Yleistä

Ruusu ja selluliitti ovat vakavia, yleisoireisia ihon ja ihonalaiskudoksen bakteeri-infektioita. Ruusussa tulehdus ulottuu ihon pinnallisiin kerroksiin ja imusuoniin, kun taas selluliitti ulottuu syvemmälle. Raja ruusun ja selluliitin välillä on liukuva eikä niitä käytännön työssä erotella toisistaan. Tavallisin aiheuttaja on molemmissa beetahemolyyttinen streptokokki. Ruusutulehdus on hyvä yleisnimitys syntymekanismin, riskitekijöiden ja hoidon kannalta samankaltaiselle ihon bakteeri-infektiolle.

Ruusua (erysipelas) ei pidä sekoittaa vyöruusuun, ruusufinniin tai sikaruusuun.

Ruusun oireet

Valtaosa ruusuista esiintyy säären, nilkan ja jalkaterän alueella, mutta se voi ilmaantua myös ylärajaan, kasvoihin ja vartalolle. Ruusun tyyppioireet ovat äkillisesti alkanut korkea kuume ja vilunväristykset sekä tarkkarajainen, liekehtivä, kuumoittava, yhtenäinen punoitus ja turvotus iholla. Ruusu on pääsääntöisesti toispuolinen eli esiintyy vain toisessa raajassa.

Ruusuun voi liittyä pahoinvointia, päänsärkyä ja yleistä huonovointisuutta. Iholle saattaa tulla nesterakkuloita (kuva ) ja verenpurkaumaa. Taudin edetessä osaan ruusualueesta voi kehittyä haava tai ihonalainen paise. Ruusu voi edetä vakavaksi yleisinfektioksi, verenmyrkytykseksi. Yleisoireet voivat olla toisinaan myös lieviä kuten esimerkiksi toistuvassa tai kasvojen alueen ruusussa (kuva ).

Kuva

Ruusu (erysipelas) sääressä. Ruusu eli erysipelas vasemmassa sääressä. Kipeä, punoittava ja kuumottava ihomuutos, johon yleensä liittyy kuumetta. Ks. artikkeli Ruusu (erysipelas).

Kuva

Ruusu korvalehdessä. Kasvojen alueen ruusu alkaa usein korvalehdestä. Ruusun eli erysipelaksen aiheuttaa tavallisesti A-ryhmän (joskus C- tai G-ryhmän) beetahemolyyttinen streptokokki. Korvalehti ja myöhemmin poski on turvonnut, kuumottava ja kipeä. Kuume ja sairaudentunne voivat kasvojen alueen ruusussa hämäävästi puuttua.

Toistuvassa ruusussa imusuonet tuhoutuvat ja raaja jää pysyvästi turvoksiin (ks. Imunestekierron häiriö (lymfedeema) – krooninen turvotus).

Ruusun toteaminen

Ruusu on useimmiten helppo tunnistaa. Toteaminen perustuu tyypillisiin oireisiin, joita ovat korkea kuume ja vihaisen punainen, turvonnut, kipeä, toispuolinen ihoalue. Lisäksi tulehdusta kuvaavat veriarvot CRP ja leukosyytti- eli valkosolumäärä nousevat.

Ruusu on tärkeää erottaa muista punoitusta ja turvotusta aiheuttavista sairauksista, joita on lukuisia. Ihon punoitusta esiintyy myös esimerkiksi märkäisissä infektioissa, kuten paiseessa, märkäisessä ihoinfektiossa ja nivelinfektiossa. Alaraajan laskimotukokseen voi liittyä turvotusta, kipua ja punoitustakin, mutta se ei yleensä nosta kuumetta ja potilaalla on useimmiten jokin sille altistava tekijä.

Hoidon kannalta ruusu on tärkeää erottaa nekrotisoivasta eli kuoliota aiheuttavasta infektiosta. Nekrotisoiva faskiitti (kuoliota aiheuttava kalvotulehdus) on harvinainen, hengenvaarallinen pehmytkudoksen infektio, joka etenee nopeasti ja johon liittyy ihonalaiskudoksen kuolio. Vaaran merkkejä ovat kova kipu ja ihomuutosta laajemmalle ulottuva voimakas turvotus, ihon tunnottomuus, rakkulanmuodostus ja voimakkaat yleisoireet. Hoito vaatii suonensisäisen antibiootin lisäksi päivystysleikkauksen.

Milloin hoitoon?

Ruusuepäilyn herättyä hakeudutaan viivyttelemättä päivystyspoliklinikkaan.

Ruusun hoito

Tavallisimmin ruusu hoidetaan penisilliini-antibiootilla, joka tehoaa beetahemolyyttisiin streptokokkeihin. Hyväkuntoisella potilaalla lääkehoito voidaan toteuttaa alusta alkaen suun kautta. Penisilliini on syytä antaa aluksi suonensisäisesti tai lihakseen pistoksena, jos ruusutulehdus on rajuoireinen, potilaalla on kuumetta tai tarvitaan sairaalahoitoa. Antibiootti voidaan kuitenkin vaihtaa tablettihoidoksi, kun nähdään selvä hoitovaste. Antibioottihoidon kokonaiskestoksi riittää tavallisesti 7-14 vuorokautta.

Ruusun itsehoito

Ruusu ei parane pelkällä itsehoidolla vaan aina tarvitaan antibioottihoitoa.

Ruusualuetta voi viilentää ja kipua lievittää kylmillä kääreillä esimerkiksi 2–3 kertaa päivässä.

Turvotuksen vähentämiseksi raaja laitetaan lepoon ja kohoasentoon. Tukisidokset saattavat jouduttaa paranemista.

Ruusun ehkäisy

Ruusu uusiutuu herkästi. Ruusulle altistavat ihorikot, esimerkiksi varvasvälin sieni-infektio, hautuma tai säärihaava. Ruusu-infektion riskiä lisäävät alaraajaturvotus, imunesteturvotus, ylipaino, diabetes, raajan heikentynyt valtimo- tai laskimoverenkierto ja aikaisemmin sairastettu ruusu. Ruusun ehkäisyssä on vielä avoimia kysymyksiä. Riskitekijöihin kannattaa silti pyrkiä vaikuttamaan mahdollisuuksien mukaan, koska siitä voi koitua muutakin hyötyä kuin ruusutulehduksen ehkäisy.

Ruusun parannuttua huolehditaan siitä, että varvasväleissä ei ole sientä ja että iho pysyy muutenkin hyvässä kunnossa. Ihon rikkoutumiseen johtavan altistuksen etsiminen ja poistaminen on tärkeää, esimerkiksi sopimattomien jalkineiden vaihtaminen.

Turvotusta kannattaa hoitaa, erityisesti jos potilaalla on säärihaava. Turvotusta voidaan hoitaa esimerkiksi kompressiosukalla, kompressiosidoksella tai painepuristushoidolla. Vaikeassa imunesteturvotuksessa voidaan käyttää lymfaterapiaa.

Estohoitoa antibiootilla harkitaan yksilöllisesti.

Käytettyjä lähteitä

Salava A. Ruusu (erysipelas) ja selluliitti. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 26.2.2020.

Ihoinfektiot. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Ihotautilääkäriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2021 (viitattu 5.3.2021). Saatavilla internetissä:

Karppelin M, Syrjänen J. Ruusutulehdus – diagnosoi oikein, lopeta hoito ajoissa. Suomen Lääkärilehti 2019;39(74):2154-2159.