Haitallista suun terveydelle

Tällä hetkellä monen syömistottumukset ovat haitallisia niin suun terveydelle kuin yleisterveydellekin. Syöminen ja juominen ovat usein jatkuvaa tai tiheästi toistuvaa ilman selviä 2–3 tunnin taukoja. Tällöin suussa muodostuu jatkuvasti happoa ja syljelle ei jää aikaa kovettaa happamuuden liuottamaa kiillettä. Se johtaa nopeasti hampaiden reikiintymiseen, erityisesti lasten ja nuorten kehittyvissä hampaistoissa.

Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan yli puolet perheistä ei syö yhteistä ateriaa iltapäivällä tai illalla. "Kunnon ruuan" tilalle ovat tulleet napostelutuotteet, jotka sisältävät runsaasti sokeria, suolaa, rasvaa ja energiaa. Niiden hankinta on helppoa, kun niitä voi ostaa elokuvateattereista, posteista ja jopa rautakaupoista. Koulujen suun terveyttä koskevan linjauksen tulisi käsittää makeiden tuotteiden myynnin kieltäminen kouluissa. Sen sijaan koulujen tulisi tarjota terveellisiä välipaloja.

Makeiden keksituotteiden kulutus on lisääntynyt selvästi vuonna 2011 säädetyn makeisveron myötä samalla kun virvoitusjuomien ja laimennettavien mehujen kulutus on hieman vähentynyt. Keksit tarttuvat hammaspintoihin ja aiheuttavat pitkäaikaisen happohyökkäyksen. Sokeria saadaan myös makeista maitotuotteista (juotavat tai lusikalla syötävät jogurtit, rahkat ym.).

Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan noin viidennes oppilaista syö koulupäivän aikana makeaa. Happamia ja sokeria sisältäviä energiajuomia käyttävät jopa alle 10-vuotiaat, mutta erityisesti 10–18-vuotiaat sekä nuoret aikuiset. Pehmeä sokerinen ruoka saa aikaan runsaan bakteerikerroksen hampaiden pinnoille, mikä huonosti puhdistetussa hampaistossa aiheuttaa reikiintymistä (ks. Karies (hampaan reikiintyminen)) ja ientulehdusta (ks. Ientulehdus (gingiviitti)).

Hyvän syljenerityksen ylläpitämiseen tarvitaan pureskeltavaa ruokaa, ja sitä ei pehmeä ravinto ole. Makeiden ja happoja sisältävien juomien tiheä käyttö aiheuttaa hammaspintojen kulumista eli eroosiota (ks. Hampaiston kuluminen (attritio ja abraasio) ja kiilteen liukeneminen (eroosio)). Kun hampaiden pinnat ohenevat, on seurauksena viiltelyä, kipua, hampaiden lohkeilua ja vähitellen purennan madaltumista. Nämä oireet ovat palautumattomia, sillä hammaskiille ei uusiudu. Vaurioiden hoito voi olla hankalaa.

Suun terveyttä ylläpitäviä syömistottumuksia

Suun terveydelle edullista on ravitsemussuositusten mukainen monipuolinen, myös pureskelua sisältävä ruoka, jota syödään säännöllisinä ateria-aikoina. Niitä ovat aamiainen, lounas, iltapäivän välipala, päivällinen ja iltapala. Kun syö aterialla itsensä kylläiseksi, ei ole tarvetta naposteluun aterioiden välillä.

Milloin tahansa voi juoda janoon vettä mutta ei sokeria tai tiettyjä happoja (esim. sitruunahappoa) sisältäviä juomia. Sokeria sisältäviä tuotteita tulee käyttää säästeliäästi ja vain aterioilla, esimerkiksi jälkiruokana.

Aterian päätteeksi on hyvä ottaa ksylitolia, pähkinöitä tai pala kovaa juustoa. Makeisia, perunalastuja, mehuja ym. helposti fermentoituvia hiilihydraatteja sisältäviä tuotteita tulee syödä vain harvoin ja mieluiten jonkin aterian yhteydessä, jolloin syljeneritys on lisääntynyt ja makeisista syntyvät hapot poistuvat nopeasti suusta. Jos kaipaa herkuttelua, herkkuhetki kerran viikossa on hyvä tapa. Ksylitoli herkun jälkeen varmistaa happohyökkäyksen loppumisen. Säännöllinen ruokailu suojaa kaikenikäisten suun terveyttä.