Mykoplasmat ja ureaplasmat taudinaiheuttajina

Mykoplasmat ovat pienimpiä solujen ulkopuolella elinkelpoisia bakteereja (ks. Infektioiden tartunta, taudin synty ja leviäminen). Niitä pidettiin aluksi viruksina, ja niitä kutsuttiin Eaton-agensseiksi. Ne varmistettiin bakteereiksi vasta 1960-luvun alussa. Mykoplasmat ovat yleisiä ihmisen elinympäristössä, eläimissä ja kasveissa, ja ne majailevat ainakin tilapäisesti terveidenkin ihmisten limakalvoilla.

Mykoplasma-suvun (genus) lajeja tunnetaan nyt noin 130, ja niistä 13:n tiedetään aiheuttavan sairautta ihmisille. Lisäksi tunnetaan seitsemän laajempaan mykoplasma-heimoon (family) kuuluvaa ureaplasmaa, joista ainakin kaksi voi aiheuttaa taudin myös ihmisille. Muutamat lajit pystyvät aiheuttamaan taudin myös perusterveille (ks. taulukko Yleisimmät ihmisille tautia aiheuttavat mykoplasmat ja niihi) ja muutamat niiden lisäksi vain immuunipuutteisille henkilöille, kuten AIDS-potilaille.

Tautien esiintyminen ja leviäminen

Hengitystieinfektioita aiheuttavat vain M. pneumoniae -lajin bakteerit. Infektioita esiintyy kaikkina vuodenaikoina, joskin eniten syyspuolella ja talvella. Epidemioita on aina muutaman (3–7) vuoden välein. Viimeisin suuri epidemia Suomessa oli 2011–2012, jolloin tavanomaisen runsaan 1 500–3 000 vuosittaisen tapauksen sijasta todettiin lähes 8 000 mykoplasman aiheuttamaa infektiota, valtaosa keuhkokuumeita. Vuonna 2017 tapauksia todettiin noin 1 858. M. pneumoniae aiheuttaa niin lapsien kuin aikuisten keuhkokuumeista noin joka viidennen. Vuonna 2018 alle 16-vuotiailla oli puolet taudeista.

Lähes joka viides terveistä kantaa mykoplasmaa hengitysteissään aina muutamia viikkoja kukin kerrallaan. Sairastetun taudinkin jälkeen mykoplasma jää hengitysteihin viikkojen tai muutaman kuukauden ajaksi. Tämä takaa taudin säilymisen väestössä. Bakteerit leviävät hengitystiepisaroiden ja käsien välityksellä. Kun yksi sairastuu, yleensä koko perhe (tai esimerkiksi varuskuntatupa) saa tartunnan. Vain pieni osa tartunnan saaneista kuitenkin sairastuu.

Virtsateiden ja sukuelinten infektioita aiheuttavat muutamat muut mykoplasma-lajit ja ureaplasma (ks. taulukko Yleisimmät ihmisille tautia aiheuttavat mykoplasmat ja niihi). Myös näiden säilyminen ihmiskunnassa perustuu suureen määrään oireettomia kantajia. Esimerkiksi seksuaalisesti aktiivisista terveistä naisista yli puolella on emättimessä ureaplasma (useimmiten U. urealyticum) ja joka viidennellä M. hominis. Ne katsotaankin yleensä normaaliin ihmisen bakteeristoon kuuluviksi. Tartuntoja tapahtunee käsien välityksellä. Ne tarttuvat myös sukupuolisessa kanssakäymisessä, mutta varsinaisina ”sukupuolitauteina” niitä ei pidetä. Vain hyvin pieni osa tartunnan saaneista sairastuu.

Keuhkokuume ja muut hengitystieinfektiot

Nuhakuumeita aiheuttaa vain M. pneumoniae. Flunssan kaltaiset taudit kurkkukipuineen ja yskineen ovat sen aiheuttamista infektioista kaiken kaikkiaan 10 kertaa yleisempiä kuin keuhkokuumeet. Erityisesti pikkulapsilla valtaosa on viattomia flunssan kaltaisia infektioita. Näissä taudeissa aiheuttajaa pyritään harvoin selvittämään. Siihen ei ole tarvettakaan, koska antibioottihoito ei nopeuta tämän tautimuodon paranemista. Ylähengitystietulehduksessa yskä kestää kauemmin kuin virustaudeissa, jopa 4–8 viikkoa, mutta yskän kestoakaan antibioottihoito ei lyhennä.

