Myyräkuumeen (epideeminen nefropatia, nephropathia epidemica) aiheuttaja kuuluu hantavirusten ryhmään. Suomen ainoa hantavirus on nimetty löytöpaikkansa mukaan puumalavirukseksi. Muualla maailmassa tämän ryhmän virukset aiheuttavat hyvinkin vakavia verenvuotokuumeita. Suomalainen puumalavirus aiheuttaa näitä lievempää myyräkuumetta. Kyseessä on kuumetauti, jossa munuaisten toiminta usein tilapäisesti heikkenee. Tautia esiintyy eniten syksyisin, ja määrät vaihtelevat suuresti vuosittain. Maanviljelijöille myyräkuumeen hoitokulut voidaan korvata ammattitaudin aiheuttamina.

Myyräkuumeen tartunta ja esiintyvyys

Tartunta saadaan metsämyyrästä (ei muista myyristä tai hiiristä; ks. kuvat ja ) ja sen virtsan saastuttamasta maaperästä hengittämällä pölyä. Usein tartunta saadaan asumusten ulkorakennuksista. Tauti ei tartu ihmisestä toiseen. Myyräkuume on siis eläinperäinen infektio eli zoonoosi.

Kuva

Peltomyyrä. Peltomyyrä on Suomessa yleinen myyrä ja väriltään harmaanruskea. Myyräkuume ei leviä peltomyyrän välityksellä. Kuva: Erkki Oksanen

Kuva

Metsämyyrä. Metsämyyrä on Suomen yleisin myyrä ja väriltään punaruskea. Myyräkuume leviää metsämyyrän virtsan saastuttaman maaperän välityksellä. Kuva: Peter G Trimming

Suomessa todetaan vuosittain 1 000–2 500 myyräkuumetta. Epidemiavuosia on noin 3–4 vuoden välein, ja ne osuvat vuosiin, jolloin metsämyyriä on runsaasti. Viimeisimmät epidemiavuodet ovat olleet 2005, 2008, 2011 ja 2014, jolloin tapauksia on ollut yli 2 000 vuodessa. Vuonna 2020 tapauksia oli 1164. Tartuntariski oli suuri Etelä-Savossa. Taudin aalto alkaa yleensä loppukesällä ja jatkuu syksyyn.

Kaksi kolmasosaa sairastuneista on miehiä, mikä johtunee siitä, että miehillä on enemmän kosketusta myyriin ja niiden elinympäristöön. Yli puolet tautitapauksista on 30–60-vuotiailla. Vuonna 2017 vain 3 % tapauksista oli alle 20-vuotiailla. Lapsilla myyräkuume on harvinainen. Useina vuosina tautia on ollut eniten Järvi- ja Itä-Suomessa. Tartunnan voi saada myös Ruotsissa tai muissa Pohjois-Euroopan maissa.

Myyräkuumeen sairastamisesta ihminen saa pitkään kestävän tai jopa elinikäisen immuniteetin. Suomen aikuisväestöä vasta-ainemäärityksin tutkittaessa on todettu, että noin 5 % on sairastanut tämän taudin. Useimpien tauti on ollut niin lievä, ettei sitä ole tunnistettu aikanaan.

Myyräkuumeen oireet

Suurin osa tartunnoista on oireettomia tai hyvin lieviä kuumetauteja, jotka eivät johda tutkimuksiin. Tartunnasta oireiden alkuun kuluu pitkä aika, 2–6 viikkoa. Ensimmäinen oire on useimmiten kuume sekä pää-, selkä- ja jäsensäryt. Muutaman päivän päästä voi tulla muitakin oireita; uneliaisuutta, rauhattomuutta, pahoinvointia ja oksentelua. Erityisesti myyräkuumeeseen viittaa se, jos potilaalle tulee ongelmia näön tarkentamisessa. Muutamia päiviä kestäviä täysin korjaantuvia näköhäiriöitä tulee runsaalle puolelle sairastuneista.

Munuaisten toiminta alkaa heiketä muutamia päiviä kuumeen alusta, ja tämä ilmenee virtsamäärien pienenemisenä. Tätä helpommin havaittava on myöhemmin toipumisvaiheessa virtsamäärien suuri lisääntyminen (polyuria). Viisi prosenttia potilaista, jotka ovat niin vakavasti sairastuneita, että joutuvat sairaalahoitoon, tarvitsee väliaikaisesti dialyysihoitoa (keinomunuaishoitoa). Myyräkuume ei kuitenkaan aiheuta pysyvää munuaisvauriota tai jälkiseurauksena verenpainetautia.

Tautiin kuuluu verisuonten läpäisevyyden lisääntyminen, jolloin nestettä tihkuu kudoksiin. Tähän liittyen noin joka kolmannella sairaalapotilaalla on nestettä keuhkopusseissa, sydämen rytmihäiriöitä, joihin ei liity vakavia oireita tai seuraamuksia, tai muutoksia selkäydinnesteessä, mistä voi seurata muun muassa sekavuutta. Nämä kaikki paranevat yleensä jälkiä jättämättä. Vakavimmat, mutta harvinaiset seuraukset ovat hengitystä haittaava keuhkopöhö, keskushermosto-oireita aiheuttava aivopöhö ja verenvuoto aivolisäkkeessä. Kutakin näistä ilmenee harvemmalla kuin yhdellä sadasta sairaalaan joutuneesta. Vain yksi tuhannesta sairastuneesta kuolee infektioon, ja se on silloin seurausta monen elimen toiminnan pettämisestä.

