Sopiva kaliumpitoisuus elimistön nesteissä on välttämätön solujen normaalille toiminnalle. Kaliumia on elimistössä pääasiassa solujen sisällä. Veriplasmassa kaliumin määrä on aika vähäinen (0,15 g litrassa), mutta sen merkitys ihmisen koko aineenvaihdunnalle on suuri.

Laboratoriossa mitattu kaliumpitoisuus ilmoitetaan millimooleissa litraa kohden (mmol/l). Viitearvot ("normaaliarvot") ovat 3,3–4,9 mmol/l (eri laboratorioilla viitearvot voivat hieman vaihdella). Elimistö pyrkii säätelyn avulla pitämään veren kaliumarvon normaaleissa rajoissa. Tärkein säätelijä on munuainen, joka tarvittaessa vähentää tai lisää kaliumin erittymistä virtsaan.

Jos veriplasman kaliumpitoisuus on alle 3,3 mmol/l, se on liian pieni. Tilaa kutsutaan hypokalemiaksi. Hypokalemia on vaikea, kun kaliumarvo on alle 3,0 mmol/l.

Syyt

Ihmisen ravinnossa on aina runsaasti kaliumia, joten edes yksipuoliset ruokailutottumukset eivät yksinään johda liian vähäiseen kaliumin saantiin. Ainoastaan vaikeassa aliravitsemuksessa, esimerkiksi anoreksiassa, hypokalemia voi syntyä liian alhaisesta saannista.

Hypokalemian syynä on yleensä aina lisääntynyt kaliumin menetys elimistöstä. Yleisin hypokalemian syy on nesteenpoistolääkkeiden eli diureettien käyttö. Lääkkeen vaikutuksesta kaliumsuolaa poistuu tavallista enemmän virtsaan. Kaliumia voidaan menettää myös runsaiden oksennusten ja ripuliulosteiden yhteydessä.

Harvinaisempia syitä on suolahormonin liikatuotanto lisämunuaisista, jolloin kaliumia poistuu virtsaan ja myös verenpaine kohoaa. Samantapainen tilanne kehittyy joillekin ihmisille lakritsin syönnin yhteydessä.

Jos potilas saa sairaalassa suonen sisäistä nestehoitoa, hänelle kehittyy kaliumin puute, elleivät annetut nesteet sisällä riittävästi kaliumia. Nestehoitopotilaan kaliumarvoja seurataan säännöllisesti ja nesteiden kaliummääriä säädellään niiden mukaan.

Oireet

Lievä hypokalemia ei yleensä aiheuta oireita mutta saattaa altistaa sydämen rytmihäiriöille. Vaikea hypokalemia on vaarallinen tila. Siihen liittyy voimattomuutta, lihasheikkoutta ja ummetusta sekä sydämen rytmihäiriöitä.

Hoito

Veren pienen kaliumpitoisuuden syy pitää aina selvittää. Tarvittaessa syyn selvittämiseksi tehdään erityisiä veri- ja virtsatutkimuksia: mitataan myös muiden veren suolojen pitoisuuksia, kaliumin erittyminen virtsaan ja tarvittaessa lisämunuaishormonien määrä veressä.

Lievää hypokalemiaa hoidetaan kaliumtableteilla, jotka sisältävät kaliumkloridia. Käytetty annos on yleensä 2–4 grammaa päivässä. Vaikeaa hypokalemiaa hoidetaan sairaalassa antamalla kaliumliuosta suoraan laskimoon.

Hoidossa pyritään aina poistamaan tai hoitamaan hypokalemian aiheuttanut syy.

Ehkäisy

Nesteenpoistolääkkeitä (diureetteja) käytettäessä kaliumin puutetta voidaan ehkäistä käyttämällä samaan aikaan kaliumtabletteja. Toinen mahdollisuus on käyttää nesteenpoistolääkkeitä, joihin on lisätty kaliumia säästäviä aineosia (triamtereeni tai amiloridi). Näitä lääkkeitä kutsutaan kaliumia säästäviksi diureeteiksi.

Runsas lakritsin ja salmiakkien käyttö aiheuttaa joillekin henkilöille hypokalemiaa.

Kirjallisuutta

  1. Matikainen N. Hypokalemia. Lääkärin tietokannat / Lääkärin käsikirja [online; vaatii käyttäjätunnuksen]. Kustannus Oy Duodecim. Päivitetty 13.6.2018.
  2. Ukkola O. Hypokalemia. Kirjassa Alahuhta S, Alakokko T, Kiviluoma K, Perttilä J, Ruokonen E, Silfvast T (toim.). Nestehoito. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2006, s. 90–92.