Keuhkokuumeista puolet ilmenee 5–19-vuotiailla ja loputkin keskimäärin nuoremmilla kuin muut bakteerikeuhkokuumeet. Taudin itämisaika, aika tartunnasta oireisiin, on verraten pitkä eli 1–4 viikkoa (esimerkiksi influenssalla ja virusflunssilla 1–3 päivää). Oireiden alku on usein hidas, hitaampi kuin muissa bakteerikeuhkokuumeissa. Vaikka tauti olisi korkeakuumeinenkin, se on harvoin vakava, ja vain 2 % sairastuneista päätyy sairaalahoitoon. Mykoplasman aiheuttama keuhkokuume johtaa hyvin harvoin kuolemaan, ja silloinkin kyse on useimmiten taudin leviämisestä muihin elimiin (ks. alla). Mykoplasmaa on syytä epäillä keuhkokuumeen aiheuttajaksi, jos sairastunut on lapsi tai nuori aikuinen, tulehdusta mittaavat laboratoriokokeet (esimerkiksi CRP-testi) ovat vain vähän ”koholla” ja on tiedossa, että paikkakunnalla on epidemia meneillään. Taudinkuva on lievempi kuin muiden bakteerikeuhkokuumeiden, mutta ero ei ole niin selvä, että se auttaisi aiheuttajan päättelyssä.

Virtsateiden ja sukuelinten infektiot

Näitä infektioita aiheuttavat ainakin M. genitalium, M. hominis ja Ureaplasma urealyticum (ks. taulukko Yleisimmät ihmisille tautia aiheuttavat mykoplasmat ja niihi). Päätelmiä näiden bakteerien ja taudin yhteydestä on kuitenkin hankala tehdä, koska kyseiset mykoplasmat ovat verraten yleisiä myös terveiden sukuelimissä. Selvältä näyttää kuitenkin, että ne aiheuttavat molemmille sukupuolille tämän alueen infektioita, kuten virtsaputkitulehduksia, miehille eturauhastulehduksia ja naisille synnytinelintulehduksia ja mahdollisesti hieman lisääntyneen riskin keskenmenosta tai ennenaikaisesta synnytyksestä. Mycoplasma genitalium -infektiota ei luokitella sukupuolitaudiksi eikä sitä tavallisesti tutkita, silloin kun sellaista epäillään. Bakteeri voidaan kuitenkin löytää virtsaa tutkimalla, ja hoitona voidaan käyttää esimerkiksi atsitromysiiniä. Vastasyntynyt voi saada kuumeisen infektion äidiltään. Mykoplasmat aiheuttavat 20 % kaikista virtsaputkitulehduksista (ks. Mycoplasma genitalium -infektio). Ne ovat klamydian jälkeen yleisimpiä aiheuttajia virtsaputkitulehduksissa.

Muiden elinten taudit

M. pneumoniae voi aiheuttaa muidenkin elinten kuin hengitysteiden infektioita, joskin ne ovat harvinaisia. Se voi aiheuttaa aivokuumeen, aivokalvotulehduksen, sydänlihastulehduksen, haimatulehduksen, niveltulehduksen, vaikeitakin ihon ja limakalvojen tulehduksia (Stevens–Johnsonin oireyhtymää) ja ääreishermoston halvauksia, mm. polyradikuliitin eli hermojuuritulehduksen (Guillain-Barrén oireyhtymä). Nämä voivat esiintyä keuhkokuumeen oheistautina tai itsenäisenä. Ne voivat johtua joko bakteerin pääsystä verenkierron kautta muihin elimiin tai syntyä bakteerin laukaisemana ns. autoimmuuni-ilmiönä.

M. pneumoniaen on todettu liittyvän pikkulasten astman puhkeamiseen ja myöhemmin astman pahenemisvaiheisiin. Mekanismia tälle ei tunneta, eikä mykoplasmaan tepsivä antibioottihoito ole vähentänyt tämän kehityksen riskiä.

Krooninen väsymys - kiistanalainen kysymys

Vaikka terve tai infektiosta toipuva ihminen voi kantaa mykoplasmoja pitkiäkin aikoja limakalvoillaan, mykoplasman ei tiedetä aiheuttavan kroonista infektiota eli tilannetta, jossa se säilyisi kudoksissa aktiivisena. Eniten mahdollisista pitkäaikaisista seurauksista esillä on ollut mykoplasmojen osuus kroonisen väsymysoireyhtymän synnyssä. Tämä yhteys on kuitenkin todistamatta, eikä mykoplasmaan tepsivä hoito (tetrasykliini) vuoden mittaisenakaan kuurina ole ollut väsymyspotilaille avuksi. Tämä todettiin suuressa tutkimuksessa amerikkalaisilla Persian sotaan (”Aavikkomyrskyyn”) osallistuneilla sotilailla. Sodan jälkimaininkina 250 000 veteraania sairastui tautiin, jota hallitsivat krooninen väsymys ja säryt, ja suurella osalla todettiin merkkejä mykoplasman (useimmin M. fermentansin) läsnäolosta elimistössä.