Ks. myös taulukko Myyräkuumeen tavallisimmat oireet lääkärin vastaanotolle hak.

Taulukko 1. Myyräkuumeen tavallisimmat oireet lääkärin vastaanotolle hakeutuneilla. Lähde: Mäkelä S. Myyräkuume (nephropathia epidemica). Lääkärin käsikirja, 2021
* Keskushermostoperäisiä oireita, kuten päänsärkyä, pahoinvointia, huimausta ja väsyttämistä, esiintyy yleisesti sairaalahoitoon joutuneilla potilailla. Joillakin potilailla voi olla enkefaliittiin (aivotulehdukseen) viittaavia oireita, kuten sekavuutta ja uneliaisuutta.
Oire Esiintyvyys (%)
Kuume 98–100
Päänsärky 62–90
Selkäkipu 54–82
Vatsakipu 43–67
Pahoinvointi/ oksentelu 58–84
Lihasten särky 27–69
Oliguria (vähävirtsaisuus, < 400 ml/vrk) 54–70
Polyuria (runsasvirtsaisuus, > 2 000 ml/vrk) 97
Näköhäiriöt 12–36
Petekiat (pienet verenpurkaumat iholla tai limakalvoilla) 1–12
Ripuli 12–20
Yskä 6–32
Huimaus* 12–25

Milloin lääkäriin

Korkea kuume, johon ei ole muuta ilmiselvää selitystä, on aikuisilla aina riittävä syy käydä lääkärissä. Merkittävä piirre, joka erottaa myyräkuumeen tavallisimmista kuumeen aiheuttavista taudeista, esimerkiksi influenssasta ja keuhkokuumeesta on se, että tautiin ei liity ainakaan alkuvaiheessa hengitystieoireita. Jos lisäksi tulee keskushermoston oireita, esimerkiksi selittämätöntä rauhattomuutta, jos huomaa virtsamäärien pienenemisen tai tulee näön tarkkuuden kanssa ongelmia, myyräkuumetta on syytä epäillä ja viimeistään tällöin lähteä tutkittavaksi. Tärkeä tieto on myös, onko altistunut esimerkiksi siivotessaan ulkorakennuksia tai muuten luonnossa. Taudin itämisaika on 2−4 viikkoa.

Myyräkuumeen toteaminen

Taudin alkuvaihe korkeine kuumeineen muistuttaa verenmyrkytystä. Taudin tyypilliset piirteet, kuten vähäiset virtsamäärät, näön tarkentamisen ongelmat ja keskushermosto-oireet saavat epäilemään myyräkuumetta.

Laboratoriokokeissa, erityisesti munuaisten toimintaa kuvaavan veren kreatiniinin taso kohoaa ja virtsaan erittyy ylimääräistä valkuaista. Verikokein tutkittavista tulehdusmittareista C-reaktiivisen proteiinin (CRP:n) pitoisuus on lievemmin suurentunut kuin korkeakuumeisissa bakteeri-infektioissa. Sairaalaan tulleilla CRP-arvo on keskimäärin 50–75 mg/l. Usein nähdään verenkuvamuutoksina verihiutaleiden alentuminen (trombosytopnenia) ja valkosolujen lisääntyminen (leukosytoosi).

Lopullisen diagnoosin antaa verestä tehtävä vasta-ainetesti. Sen tulos on positiivinen lähes aina jo oireiden alkaessa.

Myyräkuumeen hoito

Myyräkuume paranee vähitellen itsekseen, eikä siihen ole parantavaa lääkettä. Tärkeintä on huolehtia riittävästä nesteen saannista sekä kipujen hoidosta. Tauti paranee muutamien viikkojen kuluessa, jona aikana munuaisten toiminta palaa normaaliksi. Yleinen uupumus voi kuitenkin jatkua useiden viikkojen ajan.

Myyräkuumeen ehkäisy

Ainakin teoriassa tautia voisi ehkäistä välttämällä liikkumista siellä, missä metsämyyriä on runsaasti. Käytännössä tämä on kuitenkin hankalaa. Hankala on toinenkin keino, hengityssuojaimen pitäminen talojen ulkorakennuksissa työskenneltäessä. Mökkien vuosisiivous kannattaa tehdä keväisin, jolloin myyrien määrät ovat pienimmillään. Ei ole tutkimuksia siitä, auttavatko nämä keinot käytännössä. Tarkempia siivousohjeita on Työterveyslaitoksen sivuilla: ks. . Omalla hygienialla ei voi vaikuttaa riskiin, koska tartunta tapahtuu pölyä hengittämällä. Tauti ei tartu suoraan ihmisestä toiseen. Myyräkuumeeseen ei ole rokotetta.

Kirjallisuutta

  1. Mäkelä S. Myyräkuume (nephropathia epidemica). Lääkäri tietokannat / Lääkärin käsikirja. [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 7.7.2021.
  2. Mäkelä S. Milloin myyräkuumepotilas tarvitsee sairaalahoitoa? Suomen Lääkärilehti 2017;72(25–32):1639–43.