet-tietokannan esittely»1

Luurankolihasten farmakogeneettinen häiriö, jossa höyrystyville anestesiakaasuille kuten halotaanille, sevofluraanille, desfluraanille ja depolarisoivalle lihasrelaksantille sukkinyylikoliinille syntyy hypermetabolinen vaste. Tila voi joskus harvoin syntyä myös stressireaktiona esim. rajun urheilun jälkeen tai kuumassa. Tila on huomattavasti yleisempi miehillä.

Kliininen oirekuva vaihtelee suuresti lievistä tai keskivaikeista, itsestään rajoittuvista tapauksista yhtäkkiseen maligni hypertermia (pahanlaatuinen ruumiinlämmön kohoaminen) - kriisiin. Klassiset löydökset liittyvät hypermetaboliseen vasteeseen: merkittävä hypertermia, sydämen nopealyöntisyys, eteis- tai kammioarytmia, tiheä hengitys, lisääntynyt hiilidioksidin tuotanto, lisääntynyt hapenkulutus, asidoosi, ulomman puremalihaksen spasmi tai yleistynyt lihasjäykkyys ja lihassolujen hajoaminen (rabdomyolyysi). Hoitamattomana tila johtaa monielinvaurioihin (mukaan luettuna akuutti munuaisten vajaatoiminta) ja verenkierron romahtamiseen.

Suurimmassa osassa tapauksista taustalla on ryanodiini-reseptorivika. Yli 400 muunnelmaa on tunnistettu ryanodiini-reseptorigeenissä (RYR1), joka sijaitsee kromosomissa 19q13.1, ja niistä ainakin 34 aiheuttavat malignia hypertermiaa. Taustamekanismina on lihassolun kalsiumin hallitsematon nousu, mikä kiihdyttää lihasaktivaatioon liittyviä biokemiallisia prosesseja. Tästä seuraavan ATP-puutteen vuoksi lihaskalvon pitävyys heikentyy johtaen hyperkalemiaan ja rabdomyolyysiin.

Tyypillisin aikainen diagnostinen vihje on uloshengityksen loppuvaiheen kohonnut hiilidioksidipitoisuus. Arteriakaasuanalyysi paljastaa sekä respiratorisen että metabolisen asidoosin, johon liittyy negatiivinen emäsylimäärä, veren korkea maitohappo- ja hiilihappopitoisuus ja matala happipitoisuus. Diagnoosi perustuu lihasbiopsian in vitro lihassupistusvasteeseen halotaanille, kofeiinille ja muille lääkkeille. Muitakin lääkkeitä, kuten ryanodiinia ja 4-chloro-m-cresolia, on käytetty, mutta ne eivät kuulu perusmenetelmiin. Diagnoosi varmistuu, kun supistuksen voimat ylittävät näiden aineiden altistukselle annetut kynnysarvot.

Tila periytyy autosomissa vallitsevasti. Geneettisten muutosten selvittäminen on mahdollistanut geenitestauksen sairastumisalttiudelle. Tosin tätä voidaan käyttää vielä hyvin rajoitetusti. Geenitestien sensitiivisyyden parantuessa molekyyligenetiikka on yhä hyödyllisempi keino tunnistaa riskipotilaat. Perinnöllisyysneuvonta on mahdollista perheille, joissa tautia aiheuttava mutaatio tunnetaan.

Dantroleeni toimii taudin patofysiologisten muutosten spesifisenä antagonistina, ja sitä pitäisi olla aina saatavilla anestesiaa käytettäessä. Tilaa epäiltäessä kyseisen anestesiakaasun anto tulee lopettaa välittömästi ja antaa laskimonsisäisesti propofolia, opioidia ja/tai sedatiiveja. Maligni hypertermia-kriisin aikana dantroleenia tulisi annostella 2,5 mg/kg 5-10 minuutin välein, kunnes potilaan tilanne on vakaa. Tilavuuselvytys ja vasopressoreiden antaminen saattaa olla tarpeellista hemodynamiikan stabiloimiseksi. Potilaan viilentäminen (kylmää laskimonsisäistä nestettä, jäitä paikallisesti tai viilennyspeitto) on välttämätöntä, sillä korkea lämpötila pahentaa alkanutta reaktiota.

Hoitamattomana tila johtaa hyvin todennäköisesti kuolemaan, mutta taudin patofysiologian ja kliinisten ilmentymien ymmärtäminen on pienentänyt kuolleisuutta. Vielä 30 vuotta sitten 80 % potilaista kuoli, kun nykyään vastaava luku on 5 %. Esiintyvyydeksi on arvioitu 1/5000-1/100 000 anestesiaa. Geneettiseksi esiintyvyydeksi sen sijaan on arvioitu 1/400.

Orphanet ORPHA423 «http://www.orpha.net/consor/cgi-bin/Disease_Search.php?lng=EN&data_id=649»1