Viime vuosina mykoplasman mahdollisesta osuudesta kroonisen väsymyksen hallitsemaan sairauteen on julkisuudessa kirjoiteltu eniten huippu-urheilijoiden tultua tauteineen julkisuuteen. Epävarmuus tässä asiassa johtuu paljolti siitä, että aktiivisen mykoplasma-infektion diagnoosi on vaikea tehdä, sekä siitä, että tila muistuttaa oireiltaan mm. liiallisen harjoittelun aiheuttamaa uupumusta, jota on kutsuttu ”ylikunnoksikin”. Ei ole tehty tutkimuksia, jotka osoittaisivat antibioottihoidoista olevan hyötyä tässä tilassa.

Mykoplasma-infektioiden diagnoosi

Vain M. pneumoniaeta voidaan etsiä vasta-ainetestillä verestä. Sitä voidaan tutkia myös geenimonistustestillä (PCR-testillä) ysköksestä ja erityisesti silloin, kun etsitään M. pneumoniaeta muissa kuin tavallisissa hengityselinten infektioissa selkäydinnesteestä tai sydänpussin nesteestä. Muita mykoplasmoja etsitään vain PCR-testillä esimerkiksi virtsasta tai sukuelimistä.

Vasta-ainelöydösten tulkinta ei ole helppoa. Vasta-ainetestissä IgM-luokan vasta-aineet puhuvat tuoreen infektion puolesta, mutta IgG-luokan vasta-aineissa täytyisi löytää selvä nousu kahden 2–3 viikon välein otetun näytteen välillä. Tällöin diagnoosi saadaan kuitenkin vasta jälkijunassa. Korkeakaan IgG-pitoisuus yhdessä testissä ei todista infektion puolesta, koska lähes kaikilla aikuisilla on mykoplasma-vasta-aineita aiemmin koettujen, usein oireettomien, tartuntojen vuoksi. Täten vasta-aineisiin perustuva diagnoosi on luotettava vain tutkittaessa tautia, erityisesti keuhkokuumetta, joka on tyypillinen mykoplasmalle. PCR-testi bakteerin geenien tunnistamiseksi on nopea keino, mutta sen tuloksen tulkintaa vaikeuttaa oireettomien bakteerin kantajien yleisyys. Viljely on työläs ja hidas, eikä sitä juuri käytetä.

Kun halutaan selvittää, voiko epätyypillinen sairaus, esimerkiksi voimakas uupumus, johtua mykoplasmasta, ollaan erityisissä vaikeuksissa. Edellä kuvattujen ongelmien lisäksi epävarmuutta luo se, että mykoplasmavasta-aineet voivat ”nousta” muiden infektioiden (esimerkiksi mononukleoosin) ja kovan psyykkisen tai fyysisen stressin takia. Yksittäiseen korkeaankaan IgG-vasta-aineiden tasoon diagnoosia ei voi lainkaan perustaa. Erityisesti tämä on tuonut ongelmia pääteltäessä, voiko mykoplasma olla kroonisen väsymyksen takana. Viime aikoina tässä tilanteessa on julkisuudessa ollut esillä runsaasti huippu-urheilijoita. Erotusdiagnoosi esimerkiksi liiallisen harjoittelemisen luomaan ”ylikuntoon” on vaikeaa.

Hoito

M. pneumoniae on herkkä erityisesti makrolideille ja tetrasykliineille. Taudin oireet väistyvät kuitenkin hoidon aikana hitaasti. Yskän kestoon antibiootit eivät vaikuta, ja mykoplasma jää hoidosta huolimatta hengitysteiden limakalvoille useiksi viikoiksi. Hoitokuurin pituus on yleensä kaksi viikkoa. Ylähengitystieinfektion, astman pahenemisvaiheen tai kroonisen väsymysoireyhtymän kaltaisen tautitilan hoitaminen antibiootein ei näytä olevan hyödyllistä, vaikka mykoplasman osuutta taudin synnyssä epäiltäisiin.

Muiden kuin M. pneumoniaen herkkyys eri antibiooteille vaihtelee lajin mukaan. Missään näistä infektioista ei ole voitu varmuudella osoittaa antibiooteilla olevan tehoa, vaikka itse bakteerit ovat kyllä herkkiä joillekin tavallisille antibiooteille. M. genitalium -infektion hoitoon käytetään useimmiten atsitromysiiniä.

Ehkäisy

Mykoplasma-hengitystieinfektioihin ei yrityksistä huolimatta ole kyetty kehittämään tepsivää rokotetta. Käsihygienia ja suojatun yskimisen keinot jäävät ainoaksi mahdollisuudeksi hengitystie-eritteiden siirtymäketjun katkaisemisessa. Varuskunnissa on epidemioiden aikana kokeiltu lievästi myönteisin tuloksin myös antibioottiehkäisyä tartunnalle altistuville. Sukuelinten ja virtsateiden infektioiden ehkäisyssä kondomi on periaatteessa suojaava (ks. Sukupuolitaudit, seksitaudit).