Sisäilman kosteusvauriokysymyksiin liittyy vielä paljon tuntematonta. Kosteusvauriot sinänsä ovat hyvin yleisiä, toistaiseksi tunnetaan huonosti syyt, miksi ne joskus aiheuttavat terveysongelmia, joskus eivät. Olennaista on joka tapauksessa, että rakenteet ovat kuivia ja pysyvät kuivina.

Kolmas Mooseksen kirja kuvaa jo rakennuksen, joka saastuu "pitalista" ja pitää puhdistaa.1 Ellei tämä onnistu, se on purettava ja kivet ja puuosat vietävä kaatopaikalle. Tämä pitää vieläkin joskus paikkansa. Väestötutkimuksin on osoitettu, että rakennusten kosteusvaurioihin ja mikrobikasvuun liittyy mm. astmaa, ylähengitystieoireita, yskää ja hengitystieinfektioita. Oireet liittyvät ajallisesti rakennuksessa oleskeluun ja lievittyvät altistuksen loppuessa. Kosteusvauriorakennuksissa voi esiintyä myös allergista nuhaa, keuhkoputkentulehduksia ja homepölykeuhkotapauksia. Yksittäisten tapausselostusten perusteella on epäilty muitakin sairauksia. Erityistä sisäilmasairautta (”hometalosairautta”) ei näytä olevan olemassa, vaan kyse on riskitekijöistä tunnetuille sairauksille.

Vaikka yhteys vaurioiden ja terveyshaittojen välillä on osoitettu, ei vielä varmuudella tiedetä, mitkä tekijät aiheuttavat terveyshaitat. Kosteus saa aikaan materiaalien kemiallista hajoamista ja niiden pinnalle mikrobikasvua. Sekä kemiallisesta hajoamisesta että mikrobikasvusta joutuu ilmaan kemiallisia epäpuhtauksia, sekä haihtuvia VOC-yhdisteitä että puolihaihtuvia SVOC-yhdisteitä (ks. Pitäisikö sisäilman aineita valvoa?). Monet homesienet ja bakteerit tuottavat lisäksi rakennusmateriaaleilla kasvaessaan toksiineja, jotka ovat myrkyllisiä.

Kosteusvauriot

Kosteus voi kertyä rakennukseen mm. vuotojen, maaperän kosteuden kapillaarinousun tai tiivistymisen seurauksena. Kosteuden tiivistyminen on usein seurausta puutteellisesta ilmanvaihdosta. Se voi myös johtua väärin asennetuista höyrysuluista, jotka estävät kosteuden haihtumisen seinärakenteista. Tämän päivän rakennusten kosteusongelmiin on monia syitä; taustalla voi olla suunnittelu- tai rakennusvirheitä, huollon ja kunnossapidon puutteita tai käyttövirheitä esimerkiksi ilmanvaihdossa.

Kosteusvauriot ovat yleisiä. Pientalojen kuntotarkastusten perusteella jonkinlainen kosteusvaurio on todettu 15 %:ssa ja joko vaurio tai lisätutkimustarve riskirakenteissa noin 40 %:ssa. Vanhemmissa vuosina 1960–1979 rakennetuissa taloissa näitä on enemmänkin. Täsmällistä tietoa on vaikea saada, koska vaurioiden esiintymistä voidaan arvioida rakenteita avaamatta vain karkeasti. Kosteus- ja mikrobivaurioiden tunnistaminen perustuu pääasiassa rakennusteknisiin selvityksiin, tarvittaessa mikrobinäytteisiin.

Kosteus- ja homevaurioille altistuneiden ihmisten lukumäärät ovat suuria, sillä kosteusvaurioita esiintyy asunnoissa, kouluissa, päiväkodeissa, työpaikoilla, hoitolaitoksissa ja vapaa-ajanviettotiloissa. Koska ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka laaja tai pitkäkestoinen vaurio alkaa aiheuttaa terveyshaittoja, on tyydyttävä varovaiseen arvioon altistuneiden määrästä. Ehkä kolmasosa väestöstä joutuu tekemisiin jonkinasteisesti kosteus- tai mikrobivaurioituneen sisäympäristön kanssa. Ilmeistä on kuitenkin, että vähäiset kosteusvauriot tai edes mikrobikasvustot eivät sinänsä ole haitallisia terveydelle.

Opettajiin kohdistuneen tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että altistuminen mikrobeille on suurempaa kuin kotona tai työpaikalla mitatuista sisäilmapitoisuuksista voisi arvioida. Tämä johtuu pääasiassa ihmisen oman aktiivisuuden seurauksena tapahtuvasta pölyämisestä, ns. personal cloud -ilmiöstä.

