Etusivu » Suun tutkimukset

Suun tutkimukset

Terve suu
19.12.2019
Kaarina Sirviö

Hammaslääkäri tai suuhygienisti tekee suun tutkimuksen. Siihen kuuluvat suun ulkoinen eli kasvojen, pään ja kaulan alueen sekä suun ympäristön (huulet ja iho huulten ympäriltä) tutkimukset. Suun sisältä rekisteröidään purenta ja tutkitaan hampaat (esimerkiksi lukumäärä, kulumis- ja eroosiovauriot, värjäymät, kariesvauriot ja aiemmat paikkaukset) ja hampaiden kiinnityskudokset, limakalvot, suunpohja, suulaki ja kieli.

Hampaiden kiinnityskudosten tutkiminen sisältää hampaiden pinnalla olevan plakin sijainnin ja määrän, hammaskiven esiintymisen, ientulehduksen sekä ientaskujen syvyyden rekisteröinnin. Lisäksi rekisteröidään esimerkiksi ienvetäytymät, hyperplasiat eli ikenen liikakasvu ja hampaiden liikkuvuus.

Suun limakalvojen ja kielen tutkiminen

Suun limakalvojen ja kielen tarkastaminen on tärkeä osa sekä hampaallisen että hampaattoman suun tutkimusta (kuva « Huulten ja posken limakalvojen tutkiminen: Ylähuulen limakalvo nähdään parhaiten venyttämällä huulta ylöspäin»1). Suun limakalvojen ja kielen tutkimisella etsitään mahdollisia muutoksia niiden alueilla (ks. luku 13).

Kuva 1.

Huulten ja posken limakalvojen tutkiminen: Ylähuulen limakalvo nähdään parhaiten venyttämällä huulta ylöspäin. Vastaavasti alahuulen limakalvoa tutkittaessa venytetään huulta alaspäin. Poskien limakalvo näkyy parhaiten suun ollessa kunnolla auki. Kuva: Kaarina Sirviö, Tarja Ruokokoski.

Leukanivelen tutkiminen

Hammaslääkärin suorittamassa leukanivelten tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka paljon suuta saa avattua, avautuuko suu vinoon vai suoraan ja ovatko suun avaus- ja sulkuliikkeet symmetrisiä. Lisäksi kiinnitetään huomiota mahdollisiin kipuihin ja ääniin, kuten rahinaan tai naksahduksiin.

Puremalihasten tutkiminen

Hammaslääkäri tunnustelee puremalihakset yhtä aikaa molemmin puolin. Näin havaitaan parhaiten mahdollinen puolten välinen ero. Osa puremalihaksista tunnustellaan suun ulkopuolelta, osa sisäpuolelta. Kuvat « Ohimolihaksen kiinnityskohdan tunnustelu»2 ja « Puremalihasten tunnustelu molemmin puolin»3 havainnollistavat puremalihasten tutkimista.

Kuva 2.

Ohimolihaksen kiinnityskohdan tunnustelu. Kuva: Kaarina Sirviö, Tarja Ruokokoski.

Kuva 3.

Puremalihasten tunnustelu molemmin puolin. Kuva: Kaarina Sirviö, Tarja Ruokokoski.

Syljen perustutkimukset

Suun terveydenhuollossa voidaan tehdä potilaalle syljen perustutkimukset varsinkin silloin, kun kysymyksessä on karies- ja eroosio-ongelma, oikomishoito tai potilas, jolle suunnitellaan kalliita ja laajoja hoitoja. Syljen perustutkimukset sisältävät eritysnopeuden mittaamisen, puskurikapasiteetin mittaamisen sekä mutans-streptokokki- ja laktobasillitestit.

Röntgen- ja kartiokeilatomografiatutkimukset

Uudelta kokonaishoitoon tulevalta aikuispotilaalta otetaan usein leukojen alueen panoraamakuva (kuva « Hampaiston panoraamakuva»4) ja pienemmät hammaskuvat. Koko hampaistosta tietyin väliajoin tehty röntgenkuvaus on hyödyllinen ja kuvaustarve harkitaan aina yksilöllisesti.

Kuva 4.

