Glaukooman yleisyys

Suomessa yli 90 000 henkilöä sairastaa glaukoomaa. Suurin osa potilaista on yli 65-vuotiaita. On arvioitu, että länsimaissa vain puolet glaukoomaa sairastavista potilaista tietää sairastavansa sitä. Vuosittain glaukooma todetaan Suomessa noin 2 500 ihmisellä.

Yli 40-vuotiaista 1–2 henkilöä sadasta sairastaa glaukoomaa. Riski sairastua glaukoomaan suurenee iän mukana. Vuosittain yksi kahdestatuhannesta 40–49-vuotiaasta ja kuusi kahdestatuhannesta 60–69-vuotiaasta sairastuu glaukoomaan.

Glaukooman synty

Glaukooman tarkat syntymekanismit ovat edelleen osin tuntemattomat. Runsaasti koholla olevan silmänpaineen tiedetään aiheuttavan useimmilla potilailla vaurioita silmän rakenteisiin. Vauriot kohdistuvat herkimmin silmänpohjassa sijaitsevaan näköhermon päähän. Jos silmänpaine on runsaasti koholla, näköhermon pään verenkierto ja aineenvaihdunta heikentyvät.

Joillekin ihmisille kehittyy glaukooma, vaikka silmänpaine on normaali. Sanotaan, että heillä silmän paineherkkyys on suurempi. Verenkierron häiriöillä ajatellaan myös olevan osansa glaukooman synnyssä. Koholla oleva silmänpaine vaikuttaa siis todennäköisesti kahdella tavalla: sekä suoralla haitallisella painevaikutuksella hermosäikeisiin että myös heikentämällä näköhermon pään verenkiertoa ja aineenvaihduntaa.

Silmän sisällä oleva neste kulkeutuu normaalisti useampaa eri reittiä pitkin silmän ulkopuolelle. Glaukoomassa normaali nestekierto häiriintyy ja silmänpaine pääsee kohoamaan haitallisiin lukemiin. Keskeisin osa glaukooman hoidosta keskittyy silmänpaineen alentamiseen eri keinoin.

Glaukooman riskitekijät

Koholla oleva silmänpaine suurentaa riskiä sairastua glaukoomaan. Normaali silmänpaine on 10–21 millimetriä elohopeaa (mmHg). Riski sairastua glaukoomaan kasvaa 40-kertaiseksi silloin, kun silmänpaine on yli 30 mmHg.

Likitaittoisilla (myopia, "likinäköisyys") ja henkilöillä, joiden suvussa on esiintynyt glaukoomaa, on suurempi riski glaukooman kehittymiselle. Diabeteksen ja kohonneen verenpaineen osuudet riskitekijöinä ovat tutkimusten alla. Myös ns. eksfoliaatio-oireyhtymä suurentaa riskiä glaukooman kehittymiseen.

Glaukooman oireet

Glaukooma on salakavala tauti, sillä se on usein täysin oireeton alkuvaiheessa. Ilman silmälääkärin tarkastusta ja tarvittavia tutkimuksia on vaikeaa tai mahdotonta tietää, sairastaako glaukoomaa, ennen kuin tauti on hyvin pitkällä.

Edetessään glaukooma saattaa aiheuttaa tuntemuksen, että toisella tai kummallakaan silmällä ei näe tarkasti. Esimerkiksi tekstiä lukiessa osa kirjaimista saattaa kadota näkökentästä tai näkyä sumeampina.

Toisen silmän näkökenttäpuutosta on vaikea huomata, sillä silmien näkökentät ovat suurelta osin päällekkäiset ja terveempi silmä korvaa tehokkaasti puuttuvaa näkökenttää. Pitkälle edennyt glaukooma voi johtaa vakaviin puutoksiin näkökentässä. Voimakkaasti etenevä glaukooma voi aiheuttaa niin sanotun putkinäön, jossa vain pieni osa keskeistä näkökenttää on jäljellä.

Oireet äkillisessä silmänpainekohtauksessa (akuutti sulkukulmaglaukooma)

Äkillisessä silmänpainekohtauksessa silmänpaine voi kohota hetkessä varsin korkealle, usein yli 50–80 mmHg. Tällöin oireina ovat voimakas päänsärky ja silmän alueen kipu ja voimakas punoitus, joskus rajukin oksentelu ja näön hämärtyminen kipeytyneessä silmässä. Pistemäiset valonlähteet saavat myös akuutissa glaukoomakohtauksessa sädekehän ympärilleen, jolloin kyseessä on niin sanottu halo-ilmiö. Se johtuu sarveiskalvon turvotuksesta painekohtauksen aikana. Äkillisessä silmänpainekohtauksessa myös mustuainen on usein laajempi kuin terveessä silmässä. Äkillisessä silmänpainekohtauksessa mustuainen on usein valolle reagoimaton. Silmä voi myös tuntua kovemmalta kuin oireeton silmä.

Terveyskeskuslääkäri voi antaa ensiavun asianmukaisilla lääkehoidoilla. Äkillinen sulkukulmaglaukoomakohtaus edellyttää silmälääkärin välitöntä jatkohoitoa. Joskus äkillinen silmänpainekohtaus ei laukea lääkehoidoilla, vaan tarvitaan nopeasti silmälääkärin suorittama lasertoimenpide (laseriridotomia), jossa vapautetaan silmän kammionesteen kulku uudestaan.