Kosteusvaurioihin liittyvät kemialliset päästöt

Kosteusvaurioiden seurauksena voi rakennusmateriaaleissa käynnistyä kemiallisia hajoamisreaktioita, jolloin hajoamistuotteita joutuu sisäilmaan. Tällainen voi olla esimerkiksi kostean betonilaatan päälle asennetun muovimaton alkalinen hajoaminen, joka voi jatkua vielä kosteusolojen muututtua normaaleiksi. Ammoniakin tuoksu kostumisen jälkeen on selvä merkki tämäntyyppisestä ongelmasta. Materiaaleista voi haihtua mm. ftalaattien hajoamistuotteita varsinkin uutena, mutta kosteusvaurio voi lisätä niitä. Joissakin tapauksissa alapohjan kosteus on peräisin maaperästä.

Mikrobikasvustosta lähtevät ilman epäpuhtaudet

Mikrobikasvustosta vapautuu sisäilmaan hiukkasia ja haihtuvia yhdisteitä, jotka aistitaan usein homeen tai maakellarin hajuna. Hiukkaset voivat olla itiöitä (0,001–0,050 mm) tai itiöitä pienempiä hiukkasia (0,000 01–0,0001 mm), ja ne voivat sisältää mm. allergeeneja. Pinnoilla tai rakenteissa kasvavien mikrobien päästöt voivat joutua sisäilmaan jatkuvasti tai ajoittain, esimerkiksi tietyissä sääoloissa.

Mikrobien tuottamat haihtuvat aineenvaihduntatuotteet ovat hiilivetyjä, happoja, alkoholeja ja muita orgaanisia yhdisteitä kuten muutkin sisäilmassa esiintyvät haihtuvat yhdisteet. Yritykset löytää mikrobiaineenvaihdunnalle tyypillisiä yhdisteitä eivät ole yleensä tuottaneet tulosta, koska yhdisteillä voi olla muitakin lähteitä, esimerkiksi ulkoilma. Vaikka homeen tai maakellarin haju on yleensä helppo tunnistaa aistinvaraisesti, on hajujen kemiallinen luonnehdinta vaikeaa yhdisteiden suuren vaihtelun ja pienten pitoisuuksien vuoksi.

Mikrobitoksiinit

Myös mikrobitoksiinit ovat homesienten tai bakteerien aineenvaihdunnan tuotteita. Nämä yhdisteet eivät yleensä ole haihtuvia, vaan esiintyvät ilmassa mm. itiöihin sitoutuneina. Rakennusmateriaaleilla kasvavia toksiineja tuottavia homesieniä ovat esimerkiksi Stachybotrys chartarum, Aspergillus versicolor ja useat muut Aspergillus- lajit, Trichoderma spp., Fusarium spp. ja Chaetomium spp. sekä monet Penicillium-lajit. Bakteereista toksiinintuottajia voivat olla streptomykeetit ja eräät Bacillus- ja Nocardiopsis-lajit. Näitä mikrobeja kasvaa yleisesti kosteusvaurioituneilla rakennusmateriaaleilla, mutta ne eivät aina tuota toksiineja..

Mikrobimyrkyille altistumista sisäilman kautta ei ole juurikaan tutkittu, vaikka ruoan toksiineja on tutkittu perusteellisesti. Tämä saattaa johtua menetelmävaikeuksista, joita liittyy ilmassa hyvin pieninä pitoisuuksina esiintyvien yhdisteiden määritykseen ja ilmassa mahdollisesti esiintyvien toksiinien suureen lukumäärään. Mikrobitoksiinit voivat ärsyttää, vaikuttaa immuunijärjestelmään ja hermostoon, sekä aiheuttaa syöpää. Mikrobitoksiinien vaikutuksia on kuvattu kokeellisissa tutkimuksissa in vitro ja in vivo, ja eläinlääketieteessä on kuvattu runsaasti erilaisten toksiinien vaikutuksia eri eläinlajeissa. Altistuminen ilman kautta on kuitenkin paljon vähäisempää kuin ruoasta, eikä ole näyttöä siitä, että sisäilmassa olevat pitoisuudet aiheuttaisivat vakavia terveyshaittoja. Toistuvaa, suoraa kontaktia mikrobikasvustoon tai homeisten materiaalien käsittelyä on kuitenkin pidettävä mahdollisena terveysriskinä.

1 3. Moos. 14: 34–57.