Lasten umpilisäketulehdukset on perinteisesti leikattu, mutta viime vuosikymmeninä niitä on alettu hoitaa myös pelkällä antibioottikuurilla. Tuoreen meta-analyysitutkimuksen perusteella kumpikin hoitotapa voi olla perusteltu, mutta niihin liittyy eroja, jotka on syytä huomioida.

Meta-analyysissa yhdistettiin ja analysoitiin seitsemän laadukkaan satunnaistetun tutkimuksen aineistot, jotka koostuivat yhteensä 1 480 lapsipotilaan tiedoista. Lapsilla oli todettu komplisoitumaton eli lievä umpilisäketulehdus ja heitä seurattiin vuoden ajan. Tulokset julkaistiin JAMA Pediatrics -lehdessä.

Tulosten perusteella pelkkää antibioottihoitoa saaneet pääsivät jonkin verran nopeammin kotiin ja takaisin kouluun, mutta jopa kolmannes potilaista tarvitsi umpilisäkkeen poistoleikkauksen vuoden sisällä. Antibioottiryhmissä myös erilaiset komplikaatiot ja haittavaikutukset olivat yleisempiä kuin leikkausryhmissä.

Tutkimusta kommentoivassa pääkirjoituksessa meta-analyysia kehutaan laadukkaaksi yhteenvedoksi parhaasta tällä hetkellä saatavilla olevasta tutkimusnäytöstä. Sen perusteella sekä antibiootit että leikkaus ovat kummatkin hyviä hoitoja komplisoitumattomaan umpilisäketulehdukseen.

Kirjoituksessa kuitenkin peräänkuulutetaan pitempiä seurantoja, jotta antibioottihoitoa saaneiden myöhemmästä leikkaustarpeesta saataisiin parempi käsitys. Myös komplikaatioiden ja hoitotulosten vertaamiseen olisi hyvä keksiä parempia keinoja, jotta lääkärit ja vanhemmat voisivat helpommin valita lapselle sopivimman hoidon.

Uutispalvelu Duodecim

(JAMA Pediatrics 2026;180:26–34)

https://doi.org/10.1001/jamapediatrics.2025.4091