Glaukooman toteaminen

Koska osalla glaukoomapotilaista silmänpaine voi olla normaali, silmänpaineen mittaus ei ole riittävä seulontamenetelmä. Jos silmänpaine on normaali, todetaankin glaukooma usein sattumalta potilaan hakeuduttua silmälääkärin tarkistukseen. Jos silmänpaine on koholla, silmälääkärin suorittama lisätutkimus on aiheellinen.

Glaukoomadiagnoosi perustuu usein eri silmätutkimusten yhdistämiseen. Glaukooman toteaminen perustuu seuraaviin tutkimuksiin: silmänpaineen mittaus mikroskooppiin liitetyn silmänpainemittarin tai ns. kimmoketonometrin (esim. iCare®) avulla, silmän kammiokulman tarkistaminen erityisellä linssillä (gonioskopia), näkökenttätutkimukset, silmänpohjassa verkkokalvolla sijaitsevan näköhermon nystyn (papillin) muodon arviointi ja hermosäiekerroksen kuvantaminen. Hermosäiekerrosta voidaan kuvantaa hermosäiekerrosvalokuvauksen ja valokerroskuvauksen (OCT) avulla.

Mikäli suvussa on esiintynyt glaukoomaa ja erityisesti, jos samanaikaisesti esiintyy muita glaukooman riskitekijöitä, silmälääkärin tutkimus 40 ikävuoden jälkeen viiden vuoden välein auttaa löytämään alkuvaiheessa usein oireettoman taudin mahdollisimman ajoissa. Mikäli glaukooman riski on suurentunut, saatetaan tarvita useammin tapahtuvia kontrollikäyntejä.

Glaukooman hoito

Silmänpaineen alentaminen on hoidossa keskeisin tekijä. Tavoitteena on usein laskea silmänpainetta vähintään 25 % lähtötasosta. Glaukooman hoito voidaan aloittaa kammiokulman laserhoidolla tai silmänpainetta alentavilla lääkkeillä. Kammiokulman laserkäsittely (ns. SLT-toimenpide) voidaan useimmiten tarvittaessa uudistaa. Silmänpainetta alentavia lääkkeitä on käytettävissä useita erilaisia.

Silmänpainelääkkeet annostellaan yleensä silmätippoina. Tipat aiheuttavat usein etenkin alkuvaiheessa silmien ärsytystä ja epämukavuutta. Tästä syystä lääkitys saattaa jäädä huonolle tolalle ja glaukooma voi edetä nopeasti ja uhata näköä. Usein silmänpainelääkitykset aloitetaan yhdellä lääkeaineella, ja tarvittaessa lääkitystä voidaan tehostaa käyttämällä samanaikaisesti useampaa lääkevalmistetta. Joillakin potilailla käytetään myös lisähoitona suun kautta otettavaa silmänpainelääkitystä (esim. asetatsoliamidi); tämä lääke ei sovi sulfalle allergisille potilaille.

Arvioiden mukaan joka toinen glaukoomapotilas kärsii kuivasilmäisyydestä. Kuivasilmäisyys heikentää glaukoomalääkkeiden imeytymistä ja näin vähentää glaukoomahoidon tehoa. Glaukoomalääkkeissä pyritään käyttämään ensisijaisesti säilöntäaineettomia valmisteita, sillä säilöntäaineita sisältävät lääkevalmisteet pahentavat kuivasilmäisyyttä.

Silmänpainelääkityksen tehoa arvioidaan näkökenttätutkimusten ja hermosäiekuvausten avulla. Mikäli aloitetusta hoidotta huolimatta glaukooma etenee nopeasti, saatetaan tarvita lisähoitoja. Lisähoitoina käytetään muun muassa lasertoimenpiteitä ja paineleikkauksia. Paineleikkauksissa tehdään ylimääräinen reitti silmän sisäisen nesteen poistumiselle.

Glaukooman omahoito

Jotkut potilaat jättävät painetippansa käyttämättä, sillä alkuvaiheen glaukooma ei aiheuta välttämättä mitään oireita. Lääkärin määräämän säännöllisen glaukoomalääkityksen oma-aloitteinen lopettaminen voi kuitenkin johtaa pysyvään näkökyvyn heikkenemiseen. Tämän takia säännöllinen glaukoomalääkkeiden käyttö on tärkeää. Tipoista voi alkuvaiheessa aiheutua silmien kirvelyä ja punoitusta, mutta usein nämä oireet helpottavat ajan myötä.

Glaukoomalääkkeenä käytettävien silmätippojen annostelun yhteydessä on tärkeää sulkea kyyneltiehyt painamalla sormella kyyneltiehyen kohdalta. Jos painaminen ei onnistu, silmien pitäminen kiinni räpyttämättä viiden minuutin ajan tehostaa lääkeaineen imeytymistä.

Glaukooman ennuste ja seuranta

Hyvässä hoitotasapainossa olevaa glaukoomaa seurataan yleensä vähintään kahden vuoden välein muun muassa näkökenttätutkimuksen ja hermosäiekerroksen kuvantamisen avulla. Silmänpainetta glaukoomapotilailla seurataan yleensä 6 kuukauden välein tapahtuvin mittauksin. Suuren riskin glaukoomapotilailla seurantaväli on tiheämpi.

Suurimmalla osalla glaukoomapotilaista tauti etenee hitaasti. Poikkeuksen muodostavat potilaat, joilla silmänpaine on korkea hoidoista huolimatta (yli 30 mmHg) ja ne potilaat, joilla glaukooma etenee nopeasti silmänpainetasosta riippumatta. Säännöllisten tutkimusten avulla pyritään ennustamaan glaukooman etenemisnopeutta ja tarvittaessa tehostamaan hoitoa.