Hampaiston panoraamakuva. Terveen 45-vuotiaan naishenkilön panoraamakuva eli koko leukojen röntgenkuva. Kirkkaan valkoiset alueet hampaiden purupinnoilla ovat amalgaamipaikkoja ja himmeämmän valkoiset yhdistelmämuovitäytteitä. Ylä- ja alaleuan ensimmäiset välihampaat on poistettu oikomishoidon takia. Lisäksi kaikki takimmaiset poskihampaat (ns. viisauden hampaat) on poistettu. Hampaiden lisäksi röntgenkuvassa erottuvat hyvin muut luiset rakenteet, kuten alaleuan luu, nenäkuorikot ja poskionteloiden seinämät.

Röntgenkuvasta tarkastetaan esimerkiksi hampaiden reikiintyminen, hampaissa olevat juuritäytteet, puhkeamattomat hampaat, luun tai mahdollisen luukadon määrä suun eri alueilla ja leukanivelen muodon muutokset. Potilaan lähettämisestä röntgentutkimukseen päättää aina hammaslääkäri, mutta kuvan voi ottaa kuvaukseen koulutettu hammashoitaja tai suuhygienisti.

Viime vuosina suun alueen kuvantamiseen on tullut myös uusia menetelmiä, joilla suun ja leukojen aluetta voidaan tutkia. Tällaisia tutkimuksia on muun muassa kartiokeilatomografia, jolla saadaan tarkkoja kolmiulotteisia kuvia hampaista ja leuoista esimerkiksi ennen viisaudenhampaan poistoa (kuva « A) Puhkeamattoman viisaudenhampaan kuvaaminen panoraamaröntgenillä (OPG)»5) tai keinojuuren asentamista. Kuvan voi ottaa koulutuksen saanut hammashoitaja tai suuhygienisti.

Kuva 5.

A) Puhkeamattoman viisaudenhampaan kuvaaminen panoraamaröntgenillä (OPG). Potilaan viisaudenhammas vasemmalla alaleuassa hammaskaaren lopussa on jäänyt puhkeamatta leukaluun sisään. Hammas on kallistunut viereistä hammasta vasten eikä ole päässyt puhkeamaan suuhun asti. Tyhjä tila hampaan ja luun välissä on merkki tulehduksesta (perikoroniitti), minkä takia hammas joudutaan poistamaan leikkauksellisesti. Hampaan juuret ja alaleuan sisällä kulkeva hermo ovat kuvautuneet osittain päällekkäin (nuoli) ja juuren sijainnin paikallistamiseksi tarvitaan tarkempaa tutkimusta, ettei sitä vahingoiteta leikkauksen yhteydessä. Kuva: Lars Andersson.

B) Puhkeamattoman viisaudenhampaan kuvaaminen kartiokeilatietokonetomografialla (KKTT). Kuvasarjan ylärivin oikeanpuoleinen kuva vastaa OPG-kuvaa puhkeamattomasta viisaudenhampaasta; hammas kuvattu poskenpuolelta. Viereinen kuva on eri kulmasta (A = anterior eli edestä päin, P = posterior eli takaa päin, R = right eli oikea ja L = left eli vasen). Kerroskuvauksesta nähdään paremmin hampaan juurien ja alaleuan sisällä kulkevan hermon sijainti toisiinsa nähden. Kuvassa olevat viivat 1–5 vastaavat leikkeitä alla olevassa viiden kuvan kuvasarjassa. Niistä nähdään (merkitty nuolella), että hermo sijaitsee hampaan juuriin nähden linguaali- (L) eli kielen puolella, mikä pitää huomioida hammasta poistettaessa. Alimmissa kuvissa "B" tarkoittaa bukkaali- eli posken puolta. Sininen kaareva viiva on pehmytkudosta. Kuva: Lars Andersson.

Diagnoosi ja hoitosuunnitelma

Esitietojen ja suun perustutkimuksen perusteella hammaslääkäri tekee taudinmäärityksen eli diagnoosin. Diagnoosin jälkeen laaditaan hoitosuunnitelma. Hoitosuunnitelma perustuu esitietoihin ja tutkimusten perusteella tehtyihin havaintoihin ja taudinmääritykseen, potilaan oireisiin ja hänen käytettävissään oleviin voimavaroihin.

Hoitosuunnitelma on kirjallinen ja sisältää arvioinnin potilaan keskeisistä ongelmista, suunnitellun hoidon ja sen aikataulun ja tavoitteet. Hoitosuunnitelma laaditaan yhdessä potilaan kanssa. Hoitosuunnitelma tarkistetaan hoidon kuluessa. Hoitosuunnitelmaan liittyy potilaalle annettava kustannusarvio.